Yksinyrittäjien koronatuet käsitellään kunnissa nopeasti - tukipäätöksen voi saada alle kahdessa päivässä
26.5.2020 11:32:04 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton kunnille tekemästä kyselystä, johon vastasi 214 kuntaa.
Vastaajista 30 prosenttia arvioi, että valtion kunnalle suuntaamaa rahoitus riittää kattamaan yksinyrittäjien hakemat tuet. Lähes 70 prosenttia puolestaan arvioi, että rahoitusta jää käyttämättä.
- Tukea hakeneista yrittäjistä valtaosa saa myönteisen päätöksen. Hylättyjen hakemusten osuus on tähän mennessä ollut noin kahdeksan prosenttia, kertoo Alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja Jarkko Huovinen.
Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta 2000 euron suuruista kertakorvausta, joka on tarkoitettu yrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuen tavoitteena on osaltaan turvata se, että yritys pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen.
Hallitus on suunnannut yksinyrittäjien tukeen 250 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää rahoituksen kunnille laskennallisena osuutena siinä suhteessa, kun kunnissa on yksinyrittäjiä.
Kuntaliitto toteutti kunnille 18.5.–20.5.2020 sähköisen kyselyn, johon vastasi 214 kuntaa eli 69 prosenttia. Vastausaktiivisuus vaihtelee alle 5 000 asukkaan kuntien 66 prosentista yli 100 000 asukkaan kaupunkien 56 prosenttiin. Kyselyyn vastanneissa kunnissa asuu yhteensä 4 031 928 asukasta eli 73 prosenttia maan väestöstä.
Lisätietoja:
Jarkko Huovinen, alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja, p. 040 531 6655, jarkko.huovinen(a)kuntaliitto.fi
Lisätietoja tuesta:
Kuntaliitto: kuntaliitto.fi/yksinyrittajienkoronatuki
Työ- ja elinkeinoministeriö: https://tem.fi/koronavirus/kuntien-valtionavustus
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Kuntapäättäjät kannattavat sähköisen äänestämisen mahdollistamista vaaleissa28.10.2026 09:22:06 EET | Tiedote
Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat suhtautuvat myönteisesti sähköisen äänestämisen mahdollistamiseen kuntavaaleissa. Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kannatti sähköisen äänestämisen käyttöönottoa kuntavaaleissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 257 kuntien luottamushenkilöä ja viranhaltijaa eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme