Yli 150 000 haluaa onnellisuuskurssille Suomeen
Visit Finlandin uusin Find your inner Finn – Master in Happiness -kampanja esittelee maailmalle Suomen matkailun vahvuuksia, luonnonläheistä elämäntapaa ja onnellisuustaitoja. Ensi kesäkuussa joukko kansainvälisiä matkailijoita sukeltaa suomalaisuuteen osallistumalla Järvi-Suomessa pidettävälle onnellisuuskurssille.

Maaliskuun alussa alkanut kampanja on herättänyt ennennäkemättömän kiinnostuksen ja keskustelun maailmalla. Kampanjassa kannustettiin ulkomaisia matkailijoita hakemaan mukaan nelipäiväiselle onnelllisuuskurssille Suomeen.
Kurssille saatiin peräti 150 000 hakemusta yli 190 eri maasta. Yli 20 000 ihmistä myös toteutti hakemuksessa pyydetyn sosiaalisen median haasteen.
– Kampanjan saavuttama huomio ja hakemusten määrä ylittivät kaikki odotuksemme. Suomi valittiin kuudennen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi, ja tämä ilouutinen lisäsi kierroksia entisestään. Kiinnostus Suomeen matkailukohteena on selkeästi kasvussa, kertoo Heli Jimenez, Visit Finlandin markkinoinnista vastaava johtaja.
Suomi otsikoissa ja somessa
Kampanjaa koskevia haastattelupyyntöjä on virrannut Visit Finlandille ympäri maailmaa. Monet tunnetut mediat, kuten CNBC, CBS News ja Forbes ovat kirjoittaneet Suomesta ja kampanjasta, ja lehdistöosumia on kertynyt jo tuhansia.
– Vetoapua on saatu myös yllättäviltä tahoilta. Esimerkiksi vaikuttaja Kourtney Kardashian jakoi kampanjan sisältöä omalla Instagram-tilillään 216 miljoonalle seuraajalleen, Jimenez kertoo.
Moni media on ilmaissut myös kiinnostuksensa tulla seuraamaan onnellisuuskurssia paikan päälle. Jimenez kertoo, että tavoitteena on kuitenkin ensisijaisesti rauhoittaa päivät ainutlaatuiseksi ja vaikuttavaksi elämykseksi osallistujille.
Onnea voi opetella ja jakaa
Visit Finland on rakentanut matkailumarkkinointia hyvin tuloksin suomalaisen luonnonläheisen elämäntavan ja onnellisuuden ympärille jo pidemmän aikaa. Suomen vahvuuksina tuodaan esiin lumoavia metsiä, järviä, saaristoa sekä puhdasta ilmaa, tilaa ja hiljaisuutta.
Nelipäiväinen onnellisuuskurssi rakentuu suomalaiseen luontoon ja kulttuuriin liittyviin teemoihin ja valmentajina toimii inspiroivia henkilöitä.
– Uskomme, että onnellisuus on taito, jota voi oppia ja jakaa, ja siksi olemme myös ensimmäinen maa, jolla on oma onnellisuuskurssi. Kesällä pieni joukko matkailijoita pääsee kokemaan ainutlaatuisen elämyksen ja jakamaan tämän kokemuksen omille verkostoilleen. Tämän jälkeen Masterclass of Happiness jatkuu kaikille avoimena, elämyksellisenä sisältösarjana, Jimenez lupaa.
MASTERCLASS OF HAPPINESS
- Masterclass of Happiness pidetään kesäkuussa Kuru Resortissa, Rantasalmella.
- Onnelliskurssille on valittu hakemusten perusteella 14 matkailijaa eri puolilta maailmaa.
Elämys kestää neljä päivää ja on valituille matkailijoille ilmainen. - Valmentajat ja valitut matkailijat julkistetaan kampanjasivuilla myöhemmin toukokuussa.
Yhteyshenkilöt
Heli JimenezSenior Director, MarketingBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 50 594 3832heli.jimenez@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat
Linkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Presidentti Stubb jakoi kansainvälistymispalkinnon Orionille, Sensofusionille, Sandvikille ja Suomen startup-yhteisölle14.11.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden 2025 kasvuyrityksenä palkittiin Orion Oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion Oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Suomen startup-yhteisölle.
Teollisuuden investointituet edistävät talouden kasvua ja tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista14.11.2025 11:24:57 EET | Tiedote
Business Finland on myöntänyt investointiavustuksen Novanan hankkeelle maailman ensimmäisen hiilineutraalin vanadiinituotantolaitoksen rakentamiseksi Porin Tahkoluotoon. Business Finland vauhdittaa teollisuuden puhtaan siirtymän investointeja osana hallituksen elinkeinopolitiikan toimia. Investointiavustuksia on myönnetty vuoden 2025 aikana 311 miljoonaa euroa. Verohyvityshakemuksien käsittely on parhaillaan käynnissä, haetun hyvityksen yhteismäärä on hieman alle 3 miljardia euroa.
Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla10.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.
Business Finland on keskeinen toimija suomalaisen datakeskusekosysteemin syntymisessä4.11.2025 17:03:44 EET | Tiedote
Business Finlandilla on tärkeä rooli edistää datakeskusinvestointeja ja siihen liittyvää innovaatio- ja liiketoimintaekosysteemiä. Datakeskuksiin liittyy huomattavia innovaatio- ja kasvumahdollisuuksia.
Kansainvälisten osaajien rekrytointi polarisoitunut27.10.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Business Finlandin tuore tutkimus osoittaa, että kansainvälisiä osaajia palkkaavat teknologiateollisuuden yritykset kasvavat muita nopeammin. Hyödyt kuitenkin kasautuvat yhä harvemmille yrityksille, sillä rekrytointi on polarisoitunut: osa yrityksistä lisää kansainvälisten osaajien palkkaamista, kun taas monessa rekrytointi on vähentynyt ja suomen kielen asema pääasiallisena työkielenä on vahvistunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
