Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä – osallistu työpajoihin ja vastaa kyselyyn

Yleiskaavassa määritellään Vaasan kasvusuunnat ja kuinka eri toiminnot, kuten asuminen, palvelut, työpaikat ja virkistysalueet, tulisi sijoittaa ja miten ne sovitetaan yhteen mahdollisimman toimivasti. Yleiskaavan kaava-alueena on koko Vaasa aina saaristosta Vähäänkyröön asti, joten päivitys koskettaa jollain tapaa jokaista vaasalaista. Asukkaat halutaankin aktiivisesti mukaan kaavatyöhön.
– Tavoitteena on, että kaikki kaavasta ja Vaasan kehittämisestä kiinnostuneet saavat mahdollisuuden osallistua kaavatyöhön kaikissa sen vaiheissa, joko sähköisesti tai paikan päällä erilaisissa työpajoissa ja yleisötilaisuuksissa, yleiskaavoittaja Annika Birell kertoo.
Nähtäville asetettavassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitellään tarkemmin muun muassa yleiskaavan tavoitteet, kerrotaan kaavoituksen etenemisestä sekä miten siihen voi vaikuttaa.
Kaavatyöhön on mahdollista osallistua myös nettikyselyn avulla. Kysely on avoinna 10.5.–30.6.
– Kyselyllä kerätään tietoa muun muassa ihmisten mielestä tärkeistä ja vaalimisen arvoisista paikoista, mutta myös ongelmallisiksi koetuista paikoista. Vastaamalla voit myös ottaa kantaa siihen, minne tulevaisuudessa voisi rakentaa lisää asuntoja ja mitkä alueet pitäisi jättää rakentamisen ulkopuolelle, Birell selventää.
Touko-kesäkuun aikana järjestettävissä info- ja työpajatilaisuuksissa toivotaan palautetta varsinkin suunnitelman tavoitteista, jonka lisäksi niissä kerätään lähtötietoja yleiskaavatyölle.
– Osallisilta toivotaan mahdollisimman laajasti tietoja, jotka voivat vaikuttaa kaavaan ja kaavaratkaisuihin. Tilaisuudet järjestetään eri puolilla Vaasaa, jolloin keskusteluissa on mahdollista käsitellä myös alueen paikallisia kysymyksiä, Birell kertoo.
Info- ja työpajatilaisuus järjestetään erikseen myös Vaasan ulkopuolella asuville.
– Monet Vaasan ulkopuolella asuvat käyvät töissä Vaasassa ja käyttävät esimerkiksi keskustan palveluita. Yleiskaavatyössä on tärkeä ottaa myös heidän ajatukset ja mielipiteet huomioon, Birell toteaa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 10.5.–30.6. yleiskaavan sivuilla osoitteessa www.vaasa.fi/vaasanyleiskaava2040 sekä Teknisessä virastossa (Kirkkopuistikko 26 A, II kerros).
Suunnitelmasta sekä kaavatyön tavoitteista ja lähtökohdista voi antaa palautetta sähköpostitse vaasanyleiskaava2040@vaasa.fi, postitse osoitteeseen Vaasan kaupunki / Kaavoitus, PL 2, 65101 Vaasa tai käyntiosoitteeseen.
Yleiskaavan työpajat
Info- ja työpajatilaisuuksia järjestetään yhteensä seitsemän eri puolilla Vaasaa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
- Maanantaina 15.5. klo 18–20, pääkirjaston Draamasali, Kirjastonkatu 13
- Tiistaina 16.5. klo 18–20, Sundom skola, Sundomintie 13
- Maanantaina 22.5. klo 18–20, Gerby skola, Västervikintie 27
- Torstaina 25.5. klo 18–20, Variskan yhtenäiskoulu, Vanhan Vaasan katu 20
- Maanantaina 29.5. klo 18–20, Savilahden yhtenäiskoulu, Savilahdentie 1-5
- Tiistaina 30.5. klo 18–20, tilaisuus ensisijaisesti Vaasan ulkopuolella asuville, pääkirjaston Draamasali, Kirjastonkatu 13
- Maanantaina 5.6. klo 18–20, englanninkielinen tilaisuus, pääkirjaston Draamasali, Kirjastonkatu 13
Faktoja yleiskaavatyöstä
- Yleiskaavoituksen kohteena on koko Vaasan alue. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 575 km2, josta vesialuetta on noin 210 km2.
- Vaasassa on tällä hetkellä voimassa Vaasan yleiskaava 2030 sekä 13 osayleiskaavaa. Yleiskaava puuttuu kokonaan noin 111 km2:n alueelta, lähinnä Vähästäkyröstä.
- Yleiskaavatyössä tarkistetaan kaikki nykyiset kaavat ja laaditaan ensimmäinen yleiskaava niille alueille, joilla sitä ei ennestään ole.
- Yleiskaavan laadinnasta vastaa Vaasan kaupungin kaavoitus. Kaavoitus ei kuitenkaan laadi yleiskaavaa yksin vaan käy jatkuvaa vuoropuhelua maanomistajien, asukkaiden, viranomaisten ja muiden osallisten kanssa.
- Yleiskaava pohjautuu kaupungin strategiaan. Päätavoitteina on, että Vaasaa kehitetään:
- kestävän energian pääkaupunkina
- energisenä ja vetovoimaisena kaupunkina
- 15 minuutin kaupunkina sekä
- merellisenä kaupunkina.
- Vaasan viheraluejärjestelmä päivitetään osana yleiskaavatyötä. Viheraluejärjestelmä on kaupungin erilaisten viheralueiden, virkistysalueiden, puistojen ja ulkoilureittien muodostama kokonaisuus.
- Kaavaluonnoksen valmistelu alkaa vuonna 2024 ja tavoitteena on asettaa yleiskaavaluonnos nähtäville vuoden 2025 aikana. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville, kun kaavaluonnos ja siitä saatu palaute on työstetty valmiiksi suunnitelmaksi. Tavoiteaikataulu on vuoden 2026 aikana.
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin edetessä, jolloin päivitetty versio suunnitelmasta löytyy aina yleiskaavahankkeen sivuilta vaasa.fi/vaasanyleiskaava2040.
Lue lisää:
- Yleiskaavan verkkosivut
- Yleiskaava 2040 antaa suuntaviivat Vaasan kehitykselle pitkälle tulevaisuuteen (kaavoituskatsaus 2022)
- Tulevaisuuden Vaasaa suunnitellaan nyt (kaavoituskatsaus 2023)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Birell Annika
Yleiskaavoittaja
+358408465173
annika.birell@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kom med och bekämpa skadliga spanska skogssniglar9.5.2025 15:14:02 EEST | Pressmeddelande
Spansk skogssnigel är en invasiv art som snabbt sprider sig, och den bär på sjukdomar och hotar trädgårdar. Nu samlas stadsbor för att tillsammans bekämpa arten. Vasa stad ordnar ett bekämpningstalko torsdag den 22 maj 2025 kl. klo 17.00–19.00 bakom koloniträdgården i Hemstrand.
Tule mukaan torjumaan haitallista espanjansiruetanaa9.5.2025 15:13:30 EEST | Tiedote
Espanjansiruetana on nopeasti leviävä vieraslaji, joka kantaa tauteja ja uhkaa puutarhoja. Nyt asukkailla on mahdollisuus osallistua torjuntaan yhteisvoimin. Vaasan kaupunki järjestää torjuntatalkoot torstaina 22.5.2025 klo 17.00–19.00 Kotirannan viljelypalstan takana.
Kaféföretagare till Metviken väljs i en auktion som börjar idag9.5.2025 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad söker en kaféföretagare till Metviksparken för sommarsäsongen 2025. En hyresgäst till kaféet söks i en auktion som är öppen i tjänsten Huutokaupat.com 9.5–19.5.2025 till kl. 12.00.
Onkilahden kahvilatoimija valitaan tänään alkavalla huutokaupalla9.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki etsii Onkilahdenpuiston kahvilalle toimijaa kesäkaudeksi 2025. Kahvilan vuokraajaa haetaan huutokaupan kautta, joka järjestetään Huutokaupat.com-palvelussa 9.–19.5.2025 klo 12.00 saakka.
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme