Hyvinvointiala HALI ry

Yksityinen hyvinvointiala maksoi yhteisöveroja 118 miljoonaa euroa – koko verojalanjälki 3,4 miljardia

Jaa
Verohallinnon tuoreiden tietojen mukaan yksityisen hyvinvointialan yritykset ja järjestöt maksoivat yhteisöveroja noin 118 miljoonaa euroa vuonna 2020. Verokertymä kasvoi noin 19 prosenttia edellisvuoden 99 miljoonasta eurosta.

Yksityisen sote- ja varhaiskasvatusalan verotettavat tulot olivat 585 miljoonaa euroa vuonna 2020. Myös verotettavat tulot kasvoivat noin 19 prosenttia edellisvuoden 494 miljoonasta eurosta.

– Koronapandemia synnytti yrityksille ja järjestöille valtavat kustannukset, joista on korvattu vain murto-osa. Yksityinen hyvinvointiala on pysynyt kuitenkin toimintakykyisenä koko pandemian ajan, vaikka osassa palveluja liikevaihto notkahti pandemian säikäyttämänä, sanoo HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva.

– Riittävien ja turvallisten palvelujen kannalta huolestuttavaa on kuitenkin kuntien toiminta. Esimerkiksi hoivapalveluista maksettu hinta ei ole pysynyt kustannuskasvun mukana viime vuosina, Kuuva huomauttaa.

Koko verojalanjälki merkittävä

Yksityisen hyvinvointialan koko verojalanjälki nousee noin 3,4 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan palkkojen ennakonpidätykset, työnantajamaksut ja hankintoihin sisältyvä arvonlisävero, jota hyvinvointialalla ei pääsääntöisesti voida vähentää.

– Yksityisen hyvinvointialan 134 000 työllistä tarkoittaa, että verojalanjälki on merkittävä, noin 3,4 miljardia euroa. Yritysten ja järjestöjen tuottamien palvelujen ansiosta niiden merkitys julkiselle taloudelle on kuitenkin verotuloja suurempi. Ne auttavat julkista sektoria käyttämään verotulot fiksummin, Kuuva toteaa.

HALIn jäsenet tuottavat muun muassa ikäihmisten ja vammaisten palveluja, lääkäripalveluja, lasten ja nuorten palveluja, suun terveydenhuoltoa, kuntoutusta, päihde- ja mielenterveyspalveluja sekä toimivat alan järjestötyössä. Verotietojen laskennan pohjana on käytetty HALIn yritys- ja järjestöjäsenten lisäksi muita sote-alan osakeyhtiöitä (TOL 2008 luokat 86–88).

Lisätiedot:

Joel Kuuva

talous- ja veroasiantuntija

050 414 6444

joel.kuuva@hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye