Yli 50 000 hakenut tilapäistä suojelua Suomesta
Hakemuksista 49 405 on Ukrainan kansalaisten jättämiä ja 956 muiden maiden kansalaisten. Päätöksiä ensimmäisiin hakemuksiin 15.2.2023 mennessä on tehty 46 194.
Huomattava osa (62 %) tilapäistä suojelua hakevista ja saavista on lapsia äiteineen. Suomeen on tullut myös ilman huoltajaa olevia lapsia, jotka yleensä tulevat kuitenkin sukulaisten tai perheystävien kanssa. Yhteensä noin kolmannes tulijoista on lapsia.
Maahanmuuttovirasto tiedotti tammikuussa jatkavansa tilapäisen suojelun oleskelulupia 4.3.2024 asti. Jatko tapahtuu automaattisesti, joten Ukrainasta paenneiden ei itse tarvitse hakea jatkoa luvalle. Automaation avulla päätöksiä tehtiin vuoden alussa viidessä päivässä 42 433 kappaletta.
– Tilapäistä suojelua saavien oleskelulupakortit ovat myös voimassa ensi vuoden maaliskuuhun. Halutessaan he voivat hakea uutta korttia ja yli 12 000 onkin jo hyödyntänyt tätä mahdollisuutta Enter Finland -palvelun kautta, kertoo turvapaikkayksikön aluevastaava Minna Serradj.
Oleskelulupakortilla voi todistaa oleskelun laillisuuden ja esimerkiksi työnteko-oikeuden.
Mahdollisuus siirtyä kuntalaisiksi
Kymmenet tuhannet Ukrainan sotaa paenneet voivat hakea kotikuntaa tänä vuonna, kun he ovat oleskelleet Suomessa vuoden. Ensimmäiset heistä voivat hakea kotikuntaa jo 1.3.2023 alkaen. Kuntalaisina tilapäistä suojelua saavat ovat oikeutettuja laajempiin palveluihin kuin vastaanottokeskuksessa.
Kotikunnan saatuaan ukrainalaiset saavat palvelut kunnasta ja hyvinvointialueelta, eivätkä ole enää vastaanottokeskuksen asiakkaita. Kotikunnan hakeminen on vapaaehtoista. Jos asiakas ei hae kotikuntaa, jää hän vastaanottokeskuksen asiakkaaksi ja saa sitä kautta edelleen palveluja.
Arvio: 30 000–40 000 tilapäisen suojelun hakijaa vuonna 2023
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tietojen mukaan Ukrainasta on Venäjän hyökkäyksen jälkeen lähtenyt sotaa pakoon yhteensä yli 8 miljoonaa henkilöä. Tilapäistä tai sitä vastaavaa suojelua on hakenut 4,8 miljoonaa ihmistä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuu Suomeen myös jatkossa. Viikoittaiset hakijamäärät ovat viime kuukausina pysyneet 400 – 500 välillä. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan Suomeen saapuu noin 30 000 – 40 000 tilapäisen suojelun hakijaa vuoden 2023 aikana.
Vastaanottokeskuksia perustetaan ja pidetään yllä tarvetta vastaava määrä. Tällä hetkellä toiminnassa on 112 vastaanottokeskusta, niiden sivutoimipistettä ja yksityismajoittujien palvelupistettä sekä yhdeksän alaikäisyksikköä. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Suomessa oli 20 vastaanottokeskusta ja seitsemän alaikäisyksikköä.
– Vielä on vaikeaa tarkkaan arvioida, kuinka paljon hakijoita lopulta tulee tänä vuonna ja kuinka moni hakee kotikuntaa. Olemme varautuneet nostamaan tai laskemaan vastaanottojärjestelmän kapasiteettia tilanteen mukaan, kertoo vastaanottoyksikön johtaja Elina Nurmi.
Fakta: Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille
- Tilapäistä suojelua haetaan Suomessa poliisilta tai rajaviranomaiselta. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen tilapäisestä suojelusta.
- Tilapäistä suojelua voidaan myöntää Ukrainan kansalaisille, jotka eivät voi palata takaisin Ukrainaan Venäjän hyökkäyksen takia.
- Suojelua voidaan myöntää myös niille Venäjän hyökkäyksen takia paenneille EU:n ja Schengen-sopimuksen ulkopuolisten maiden kansalaisille ja kansalaisuudettomille, jotka ovat oleskelleet laillisesti Ukrainassa ja joiden paluu lähtömaahan turvallisesti ja pysyvästi ei ole mahdollista.
- Suojelua voidaan myöntää myös ukrainalaisten ja Ukrainassa kansainvälistä suojelua tai vastaavaa kansallista suojelua saaneiden perheenjäsenille, jos perheside on muodostettu Ukrainassa ennen Venäjän hyökkäystä.
Lisätietoja medialle
- Tiedote 19.1.2023: Ukrainasta paenneiden oleskelulupia jatketaan automaattisesti 4.3.2024 asti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Turvapaikkayksikön aluevastaava Minna Serradj, p. 0295 433 215, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Vastaanottoyksikön johtaja Elina Nurmi, p. 0295 433 037, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaahanmuuttovirastoPL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Kansalaisuuslaki muuttuu 17.12.202517.12.2025 11:00:21 EET | Tiedote
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan. 17.12.2025 voimaantulevat lakimuutokset vaikuttavat toimeentuloa ja nuhteettomuutta koskeviin edellytyksiin sekä kansalaisuuden menettämiseen. Lakimuutos koskettaa kaikkia 17.12.2025 tai sen jälkeen jätettyjä kansalaisuushakemuksia.
Tilapäistä suojelua ei jatkossa enää myönnetä Suomessa, jos hakijalla on tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa8.12.2025 11:00:20 EET | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on muuttanut päätöskäytäntöään Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan unionin neuvoston uusien päätösten mukaiseksi, eikä enää lähtökohtaisesti myönnä tilapäistä suojelua niille, joilla on jo tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa. Neuvosto toi esille heinäkuussa 2025 päätöksessään periaatteen siitä, että henkilö voi saada tilapäiseen suojeluun liittyviä oikeuksia vain yhdessä jäsenvaltiossa kerrallaan. Tämän periaatteen noudattaminen varmistaa ja välttää päällekkäiset rekisteröinnit. Neuvoston päätöksen jälkeen virasto aloitti uuden linjauksen valmistelun.
Finnish Immigration Service has updated its application volume forecasts24.11.2025 11:01:01 EET | Press release
The foresight network of the Finnish Immigration Service has updated its application volume projections for the end of 2025 and for the year 2026. The foresight network consists of experts who meet three times a year to make quantitative and qualitative forecasts about migration to Finland and about asylum seekers arriving in Finland.
Migrationsverket har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar24.11.2025 11:00:46 EET | Pressmeddelande
Migrationsverkets framsynsnätverk har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar i slutet av 2025 och år 2026. Framsynsnätverket består av experter som samlas tre gånger per år för att utarbeta kvantitativa och kvalitativa prognoser om migrationen till Finland och om asylsökande som anländer till Finland.
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt arvionsa tulevaisuuden hakemusmääristä24.11.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa loppuvuoden 2025 ja vuoden 2026 hakemusmääristä. Ennakointiverkosto on kolme kertaa vuodessa kokoontuva asiantuntijaryhmä, joka muodostaa määrällisiä ja laadullisia arvioita Suomeen kohdistuvasta muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme