Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarja osaksi yliopiston opetusohjelmaa. Kutsu medialle: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennus 29.1.2020 klo 14.00–16.00

– Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta haluaa näkyä edelläkävijänä, jossa osana opetussuunnitelmia käsitellään ja opitaan kohtaamaan väkivaltailmiötä, opettajakoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen kertoo.
– Teeman käsittely liittyy pitkäaikaiseen monitieteiseen väkivaltatutkimukseen, psykologian laitoksen johtaja Juha Holma lisää. Yliopiston opintotarjontaan kuuluu myös vapaasti valittava monitieteinen väkivaltatutkimuksen opintokokonaisuus, joka on saanut hyvän vastaanoton.
Yliopistosta valmistuu vuosittain satoja opettajia ja psykologeja kouluille eri asteille. Ainejärjestötoimijat ovat yhteistyössä ylioppilaskunnan kanssa olleet aktiivisia tämän kokonaisuuden syntymisessä. Opiskelijat ovat olleet mukana Yksittäistapaus -lyhytelokuvasarjan tuottamien kampanjamateriaalien testauksessa ja vaikuttaneet siihen, että sisältö saadaan osaksi opintoja.
– On todella innostavaa, että opiskelijoiden toiveet otetaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteissä ja psykologiassa hyvin vastaan ja koulutusta kehitetään yhdessä. Kasvatustyö on avainasemassa, kun vaikutetaan yhteiskuntaan, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen asiantuntija Juulia Saukkonen toteaa.
Iltapäivässä monipuolisesti elokuvaa ja tutkimusta
Ruusupuiston tilaisuuden avaa vararehtori Marja-Leena Laakso. Näyttelijä Krista Kosonen kertoo kampanjasta ja kokemuksistaan kouluvierailuista. Sukupuoleen liittyvä vallankäyttö on esillä taiteen, tutkimuksen ja opetuksen näkökulmista.
Yleisölle tarjotaan traileri 11 lyhytelokuvan Yksittäistapaus-elokuvasarjasta. Yksittäistapaus on viidentoista elokuvantekijän viidentoista elokuvantekijän, taiteilijan, tutkijan ja yhteiskuntavaikuttajan toteuttama kokonaisuus, joka tuo esiin naisiin kohdistuvaa näkymätöntä vallankäyttöä niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnassa. Lisäksi nähdään lyhytelokuva Pikku juttu, joka on yksi elokuvasarjan teoksista.
Apulaisprofessori Marita Husso käyttää puheenvuoron ERASE GBV -hankkeesta, jossa tutkitaan sukupuolistunutta väkivaltaa, vastuullisuutta ja eettisesti kestävää toimijuutta kouluissa ja kasvatusalalla.
ERASE GBV -hankkeen tavoitteena on opetus- ja kasvatusalan työntekijöiden sekä koulujen muun henkilökunnan tietoisuuden lisääminen sukupuolistuneen väkivallan kohtaamista koskevissa käytännöissä sekä siihen puuttumisen käytäntöjen kehittäminen. Yksittäistapaus on myös mukana hankkeessa.
Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.
Lisätietoa kampanjasta
Yksittäistapaus-lyhytelokuvat julkaistaan Yle Areenassa 26.1.2020 ja samalla aukeaa verkkosivusto yksittaistapaus.fi, jolla keskustelu -ja tukimateriaalit ovat saatavilla ilmaiseksi.
Yksittäistapauksen aikaisemmin julkaistut vaikuttavuuskampanjan kumppanit ovat Opetushallitus, Tasa-arvovaltuutettu, Loisto setlementti ry: Helsingin Tyttöjen Talo ja Poikien Talo, jotka ovat olleet mukana kehittämässä keskustelumateriaalia. Rakentavan keskustelun menetelmän kampanjaan tuo Erätauko-säätiö. Yle on Yksittäistapauksen mediakumppani.
Elokuvien käsikirjoittajina ja/tai ohjaajia ovat Reetta Aalto, Maryan Abdulkarim, Tine Alavi, Alli Haapasalo, Ulla Heikkilä, Sonya Lindfors, Inari Niemi, Raisa Omaheimo, Anna Paavilainen, Kirsikka Saari, Aino Suni, Saara Särmä, Miia Tervo, Elli Toivoniemi ja Jenni Toivoniemi.
Yksittäistapauksen yhdestätoista tarinasta kuusi on ollut pohjana pitkälle elokuvalle Tottumiskysymys.
Yksittäistapaus-traileri http://link.yle.fi/yksittaistapaus_01
Tilaisuuden ohjelma ja suoran lähetyksen linkki tarkentuvat tapahtumakalenteriin: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2020/01/201dminka-nakee-voi-muuttaa201d-yksittaistapaus-lyhytfilmikampanja-osaksi-yliopiston-opetusohjelmaa
Lisätietoa:
Kampanjasta ja Krista Kososen haastattelupyynnöt:
Kampanjapäällikkö Sini Hormio, puh. 040 749 5886, sini@tuffifilms.com
Pressimateriaalia https://drive.google.com/drive/folders/1-wwD7PQwf8h8u4_KxgYKY09ntjEFj-qH?usp=sharing
Sirpa Eskelä-Haapanen, puh. +358 40 805 4956, sirpa.eskela-haapanen@jyu.fi
Marita Husso, puh. 0400-849345, marita.husso@tuni.fi
ERASE GBV -hanke https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/sukupuolistunut-vakivalta-vastuullisuus-ja-eettisesti-kestava-toimijuus-kouluissa-ja
Juulia Saukkonen +358 50 307 0540, sopo-asiantuntija@jyy.fi
Juha Holma, puh. +358408053488, juha.m.holma@jyu.fi
Tiedottaja Anitta Kananen, puh. 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenTiedottaja
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Yhteistyöllä lisää liikettä - Keski-Suomen kunnat ja tutkijat kehittivät liikkumisohjelmia yhteistyössä4.12.2025 14:59:46 EET | Tiedote
Keski-Suomen kunnat ja liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat ovat yhdessä kehittäneet liikkumisohjelmia ja kokeiluja, joilla edistetään kuntalaisten liikkumista. LIIKE-hankkeen loppuseminaarissa 2.12. koottiin yhteen tuloksia ja julkaistiin työkirja, joka tukee kuntia liikkumisohjelmien kehittämistyössä jatkossa.
Väitös: Avain onnistuneeseen draamatyöskentelyyn on oppilasta arvostavassa kohtaamisessa4.12.2025 07:58:00 EET | Tiedote
Draamakasvatuksella on tutkitusti osoitettu olevan lukuisia hyötyjä oppimiselle ja oppilaan kasvulle. FM Enni Junttila perehtyi väitöstutkimuksessaan siihen, miten näitä hyötyjä saavutetaan ja mikä on opettajan rooli niiden saavuttamisessa.
Charlotte Maddinson tuo suomalaista osaamista Euroopan komission Nature Credits tiekartan työryhmään4.12.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Charlotte Maddinson on valittu yhdeksi Euroopan unionin 140 asiantuntijasta, jotka osallistuvat Euroopan komission Nature Credits -työryhmään. Työryhmän tehtävänä on kehittää luontoarvomarkkinoita ja edistää kestävää ja kilpailukykyistä taloutta, joka on sopusoinnussa luonnon kanssa.
Onko kevyempi aina kovempi? - Kehonkoostumuksen yhteydet huippukestävyysurheilijoiden suorituskykyyn4.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan rasvaprosentin pieneneminen voi parantaa suorituskykyä kestävyysjuoksussa ja maastohiihdossa. Naisurheilijoilla tehokkaampi tapa kehonkoostumuksen optimointiin on kuitenkin painonpudotuksen sijaan rasvakudoksen muuttaminen lihaskudokseksi. Tutkija ja hiihtäjä Oona Kettunen korostaa, että painon ja kehonkoostumuksen optimointiin liittyvien riskien vuoksi niitä tulee harjoittaa vasta huippu-urheiluvaiheessa aikuisiässä.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi yrittäjyyden professori Mikko Rönkkö haluaa panostaa opetuksen laatuun ja tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa3.12.2025 13:15:24 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa syyskuussa yrittäjyyden professorina aloittanut Mikko Rönkkö haluaa haastaa itsensä opettajana ja opettamisen kehittämisessä. Tutkimuksen puolella hän on keskittynyt määrälliseen yrittäjyystutkimukseen. Tekoälyä monipuolisesti opetuksessaan ja tutkimuksessaan hyödyntävällä Rönköllä on myös vankkaa kokemusta yrittäjyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

