Pörssisäätiö

Yksityissijoittajat hyödynsivät koronavuonna osakekurssien vaihteluita

Jaa
Suomen Osakesäästäjien ja Suomen Pörssisäätiön lokakuussa teettämän sijoittajabarometrin mukaan osakesäästäminen on lisääntynyt koronapandemian aikana. Vastaajista selkeä enemmistö näkee myös seuraavat puoli vuotta hyvänä aikana kasvattaa sijoituksiaan pörssiosakkeisiin.

Osakesäästäjien ja Pörssisäätiön teettämään tutkimukseen vastasi lähes 3 000 sijoittamisesta kiinnostunutta henkilöä. Vastaajista 68 prosenttia kertoi kasvattaneensa pörssiosakesijoituksiaan viimeisen kuuden kuukauden aikana. Yli puolet vastaajista kertoi, että pörssiosakkeet ovat henkilön pääasiallinen sijoituskohde. Pörssiosakesijoituksia oli vähentänyt viimeisen puolivuotiskauden aikana vain 12 prosenttia vastaajista. Sijoittajilla on siis ollut malttia pysyä osakemarkkinoilla kovassakin turbulenssissa.

- Yksityissijoittajat tuovat markkinoille vakautta. Siinä missä monen instituution on osakekurssien laskiessa vähennettävä osakepainoa, yksityissijoittajat lisäävät sitä. Myös vuoden alussa käyttöön tullut osakesäästötili on lisännyt kiinnostusta suoraan omistajuuteen. Yksityishenkilöt ovat vakaita omistajia, kiittelee Pörssisäätiön Lounasmeri.

Sijoittajilla on vahva usko myös tulevaisuuteen. Vastaajista 70 prosenttia ilmoitti aikovansa kasvattaa sijoituksiaan pörssiosakkeisiin myös tulevien kuuden kuukauden aikana ja vähentämistä suunnitteli vain seitsemän prosenttia vastaajista. Tämä siitäkin huolimatta, että 44 prosenttia vastaajista uskoo osakekurssien nousevan tuolla ajanjaksolla, ja laskua ennakoi lähes neljäsosa vastaajista.

- Vaikuttaa siltä, että nuoremmat ja tuoreemmat sijoittajat ovat luottavaisempia tulevaisuuteen. Isomman sijoitussalkun omaavat sijoittajat taas ovat varovaisempia. On ymmärrettävää, että kokemuksen myötä odotukset tulevat realistisemmaksi. Nuorten sijoittajien lisääntynyt kiinnostus on hieno uutinen, arvioi Osakesäästäjien Snellman.

Vastaajilta kysyttiin myös tarkemmin sijoituskohteista. Kiinnostavimpina toimialoina pidettiin seuraavia: 1. energia ja raaka-aineet, 2. teknologia ja 3. lääkkeet ja terveydenhuolto. Yhtiöistä yksityissijoittajat pitivät kiinnostavimpina sijoituskohteina Fortumia, Sampoa, Nestettä, Nokiaa ja Wärtsilää. Kevään sijoittajabarometriin verrattuna merkittävää on lisääntynyt kiinnostus teknologiasektoriin kevään digiloikan myötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Sari Lounasmeri, sari.lounasmeri@porssisaatio.fi, p. 050 372 5925
toimitusjohtaja Victor Snellman, victor.snellman@osakeliitto.fi, p. 050 352 4442

Tietoja julkaisijasta

Pörssisäätiö
Pörssisäätiö
Fabianinkatu 14 B
00100 Helsinki

http://www.porssisaatio.fi

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia vaurastumaan. Yhteisö tarjoaa sijoittajille riippumatonta informaatiota, koulutusta ja rahanarvoisia jäsenetuja. Suomen Osakesäästäjillä jäseniä on noin 32 000.

Pörssisäätiö on vuonna 1985 perustettu puolueeton, riippumaton ja voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio, joka edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita. 
Pysy kartalla myös muista kiinnostavista uutisista, tilaa kerran viikossa lähetettävä 
uutiskirje.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pörssisäätiö

Cargotecin sijoittajasivut palkittiin vuoden 2021 parhaina27.5.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry palkitsivat Cargotecin sijoittajasivuston vuoden 2021 parhaana. Cargotecin sijoittajasivusto tuo monipuolisesti ja helppokäyttöisesti tarjolle sijoittajan perustiedot. Yhtiö pärjäsi vahvasti tarkastelun eri osa-alueilla ja sai kiitosta myös aktiivisesta sijoittajaviestintätyöstään. Keskisuurten yhtiöiden sarjan paras oli Tokmanni, pienten yhtiöiden sarjassa Exel Composites ja First North -yhtiöistä parhaana palkittiin Fodelia. Lisäksi erityismaininnan innovatiivisista yhtiökokousjärjestelystä sai Martela.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye