Yli 1100 juoksijaa taisteli itsensä Lahden Suurmäen huipulle - Red Bull 400 kasvoi viime vuodesta
11.5.2019 17:27:11 EEST | Red Bull Finland | Tiedote

Vuoden 2019 Lahden Red Bull 400 kisassa nähtiin kova taistelu voitosta
Lahden Red Bull 400 -kilpailu käytiin puolipilvisessä, mutta keväisen lämpimässä säässä. Välillä pilvet ripottelivat tihkusadetta viilentämään kovaa taistelleita urheilijoita. Stadionin lämpömittari näytti parhaimmillaan +15 astetta. Etenkin juoksijoille happirikas keli oli mieluisa. Myös yleisöä oli löytänyt Lahden hiihtostadionille mukavasti, paikalle saapui lähes 3000 ihmistä. Kannustajien kiritys siivittikin monet kisaajat laittamaan viimeisen vaihteen silmään ja antamaan Lahden Suurmäessä kaikkensa.
Yhteensä noin 1100 juoksijaa lähti valloittamaan Lahden suurmäkeä. Mukana oli aiemmista kisoista tuttuja urheilijoita, kuten Iivo Niskanen ja ensimmäisen kerran haasteen vastaanottanut Jonne Koski. Myös Stereo-yhtyeen Jere Marttila ja Leo Hakala päättivät ottaa tämän piinaavan, mutta palkitsevan haasteen vastaan. Artistit suhtautuivat kisaan jännittynein ja positiivisin fiiliksin, "Kyllä keikkaillessakin tarvitaan fyysistä kuntoa. Yleensä tunnin keikka vastaa tunnin lenkkeilyä. Joskus ollaan mitattu keikkasykkeitä sekä kaloreita niin siinä on kulunut helposti tuhat kaloria, keskisykkeen ollessa jossain 140 tienoilla. Eli meidän keikatkin ovat todella fyysisiä suorituksia - pitää jaksaa antaa joka ilta yleisölle se mitä se on tullut katsomaan," Leo Hakala kertoi.
Iivo Niskasen ennusteli ennen kisaa, että edessä tulee olemaan tiukkatasoinen kilpailu. "Vähän kävin aamulla rullilla tutustumassa Lahteen ja sen maastoihin - kohta nähdään onko edessä millainen juoksupäivä. Joskus hyvän ja huonon päivän ero on tosi iso, mutta toivotaan että tulee positiivinen päivä. Nyt kun tapahtuma on loppuunmyyty niin tietää, että siellä on mukana sellaisia kavereita jotka ovat treenanneet tähän tosissaan. Olen aika varma, että tänä vuonna taso on kovempi kuin viime vuonna."
Miesten voittaja ajoi paikan päälle Sloveniasta asti
Miesten A-finaalin voittajaksi kruunattiin slovenialainen ammattipyöräilijä Martin Kozelj. Voittoaika lyötiin lukkoon ajassa 00:03:30. "Tuntuu uskomattomalta, koska tämä on minun 20. kilpailuni, toinen kerta podiumilla ja ensimmäinen voittoni. Suomeen minut kisaamaan toi tämä uskomaton ja hieno kilpailu. Ajoin tänne Sloveniasta autolla tyttöystäväni kanssa. Tänään minut vei voittoon tempo ja suuret harjoittelumäärät. Ensimmäisen Red Bull 400 olen juossut Planicassa. Tämä todisti, että olen vahva ja pystyn viemään itseni äärirajoille."
13 sekuntia slovenialaisen perässä ja kisan kakkoseksi jo toistamiseen kiritti vasta 16-vuotias hiihtäjälupaus Juho Veikkolainen. Iivo Niskanen oli oman karsintaeränsä kolmas, mutta tällä kertaa vauhti ei riittänyt podiumille saakka, vaan olympialaishiihtäjä jäi finaalissa 15. sijalle.
Naisten A-finaalissa viime vuoden kakkonen Mila Koljonen juoksi tämän vuoden kisassa ylivoimaiseen voittoon ajassa 00:04:25. "Nyt on kyllä voittajafiilis! Lähdin kisaan samalla sloganilla mikä miehelläni on: 'kaikki paitsi voitto on pettymys'. Ensimmäinen juoksu tuntui pahemmalta, varsinkin reisissä, mutta loppu oli kyllä raastavan pitkä. Tulin viime vuonna toiseksi, joten piti lähteä parantamaan sijoitusta." Ja tässä Koljonen onnistui. Naisten B-finaalin voitti Jenni Greijula ajalla 0:05:45.
Miesten viestivoiton vei Team Estonia ajassa 0:02:35. Naisten viestin puolestaan voitti team Hätäset ajalla 0:03:02.
---
Mikä on Red Bull 400?
Red Bull 400 on entisen sprintterin Andreas Bergerin ideoima kansainvälinen juoksutapahtuma, jossa tuhannet miehet ja naiset ovat laittaneet kroppansa ja tahdonvoimansa koville vuodesta 2011 lähtien. Red Bull 400 juoksukilpailussa juoksijat haastavat itsensä elämänsä rankimmalle 400 metrille, juosten mäkihyppymäen pohjalta aivan huipulle asti. Kisoja juostaan tänä vuonna yhteensä 20 ympäri maailman, ikonisissa lokaatioissa, kuten Whistlerissä, Planicassa, Zakopanessa, Sapporossa ja Trondheimissa. Tämän vuoden uusiin tapahtumapaikkoihin kuuluu mm. Pyeongchang ja Liberec. Suomen kisassa juostiin sekä naisten, että miesten lähdöt. Ohjelmassa oli lisäksi naisten sekä miesten viestit. Tapahtumasta on tehty kolmen vuoden sopimus kaupungin kanssa, joten kisoja juostaan Lahden suurmäessä vähintään vuoteen 2020 asti.
