Yhteisöllisyys asiakkaidemme voimavarana - Rinnekoti avaa uutta Poriin
9.11.2021 09:44:54 EET | Rinnekodit | Tiedote

Ideat syntyvät asukaskokouksissa
Saarnissa on viihtyisät yhteiset tilat, joissa järjestämme säännölliset asukaskokoukset ja suunnittelemme yhteisöllistä toimintaa. ”Yhteisöllisyys on monelle asiakkaallemme tärkeä voimavara. Yksikkömme yhteisissä tiloissa voimme kokoontua leffailtaan ja järjestää teemajuhlia. Meillä on mahdollista myös osallistua alueen eri tapahtumiin ja käydä retkillä”, kertoo palvelualuejohtaja Essi Rasehorn.
Esteettömyys on ollut Saarin suunnittelun lähtökohta ja se on huomioitu myös suojaisalla piha-alueella. Piha-alueella kulkee päällystetty polku, jossa voi ulkoilla turvallisesti esimerkiksi sähköpyörätuolilla. ”Piha-alueella on myös viihtyisä oleskelupaikka, jossa on mukava järjestää yhteisiä tapahtumia tai vaikka kutsua omat läheiset viettämään grillijuhlia”, Rasehorn jatkaa.
Oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa
Saarnissa työskentelee moniammatillinen tiimi, jossa on mm. lähihoitajia, sosionomeja sekä sairaanhoitaja. Koulutamme henkilökuntaa työssä tarvittaviin tärkeisiin asioihin liittyen säännöllisesti. ”Viime vuosina olemme panostaneet vuorovaikutus- ja kommunikaatio-osaamiseen. Tämä osaaminen on myös tärkeää Saarnin asiakkaiden kanssa”, kertoo Rasehorn.
”Asiakkaillamme on oikeus tulla kuulluksi ja heillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa, heidän yksilölliset tarpeensa huomioiden. Asiakkaidemme arjessa voi olla monenlaisia kommunikaation apuvälineitä ja tarvittaessa käytämme myös esimerkiksi puhetta tukevia tukiviittomia, selkokieltä, sosiaalisia tarinoita sekä kuvia ja esineitä kommunikaation tukena”, jatkaa Rasehorn.
Saarnin myötä Rinnekodin palveluvalikoima laajenee
Rinnekoti on osa Diakonissalaitosta ja yhteiskunnallinen ja arvopohjainen toimija. Henkilökuntamme työtä ohjaavat yhteiset arvomme, joita ovat lähimmäisyys, asiantuntijuus ja hyvä elämä. Rinnekoti on tullut tunnetuksi erityisesti kehitysvammaisten ja autismikirjoin asiakkaille tuottamistaan laadukkaista palveluista.
Saarnin asiakaskunta koostuu vammaisista ja eri tavoin vammautuneista henkilöistä, jotka tarvitsevat monipuolista tukea arkeensa elämän eri osa-alueilla. Diakonissalaitokseen kuuluva Caritas Palvelut Oy tarjoaa vastaavia vammaispalveluja Oulussa ja Rovaniemellä.
Rinnekodin asiakkaaksi Saarniin ympärivuorokautisen palveluasumiseen tullaan oman kotikaupungin myöntämän ostopalvelusopimuksen mukaisesti tai itsemaksavana asiakkaana. Lyhytaikaiseen asumispalveluun, esimerkiksi omaishoidon vapaiden ajaksi, tullaan joko kotikaupungin myöntämän ostopalvelusopimuksen mukaisesti tai itsemaksavana asiakkaana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina Rönnqvist
viestintäpäällikkö
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
RinnekoditAlppikatu 2
00530 HELSINKI
09-77501 / vaihde, avoinna ma-pe 8.00-16.00https://www.rinnekodit.fi
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Rinnekodit selvitti: Sote-alan medianäkyvyys kääntyi aiempaa kielteisemmäksi12.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja hoiva-alan medianäkyvyys väheni vuosina 2024–2025 ja keskustelun sävy muuttui aiempaa kielteisemmäksi, selviää Rinnekotien Retrieverillä teettämästä selvityksestä.
Rinnekodit kokeilee uusia teknologiaratkaisuja ikääntyneiden palveluissa11.3.2026 09:22:31 EET | Tiedote
Rinnekotien ikääntyneiden palveluissa alkaa kevään aikana useita teknologiakokeiluja. Niiden avulla kerätään käytännön kokemuksia teknologioista, jotka voivat tukea hoivatyötä ja asiakkaiden turvallisuutta. Kokeilut ovat osa Rinnekotien pyrkimystä vahvistaa innovatiivisia, vaikuttavia toimintamalleja.
Rinnekodit avaa uutta ikääntyneille Oulussa9.3.2026 08:36:52 EET | Tiedote
Ikääntyneiden asiakkaiden yhteisöllisyys, asumisen turvallisuus ja oman näköinen arki ohjaavat uuden Rinnekodit Lempeän toimintaa. Yksikkö avautui Oulun Tuiraan maaliskuun alussa.
Rinnekotien kasvu Turussa jatkuu: Uusi vammaispalveluyksikkö valmistuu vuoden lopussa17.2.2026 08:53:54 EET | Tiedote
Rinnekodit vahvistaa edelleen palvelujaan Turussa. Vuoden vaihteessa valmistuva Rinnekodit Fiini tarjoaa palveluja vammaisille täysi-ikäisille asiakkaille.
Lasten ja perheiden tarpeet ovat monimuotoisia - Rinnekodit laajentaa lastensuojelupalveluitaan16.2.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Rinnekodit laajentaa palveluitaan vaativan tason lastensuojeluun alkuvuodesta 2026. Uudistuksen taustalla on halu vastata sekä hyvinvointialueiden että lasten ja heidän perheidensä tarpeisiin. Palvelu täydentää Rinnekotien perustason ja erityistason lastensuojelupalveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
