Yhteistyöllä rahoitusta urheiluseuratoiminnan kehittämiseen
6.5.2019 08:55:24 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Myönnetyllä seuratuella edistetään mm. matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, testataan innovatiivisia toimintamalleja sekä kehitetään seurojen toiminnan laatua, yhteisöllisyyttä ja tuetaan vapaaehtoistoimintaa. Seuratukihakemuksia tehtiin liikuntatieteellisen tiedekunnan järjestämällä kurssilla.
- Kurssin toteutuminen, toteutus ja lopputulos ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä akateemisen maailman lähentyminen työelämän kanssa tarkoittaa ja tällaiset onnistumiset luovat uudenlaista jatkuvuutta sekä pohjaa uusille vastaaville ideoille. Olen myös äärimmäisen iloinen siitä, että Suomen Salibandyliitto rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tarttui tähän mahdollisuuteen, yhteistyön ideoija Jyväskylän yliopistosta valmistunut liikunnan yhteiskuntatieteiden alumni ja Salibandyliiton hallituksen jäsen Juuso Laamanen sanoo.
Kaikki seurat, joiden kanssa yhteistyötä tehtiin, saivat seuratukea. Opiskelijoiden kanssa tukea yhdessä hakivat Jyvässeudun Kiekko (Jyväskylä), Grani Tennis (Kauniainen), Pelicans Salibandy (Lahti), Vihdin Salisudet (Vihti) ja Seinäjoen Peliveljet (Seinäjoki).
- Liikuntatieteellisen tiedekunnan, Salibandyliiton ja Keski-Suomen Liikunnan yhteistyön tavoitteena oli hyödyttää opiskelijoita ja seuroja antamalla opiskelijoille konkreettisia kokemuksia urheiluseuratyöstä ja seuroille lisäresurssia arkityöhön, toteaa Salibandyliiton kehityspäällikkö Mervi Kilpikoski, joka toimi Keski-Suomen Liikunnan seurakehittäjä Laura Härkösen kanssa opiskelijoiden sparraaja-asiantuntijoina hakemusten laatimisessa.
Seurat ovat lisääntyvässä määrin työnantajatahoja, jotka tarjoavat työpaikkoja liikunnan ammattilaisille. Tämä yhteistyö antaa opiskelijoille kokemuksia seuratyöstä ja antaa kuvan mahdollisesta tulevaisuuden työurasta urheiluseuratoiminnassa.
- Opinnoissa saavutetun tiedon hyödyntämistä käytännön työelämän hankkeissa on erittäin tärkeää, toteaa yhteistyöhanketta koordinoinut yliopistotutkija Anna-Katriina Salmikangas.
Yhteistyöhön osallistuneet seurat sekä opiskelijat olivat tyytyväisiä kokemuksiinsa.
- Pääsin projektin myötä näkemään, millainen prosessi seuratukihakemuksen työstäminen on ja sain näkökulmia seuratoiminnan kehittämiseen, toteaa opiskelija Tino Kohonen.
Hyvin onnistunut yhteistyö jatkuu myös syksyllä 2019, jolloin liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelijat ja urheiluseurat työstävät uusia seuratoiminnan tukemiseen tähtääviä hankkeita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Katriina Salmikangas, yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto, 0408053970, anna-katriina.salmikangas@jyu.fi
Mervi Kilpikoski, kehityspäällikkö, Salibandyliitto, 0400 529 008, mervi.kilpikoski@salibandy.fi
Laura Härkönen, seurakehittäjä, Keski-Suomen Liikunta, 050 339 0459, laura.harkonen@kesli.fi
Tiedottaja Martta Walker, JYU, 040 8054717, martta.a.walker@jyu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