Maailmanfinaali käydään Kanadan Whistlerissä 13.7.2019.
Red Bull 400 2019 – 3 maanosaa, 20 eri lokaatiota
ALMATY KAZ 28.4.2019
LAHTI FIN 11.5.2019
COPPER PEAK USA 11.5.2019
SAPPORO JAP 18.5.2019
CHAIKOVSKY RUS 25.5.2019
TRONDHEIM NOR 1.6.2019
PARK CITY USA 1.6.2019
LIBEREC CZE 8.6.2019
EINSIEDELN SUI 15.6.2019
EINSIDELN SUI 15.6.2019 (Hollannin kilpailu)
ZAKOPANE POL 29.6.2019
VAL DI FIEMME ITA 6.7.2019
COURCHEVEL FRA 6.7.2019
WHISTLER CAN 13.7.2019 (Maailmanmestaruuskisat)
TITISEE-NEUSTADT GER 20.7.2019
STRBSKE PLESO SVK 3.8.2019
NUR-SULTAN KAZ 4.8.2019
BISCHOFSHOFEN AUT 24.8.2019
PLANICA SLO 14.9.2019
PYEONGCHANG KOR 28.9.2019
Kuvat ja videot
Kuvia ja videoita vapaasen editoriaaliseen käyttöön >
Muut kuvat ja videot: https: https://www.redbullcontentpool.com/search?q=red%20bull%20400%20lahti
Lisätiedot:
Pia Kaipainen
pia.kaipainen@redbull.com
040 5368 509
Isak Kullman
isak.kullman@redbull.com
0505256740
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Isak Kullman
isak.kullman@redbull.com
Pia Kaipainen
pia.kaipainen@redbull.com
Kuvat










Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Kaikille avoin lumilautailusessio Senaatintorilla – huippujen kisarataa testasi lähes sata nuorta laskijaa9.3.2026 13:40:31 EET | Tiedote
Helsingin keskustassa Senaatintorilla nähtiin sunnuntaina 8.3.2026 poikkeuksellinen katulumilautailutapahtuma, kun Helsingin Lumilautailijat ja Burton järjestivät avoimen lumilautailusession nuorille laskijoille. Tapahtuma jatkoi torilla edellisenä päivänä nähtyä Red Bull Heavy Metal -kutsukilpailua.
Katulumilautailu keräsi Senaatintorille päivän aikana jopa 30 000 katsojaa – Telma Särkipaju kokonaiskilpailun voittoon7.3.2026 22:04:45 EET | Tiedote
Red Bull Heavy Metal muutti lauantaina aurinkoisen Senaatintorin katulautailun areenaksi. Suomen Telma Särkipaju vei naisten kokonaiskilpailun voiton tuhansien katsojien kannustaessa. Miesten voittajaksi kruunattiin yhdysvaltalainen Pat Fava. Tapahtuma toi katulumilautailun kaikkien suomalaisten nähtäville ja herätti positiivista huomiota myös maailmalla.
Vuoden suurin ilmainen talviurheilutapahtuma saapuu viikonloppuna Senaatintorille5.3.2026 11:08:19 EET | Tiedote
Helsingissä kilpaillaan lauantaina 7.3. katulumilautailun herruudesta, kun Tuomiokirkon portailla pärähtää käyntiin maailmalla arvostettu lumilautailutapahtuma Red Bull Heavy Metal. Kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa yli 40 kotimaista ja kansainvälistä katulautailijaa ottavat mittaa toisistaan Telma Särkipajun johdolla. Kisapäivän käynnistää suomalaisten rakastama Darude Sandstorm -hitillään.
Raskaan sarjan Unimogista ainutlaatuinen liikkuva viihdekeskus27.2.2026 09:51:46 EET | Tiedote
Mervi Kallio pääsi kokeilemaan täysin uutta ja ainutlaatuista Red Bull tapahtuma-autoa, joka on rakennettu Unimogista. Vantaan Vauhtikeskuksen radalla nähtiin uudenkarhea Unimog ainutlaatuisessa maastossa, kun Mervi Kallio ohjasti viihdelaitosta ympäri lumista motocrossrataa.
Kevään odotetuin juomamaku kauppoihin – Red Bullin Cherry Sakura haastaa kirsikkakriitikot26.2.2026 09:38:05 EET | Tiedote
Red Bull laajentaa sokerittomien energiajuomien makuvalikoimaa tuomalla myyntiin uuden kirsikkaisen kausimaun Cherry Sakuran. Uutuus haastaa kirsikan pahimmatkin epäilijät raikkaudella, ilman esanssista jälkimakua. Kirsikka on noussut maailmalla trendiksi juomissa, herkuissa sekä popkulttuurin ilmiöissä, ja on ollut pitkään toivottu juomamaku myös Suomessa. Maku löytyy kaupoista 2.3. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme