Yli 20 000 ukrainalaista voi hakea Suomesta kotikuntaa maalis-huhtikuussa – neuvoja verkkoasiointiin myös ukrainaksi

Arviolta noin 20 000 ukrainalaista voi halutessaan hakea kotikuntaa maalis-huhtikuussa Digi- ja väestötietovirastosta sitä mukaa, kun tilapäisen suojelun hakemuksen jättämisestä tulee kuluneeksi vuosi.
Kotikunnan hakeminen on vapaaehtoista, mutta siitä on hyötyä, jos aikoo jäädä toistaiseksi Suomeen. Kuntalaisena voi muun muassa käyttää kunnan palveluja sekä hakea suomalaista henkilökorttia ja rahallista tukea esimerkiksi asumiseen.
Digi- ja väestötietovirasto on tehnyt asioinnista mahdollisimman helppoa ukrainalaisille; kotikuntahakemuksen voi tehdä verkossa ilman käyntiä virastossa. Hakijalla pitää olla suomalainen henkilötunnus ja vähintään vuosi sitten haettu voimassa oleva tilapäisen suojelun oleskelulupa. Verkkolomakkeella voi ilmoittaa myös samassa osoitteessa asuvat perheenjäsenet.
– Tällä hetkellä oikeus kotikuntaan ei vielä täyty suurimmalla osalla tilapäistä suojelua saaneista. Tieto kotikunnan hakemisesta oikeaan aikaan eli vasta sitten, kun kotikunnan saamisen edellytykset täyttyvät, on tavoittanut hienosti ukrainalaiset. Me DVV:ssa olemme varautuneet siihen, että jo loppuviikosta hakemuksia voi tulla runsaasti, koska silloin yhä useampi Ukrainasta saapunut on asunut Suomessa vuoden, sanoo DVV:n johtava asiantuntija Maisa Gynther.
DVV:n ukrainankieliset neuvojat auttavat hakemuksen tekemisessä
Digi- ja väestötietoviraston Helsingin palvelupaikkaan avattiin maaliskuun alussa pop-up-itsepalvelupiste Пункт DVV (DVV-piste). Itsepalvelupisteeseen voi tulla ilman ajanvarausta. Neuvojat auttavat ensisijaisesti heitä, joilla on haasteita verkkolomakkeen kanssa, ja ohjaavat tarvittaessa varaamaan ajan DVV:n asiantuntijalle. Verkkolomake on julkaistu suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi ja ukrainaksi.
– DVV:n itsepalvelupisteessä ukrainalaiset voivat saada neuvoja omalla äidinkielellään. Samalla olemme esimerkkeinä kotoutumisesta Suomeen, sanoo DVV:n ukrainalainen asiakasneuvoja.
Lisäksi neuvojat ovat auttaneet tekstien kääntämisessä ja viestinnässä, muun muassa välittämällä tietoa muille ukrainalaisille viestipalvelu Telegramissa.
DVV:n johtava asiantuntija Maisa Gynther on iloinen, että ukrainalaiset asiakasneuvojat opastavat oikean tiedon ääreen:
– On todella hienoa, että olemme saaneet ukrainalaisia neuvojia, jotka ovat sitoutuneet auttamaan muita Ukrainasta saapuneita viranomaisasioinnissa. Yhdessä heidän kanssaan varmistamme, että Suomessa asioiminen on sujuvaa.
Toinen ukrainalainen asiakasneuvoja kertoo, että hänelle asiakaspalvelu on tuttua jo kotimaasta, mutta työ DVV:ssa on merkityksellistä siksi, että voi auttaa muita ukrainalaisia.
– On hienoa nähdä, että kaikesta kokemastamme huolimatta meillä ukrainalaisilla on halu jatkaa elämää ja luoda tulevaisuutta Suomessa, kunnes pääsemme taas kotiin Ukrainaan.
- Пункт DVV (DVV:n pop up -piste Ukrainasta saapuneille) Lintulahdenkuja 2 B, 3 krs. avoinna ma–pe klo 9–16.15.
- DVV:n asiantuntijat ja ukrainalaiset neuvojat ovat tavattavissa myös Rekrytori Ukraina -tapahtumassa tiistaina 7.3.2023 klo 12–16 Helsingin Messukeskuksessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maisa GyntherJohtava asiantuntija
Puh:+358 295 536 355maisa.gynther@dvv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Reform of the Digital and Population Data Services Agency's service location in Lahti will be postponed5.6.2023 06:00:00 EEST | Press release
In Lahti, the Digital and Population Data Services Agency is moving to new customer service facilities, in the same property.
Förnyelsen av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas serviceställe i Lahtis flyttas5.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata håller på att flytta till nya kundservicelokaler i samma fastighet i Lahtis.
Digi- ja väestötietoviraston Lahden palvelupaikan uudistus siirtyy5.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto on siirtymässä Lahdessa uusiin asiakaspalvelutiloihin samassa kiinteistössä.
Digital and Population Data Services Agency’s service locations in Lahti and Lappeenranta are being reformed – exceptions to opening hours in June25.5.2023 15:15:00 EEST | Press release
The Digital and Population Data Services Agency’s service locations in Lahti and Lappeenranta will be reformed into joint service points in June 2023. The operations will continue in the same facilities as before, but several government agencies will serve in the same customer service facilities in the future.
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas serviceställen i Lahtis och Villmanstrand förnyas – avvikelser i öppettiderna i juni25.5.2023 15:15:00 EEST | Tiedote
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas verksamhetsställen i Lahtis och Villmanstrand förnyas i juni 2023 till statens gemensamma serviceställen. Verksamheten fortsätter i samma fastighet som tidigare, men i fortsättningen betjänar flera statliga ämbetsverk i samma kundservicelokaler.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme