Yhteistyötä ja toimenpiteitä hirvionnettomuuksien vähentämiseksi (Lappi)

Suomen Riistakeskuksen Lapin alueen toimesta tehtiin selvitys hirvivaroitusalueiden oikeellisuudesta viime talven aikana. Selvitykseen pyydettiin lausunnot ja esitykset hirvivaroitusalueista paikallisilta riistanhoitoyhdistyksiltä. Osa yhdistyksistä esitti uusia varoitusalueita ja muutoksia vanhojen alueiden sijainteihin.
Hirvi -liikennemerkkiä käytetään hirvieläinten vuoksi vaarallisiksi todetuilla tieosuuksilla. Merkkien paikat määritellään ja tarkistetaan viimeisimpien onnettomuustilastojen, hirvien ylityspaikkatietojen sekä liikennettä ja eläinkantaa koskevien tietojen pohjalta. Vaikutusalueen pituus määritellään onnettomuustietojen ja eläinten liikkumista koskevien tietojen avulla siten, että tarpeettoman pitkiltä varoitusalueilta vältytään. Hirvien vaelluksen vuoksi hirvivaara on olemassa tietyillä alueilla vain osan vuotta. Talvella hirvet oleilevat usein eri alueilla kuin kesällä.
Meri-Lapissa on suuri riski joutua hirvionnettomuuteen
Lapissa poliisin tietoon tulleiden hirvionnettomuuksien määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2011 vuoteen 2019. Lisäksi on suuri määrä hirvionnettomuuksia, jotka eivät tule poliisin tietoon. Eniten onnettomuuksia tapahtuu syyskuusta tammikuuhun.
Erityisen paljon onnettomuuksia tapahtuu Meri-Lapin alueella varsinkin valtatiellä 4 Kemin lentokentän läheisyydessä ja Keminmaasta Kallinkankaalta aina Rovaniemen Jaatilaan saakka.
Autoilijoiden kannattaa pudottaa ajonopeuksiaan erityisesti silloin, kun hirvien liikkuminen on aktiivisimmillaan, eli hämärän hetkillä. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa hirvivaarasta varoittavien merkkien vaikutusalueella. Kovavauhtiset hirvikolarit ovat tuhoisia. Mikäli auton nopeus on yli 90 kilometriä tunnissa, on hirveen törmäävän kuolemanriski jopa yhdeksänkertainen verrattuna 80 kilometrin tuntinopeuteen.
Tien vierustojen pelloille varastoidut rehupaalit houkuttavat tuoksullaan hirviä kerääntymään maanteiden läheisyyteen, siksi paaleja ei ole hyvä varastoida maanteiden läheisyyteen, vaan ne ovat liikenneturvallisuusriski. Autoilijoiden varovaisuudella, valppaudella ja ennakoinnilla on suuri merkitys onnettomuuksien ehkäisyssä. Tien ja sen reuna-alueiden tarkkailu auttaa havaitsemaan tielle pyrkivän hirvieläimen. Lisäksi näkyvyyttä parannetaan maanteiden alueurakoissa suoja-alueraivauksilla. Tuloksellisin tapa hirvionnettomuuksien vähentämiseksi on tehokas metsästys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus:
liikenneturvallisuusinsinööri Merja Lämsä, puh. 0295 037 240
Suomen Riistakeskus Lappi:
hirvitalousaluesuunnittelija Ville Viitanen, puh. 029 431 2309
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme