Yhtymähallituksen katsauksessa asiakaskokemus Keusotessa
15.6.2022 14:43:00 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keusoten asiakaskokemuksen parantamista ohjaa yhtymästrategia. Asiakaskokemusta johdetaan ja kehitetään usealla eri tasolla, jossa merkittävänä asukkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä edistävänä tekijänä on osallisuuden toimintakulttuuri. Asiakkaiden tarpeet, toiveet, odotukset ja kokemukset otetaan huomioon palveluita kehitettäessä muun muassa asiakaspalautetta keräämällä.
– Asiakkaiden antama palaute antaa meille tärkeää tietoa siitä, miten olemme onnistuneet perustehtävässä. Suunta on oikea, eteenpäin ja ylöspäin, kertoo yhtymähallituksen puheenjohtaja Jaakko Rainio.
Tekstiviestipalaute suosituin palautteenantotapa
Kuntayhtymä kerää asiakaspalautetta monin eri keinoin; tekstiviestein, verkkosivun kautta, fyysisten palautelaitteiden kautta, paperilomakkeilla tai keskustellen henkilöstön kanssa. Erityisesti tekstiviestipalautteiden määrä on kasvanut huimasti tämän vuoden aikana. 64 % palautteista saapuu tekstiviestikyselyn kautta, 30 % palautteista annetaan fyysisten laitteiden kautta, ja vain muutamia prosentteja verkkosivulta tai suullisesti henkilöstön kautta.
Palautteet analysoidaan ja niitä käsitellään henkilöstön kanssa. Yksikön toimintaa kehitetään palautteiden perusteella kohti asetettuja tavoitteita. Kokonaisnäkyä asiakaskokemukseen saadaan kuukausi- sekä laaturaporteilla ja osavuosikatsauksessa.
Asiakaskokemusta kuntayhtymässä mitataan nettosuositteluindeksin (NPS) avulla. Kuntayhtymän tavoite on, että NPS on tasolla 80 (0–100). Saadun palautteen perusteella yhtymän NPS-taso on tällä hetkellä 42, joista suosittelijoita on valtaosa 62,6 %, passiivisia 16,8 % ja arvostelijoita 20,5 %. Samanaikaisesti yksikkötasoisessa tarkastelussa on palveluita, joissa NPS on tavoitetasossa tai sen yli.
Asiakaskokemuksen ja asiakaspalauteen käsittely on osa kuntayhtymän laadunvalvontaa. Arvioimme palvelun ja hoidon laatua suhteessa palvelulupaukseemme ja laatutavoitteisiimme. Laatutavoitteet ohjaavat toimintaamme ja palvelujamme. Tarkoituksena on tuottaa asiakkaille heidän tarpeidensa mukaista, ennalta ehkäisevää ja mahdollisimman hyvää asiakaspalvelua.
Lisää laatujärjestelmästä
Lisää asiakaskokemuksesta
Päätöskooste yhtymähallituksen kokouksesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko RainioYhtymähallituksen puheenjohtaja
Puh:040 741 0911jaakko.rainio@hyvinkaa.fiPirjo Laitinen-ParkkonenKuntayhtymän johtajaYhtymäjohto
Puh:0401825797pirjo.laitinen-parkonen@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Nurmijärven sote-yksikön vastaanotot siirretään savu- ja vesivahinkojen takia26.6.2026 11:12:08 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) Nurmijärven sote-yksikössä Klaukkalassa (ent. Klaukkalan terveysasema) oli tulipalo 25.6.2026. Tulipalosta aiheutuneiden savu- ja vesivahinkojen takia rakennusta ei toistaiseksi voi käyttää, ja Nurmijärven sote-yksikköön sovitut neuvolan ja perheneuvolan vastaanotot joudutaan siirtämään.
Nurmijärven sote-yksikössä Klaukkalassa oli tulipalo 25.6.2026: Perjantain vastaanotot perutaan25.6.2026 19:28:47 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) sote-yksikössä Nurmijärven Klaukkalassa oli tulipalo iltapäivällä 25.6.2026. Perjantaille 26.6. sovitut vastaanotot perutaan.
Keusoten aluehallituksen käsittelyssä talouden suuntaviivat17.6.2026 14:02:33 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 16.6.2026 alueen palveluverkkoon ja talouteen vaikuttavia suuntaviivoja.
Keusoten aluehallitus kokoontuu 16.6.202612.6.2026 13:52:07 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 16.6.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa omavalvontaohjelman raportin 1–4/2026, ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen varallisuusrajat ARA-vuokrakohteissa, taloussuunnitelman kehyksen vuosille 2027–2030 ja talouden toteuman 1–4/2026 ja tilinpäätösennusteen. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Se valmistelee asiat, joista valtuusto päättää, ja varmistaa, että valtuuston päätökset toteutuvat arjessa. Aluehallituksessa on 13 jäsentä. Aluehallitus kokoontuu noin joka toinen viikko.
Aluehallituksen päätöksiä: muutoksia tarkastuslautakunnan kokoonpanoon3.6.2026 09:40:38 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan Tarja Kuikan eroa tarkastuslautakunnan jäsenyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
