Yhteistä suomalaista e-kirjastoa valmistellaan mittavassa hankkeessa

Helsingin kaupunginkirjaston vetämässä hankkeessa selvitetään ja kokeillaan eri kumppaneiden kanssa uusia ratkaisuja liittyen digitaalisen kirjaston teknisiin, tekijänoikeudellisiin ja käytettävyyskysymyksiin. Lisäksi selvitetään, miten e-kirjastoasiassa voidaan tehdä yhteistyötä Kansalliskirjaston ja sen Finna-palveluympäristön kanssa.
Hankkeen aikana luodaan lähtökohdat digitaalisen median palvelukonseptille, jonka avulla voidaan toteuttaa kaikille Suomen yleisten kirjastojen asiakkaille yhteinen digitaalinen kokoelma sekä saumaton pääsy siihen. Hankkeen keskeisinä yhteistyökumppaneina ovat kirjastot, kustantajat, kirjailijat, digitaalisten palvelualustojen tarjoajat ja tekijänoikeusjärjestöt.
E-kirjojen ja -lehtien saatavuus Suomen yleisissä kirjastoissa vaihtelee asuinkunnasta riippuen ja kuntien välillä on isoja eroja tarjonnassa. Tämä lisää alueellista epätasa-arvoa.
”Digitaalisten kirjojen ja lehtien tarjonta lisääntyy huimaa vauhtia, ja kirjastojen pitää pystyä tarjoamaan niitä asiakkailleen nykyistä helpommin. Uskon tämän onnistuvan, kun ratkaisuja haetaan tiiviissä yhteistyössä kirja- ja kustannusalan kanssa. Hankkeessa voittajia ovat koko suomalainen kirja- ja kustannusala eli kotimainen kirjallisuus ja sen lukijat”, sanoo Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.
Tällä hetkellä kirjastojen e-aineistojen käyttäminen on asiakkaalle haastavaa, sillä ne ovat useilla eri palvelualustoilla. Kirjastojen asiakkaat ja henkilökunta joutuvat tunnistamaan, mitkä sisällöt löytyvät mistäkin palvelusta sekä käyttämään useita erilaisia sovelluksia ja laitteita. Myös tämä heikentää käytettävyyttä ja yhdenvertaista saavutettavuutta.
"Uskon vahvasti, että lähitulevaisuudessa yleisten kirjastojen tarjoama laaja digitaalinen kokoelma on kaikkien yleisten kirjastojen asiakkaiden käytettävissä yhdeltä palvelualustalta. Selvitystyön raportti tullaan julkaisemaan helmi-maalikuussa 2021”, sanoo kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri Helsingin kaupunginkirjastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Vänttinen
Kirjastopalvelujen johtaja
Helsingin kaupunginkirjasto
katri.vanttinen@hel.fi, 040 5548861
Virva Nousiainen-Hiiri
Kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö
Helsingin kaupunginkirjasto
virva.nousiainen-hiiri@hel.fi, 050 4025813
Matti Sarmela
Kehittämispäällikkö
Helsingin kaupunginkirjasto / Valtakunnalliset kehittämispalvelut
matti.sarmela@hel.fi, 0400 940884
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja hoitaa myös yleisten kirjastojen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Kirjastot.fi-verkkopalveluja.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme