Yhteishanke vahvistaa yrittäjien vihreän siirtymän osaamista mikro-opinnoilla

– Tavoitteena on, että yrittäjät oppivat uutta vihreästä siirtymästä, saavat vinkkejä muutostilanteisiin, ideoita kilpailukyvyn parantamiseen ja mahdollisuuden vahvistaa verkostojaan, kertoo hankkeen koordinaattori sekä projektipäällikkö Veera Udd Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Etelä-Suomen REACT-hankkeessa on mukana yhdeksän eteläsuomalaista ammattikorkeakoulua, jotka mikro-opintojen tuottamisen ohella järjestävät lukuisia teemallisia tapahtumia, työpajoja ja yrityssparrauksia alueen yrittäjille. Hanke kuuluu valtakunnalliseen REACT-hankekokonaisuuteen, jossa on mukana yhteensä 22 ammattikorkeakoulua. Kokonaisuus rahoitetaan Euroopan sosiaalirahaston REACT-EU-rahoituksella osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
– Toimimme siltana muutokseen. Yrityksille hanke tarjoaa hienon mahdollisuuden yhteiskehittämiseen ja verkostoitumiseen. Ammattikorkeakoulujen näkökulmasta hanke on tarpeellinen ja innostava kokeilu tämänkaltaisesta nopeatahtisesta sekä tiiviistä yhteistyön mallista, Udd jatkaa.
Etelä-Suomen osalta hanketta koordinoi Metropolia Ammattikorkeakoulu, ja osatoteuttajina mukana ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK), Yrkeshögskolan Arcada, LAB-ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammattikorkeakoulu.
Hanke päättyy 30.11.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera UddProjektipäällikköMetropolia Ammattikorkeakoulu
Puh:050 5731 834Puh:050 5731 834veera.udd@metropolia.fiVenla TuohinoViestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 401 2046Puh:050 401 2046venla.tuohino@diak.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.
Kokemusosaaminen tuo merkitystä ja vahvistaa palveluiden laatua sote-alalla28.4.2025 12:30:17 EEST | Tiedote
Kokemusosaamisella tarkoitetaan oman kokemuksen tuomaa tietoa ja ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää työssä sosiaali- ja terveysalalla. Uusi julkaisu avaa, miten sote-ammattilaiset voivat hyödyntää myös omaa kokemustaan työssään. Kokemukseen perustuva osaaminen tuo merkitystä työhön ja vahvistaa palveluiden laatua, todetaan uudessa julkaisussa.
Eriarvoisuuden torjunta edellyttää tietoa, tahtoa ja tekoja16.4.2025 13:00:35 EEST | Tiedote
Suomessa on historian saatossa onnistuttu kaventamaan eriarvoisuutta rohkeilla uudistuksilla. Viime vuosikymmenen aikana huoli eriarvoisuuden kasvusta on kuitenkin noussut. Yhdenvertaisuus vaatii jatkuvaa työtä, todetaan Dialogin uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme