Yhteishaku alkaa, Oulun yliopisto lisää aloituspaikkoja useille aloille
16.3.2021 06:00:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopistossa on yhteishaussa 17.3–31.3. haettavana yhteensä 2755 aloituspaikkaa kandidaatti- ja maisteriohjelmiin. Opiskelupaikkoja on tarjolla kaikilla yliopiston koulutusaloilla: luonnontieteet ja matematiikka, teknilliset tieteet ja arkkitehtuuri, tieto- ja viestintäteknologia, lääke- ja terveystieteet, biotieteet, kauppatieteet, humanistiset tieteet ja kasvatustieteet.
Uusia hakukohteita ovat viisivuotinen psykologian tutkinto-ohjelma sekä varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyteen johtava monimuotokoulutus.
Oulun yliopistoon uusista opiskelijoista yli puolet valitaan ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella. Todistusvalinnan ulkopuolelle jäävät ainoastaan arkkitehtuuri ja musiikkikasvatus, joissa hakijan soveltuvuutta mitataan jatkossakin soveltuvuuskokeilla.
Yliopiston tavoitteena on, että valituista hakijoista vähintään 70 prosenttia on ensikertalaisia eli ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevia.
Todistusvalintojen tulokset julkaistaan viimeistään 31.5.2021, ja ne ovat luettavissa Omassa Opintopolussa.
Erityisesti ICT-opiskelijoita kaivataan, myös avoimen väylän paikkoja lisätty
Oulun yliopistossa aloituspaikkoja eri aloille on lisätty vuodelle 2021 yhteensä 410. Esimerkiksi tietotekniikkaan valitaan 100 hakijaa, tietojenkäsittelyyn 150, elektroniikkaan ja tietoliikenteeseen 85 sekä terveystieteisiin 20 hakijaa.
”Osaajapula ICT-aloilla jatkuu pitkälle tulevaisuuteen, ja yritysten työvoimatarve tukee päätöstä kasvattaa opiskelijoiden määrää”, sanoo dekaani Jukka Riekki tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta. ICT-osaajien rekrytointitarve Pohjois-Pohjanmaalla on vuositasolla noin 2000–3000 henkilöä, ja koko maan tarve noin 13 000 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston arvion mukaan.
Myös avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella on mahdollista hakea tutkinto-opiskelijaksi Oulun yliopistoon. Tätä valintatapaa kutsutaan avoimen väyläksi. Uusia avoimia väyliä maisteriopintoihin on alkavassa yhteishaussa useilla eri aloilla, kuten tietojenkäsittelytiede, ympäristötekniikka sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. Lisäksi avoimen väylän kautta auki olevien paikkojen määrää on lisätty monilla aloilla, esimerkiksi kauppatieteissä ja logopediassa.
Yliopistot järjestävät valintakoetilaisuudet tarkoin turvallisuusjärjestelyin
Yliopistot ovat yhdessä linjanneet, että kevään ja kesän 2021 valintakokeet toteutetaan fyysisinä tilaisuuksina kampuksilla ja muissa valvotuissa tiloissa (uutinen 15.3.2021). Suunnitelma on tehty ottaen huomioon vallitseva pandemiatilanne, ja sen edellyttämät turvajärjestelyt.
Hakijoiden tulee noudattaa valintakokeisiin osallistuessaan voimassa olevia viranomaismääräyksiä ja turvallisuusohjeita, jotka yliopistot ovat yhdessä laatineet kaikille hakijoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oulun yliopiston kehittämispäällikkö Anne Talvio, Anne.Talvio@oulu.fi, p. 0294 484048
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, Oulun yliopisto, puh. 0294 483 225, sähköposti: kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
