
Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 23.11.-13.12.2020
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokoama koronakoordinaatioryhmä on todennut 19.11. pääkaupunkiseudun olevan koronaepidemian leviämisvaiheessa ja muilta osin sairaanhoitopiirin alueen olevan kiihtymisvaiheessa. Jotta epidemiatilanne voidaan saada hallintaan, Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikkien yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisätiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Päätös tulee voimaan maanantaina 23.11. ja on voimassa kolme viikkoa, 13.12.2020 saakka. Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää myös yli 20 hengen tilaisuuksia, jos niissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.
Tiukemmat kokoontumisrajoitukset ovat alueella välttämättömiä, koska tautitilanne on heikentynyt tähänastisista rajoituksista huolimatta. Marraskuun ajan alueella on voinut järjestää yli 20 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos niissä on noudatettu ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Kieltämällä kokonaan yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa kolmen viikon ajaksi pyritään välttämään tarve tiukemmille ja laajamittaisemmille rajoituksille.
Myös yksityistilaisuuksissa on syytä noudattaa suosituksia
Aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin. Sairaanhoitopiirit ja kunnat voivat antaa yksityistilaisuuksien järjestämisestä suosituksia, joita jokaisen on syytä noudattaa omalta osaltaan.
On erittäin tärkeää, että jokainen meistä noudattaa nyt erityistä varovaisuutta ja huomioi viranomaisten antamat suositukset ja ohjeet, jotta epidemiatilanne saadaan hallintaan. Kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin, jotka eivät ole välttämättömiä, kannattaa jättää tässä tilanteessa pois.
Päätös yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä 23.11.-13.12.2020 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella julkaistaan aluehallintoviraston verkkosivuilla (http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot) 20.11. klo 15. Päätös perustuu tartuntatautilain 58. pykälään.
Lisätietoa:
- Usein kysyttyä koronasta ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä
- Koronaneuvonta tapahtumanjärjestäjille (ma-pe klo 8-16): 0295 016 666, koronainfo@avi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
aluehallintoylilääkäri Mikko Valkonen, p. 0295 016 524
ylijohtaja Merja Ekqvist, p. 0295 016 271
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.