Pirkanmaan ELY-keskus

Yli 50 hehtaaria perinnebiotooppia kuntoon Pirkanmaalla ensi kesänä Helmi-ohjelmalla

Jaa
Ensi kesänä Pirkanmaalle on tulossa laaja perinnebiotooppien eli ketojen, niittyjen ja metsälaidunten kunnostus. Kohteita on noin parikymmentä ja niillä on perinnebiotooppia yhteensä yli 50 hehtaaria. Kyse on ympäristöministeriön vuonna 2020 käynnistämästä Helmi-elinympäristöohjelmasta, jossa Pirkanmaan ELY-keskus on mukana.
Niittyjen arvokas lajisto säilyy vain hoitamalla. (Kuva: Tiina Schultz)
Niittyjen arvokas lajisto säilyy vain hoitamalla. (Kuva: Tiina Schultz)

Ympäristöministeriön käynnistämän Helmi-ohjelman tarkoitus on pysäyttää Suomen luonnon köyhtymistä. Ohjelman avulla myös Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella tuetaan luonnon monimuotoisuutta. Perinnebiotooppien osalta tämä on tarkoittanut kartoitusten jatkumista sekä hoito- ja kunnostussuunnitelmien laadintaa jo kartoitetuille kohteille.

Nyt laaditaan tulevalle kesälle suunnitelmia 14:ään eri kuntaan ympäri Pirkanmaata. Suunnittelukohteita on noin 20 kappaletta ja niillä on perinnebiotooppia yhteensä yli 50 hehtaaria. Suunnitelmat tehdään maanomistajan suostumuksella ja toteutetaan osin yhteistyöllä.

”Ensimmäiset kunnostuskohteet ovat valikoituneet mukaan pitkälti luontoarvojen perusteella. Yksityisillä suojelualueilla sijaitsevat, Natura 2000 -verkostoon kuuluvat tai muuten harvinaista ja monimuotoista lajistoa ylläpitävät perinnebiotoopit halutaan säilyttää. Se onnistuu vain aktiivisella hoidolla, joten luontoarvojen lisäksi hoidon jatkuminen on tärkeä peruste kunnostuskohteen valinnassa,” kertoo projektisuunnittelija Suvi Järvenpää Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Tukea voi hakea kuka vain

Pääosin talkoilla hoidettuja Helmi-kohteita oli Pirkanmaalla kesällä 2020 jo yli 10 kappaletta, yhteensä noin viisi hehtaaria. Vuoden vaihteessa hyväksyttiin luonnonsuojelulain asetus, jonka perusteella perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon voidaan myöntää tukea. Uusi tuki on kaikille hakijoille avoin. Hakuehdot ja -ajat tarkentuvat myöhemmin.

Pirkanmaalla toteutetaan keväällä kunnostustoimina muun muassa umpeenkasvaneiden alueiden raivaamista, alikasvospuuston poistoa ja puuston harvennusta sekä laidunkohteilla aitaamista. Kohteiden jatkohoidoksi suunnitellaan niittoa tai laidunnusta, riippuen kohteen saavutettavuudesta ja koosta.

Etenemistä voi seurata Facebookista

ELY-keskus kertoo muutaman kohteen hoidosta ja kunnostusten etenemisestä vuoden mittaan Perinnebiotooppien Helmet -Facebook-sivulla.

Yksi seurattavista kohteista sijaitsee Ruovedellä, jossa niittyä hoidetaan laidunnuksen loputtua talkoovoimin. Yksityisellä kiinteistöllä sijaitseva niitty on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema. Alueella kasvaa arvokas ja monimuotoinen kasvilajisto, joka häviää ilman vuosittaista hoitoa.

Toinen kohde on Nokialla Luodon saaressa. Saaren pohjoisosan lammaslaidunta laajennetaan ja lohkotetaan, jolloin saadaan myös turvattua rauhoitettujen lajien elinympäristö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektisuunnittelija Suvi Järvenpää, puh. 0295 036 379, suvi.jarvenpaa@ely-keskus.fi
Ympäristöasiantuntija Tiina Schultz, puh. 0295 036 382, tiina.schultz@ely-keskus.fi

Kuvat

Niittyjen arvokas lajisto säilyy vain hoitamalla. (Kuva: Tiina Schultz)
Niittyjen arvokas lajisto säilyy vain hoitamalla. (Kuva: Tiina Schultz)
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Tieliikenteen erikoiskuljetukset haltuun uudella työkalulla27.3.2024 14:05:22 EET | Tiedote

Muita hitaammin liikkuva vilkkuauto saattue perässään kertoo tavallisesti erikoiskuljetuksesta. Siellä kuljetetaan tuulivoimalan osaa, talopakettia tai tehtaanpiippuelementtiä kohteeseen. Erikoiskuljetukset ovat vaativa tavaraliikenteen laji, jonka suunnittelu sekä toteutus vaativat korkeaa erityisosaamista. SKAL on kehittänyt kaikille avoimen ratkaisun helpottamaan erikoiskuljetusten vaatimusten selvittämistä.

Ennusteen mukaan Pirkanmaalle on luvassa tavanomainen kevät kelirikon suhteen25.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Syksyn sateitten takia maaperään jäi runsaasti vettä, eivätkä tierungot ehtineet kuivua ennen pakkaskauden alkua. Vettä voi olla runsaitakin määriä sitoutuneena tierakenteeseen. Lisäksi talven pitkien pakkasjaksojen myötä tiestö on routaantunut syvälle. Aikaisin alkanut talvi ja lumisateet lisäävät sulaessaan tien rakenteiden vesikuormaa, joka taas heikentää sen kantavuutta. Näistä olosuhteista huolimatta Pirkanmaalle on odotettavissa tavanomainen kelirikkokevät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye