Ylijäämänpalautusta 15,2 miljoonaa euroa asiakasomistajille
17.5.2022 11:34:04 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Uutinen
Osuuskaupan tulos palautuu aina asiakasomistajille esimerkiksi investointien tai ylijäämän palautuksen kautta. Tuloksesta maksettiin myös veroja noin 5miljoonaa euroa.
- Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys. Sen takana on vuosien määrätietoinen työ toimipaikoissamme. Kustannustehokkaalla toiminnallamme varmistetaan edulliset hinnat, hyvä palvelu, investointien tekeminen palveluihin ja kaiken kukkuraksi tämä ylimääräinen palkitseminen. Tämän vuoden aikana maakunnan palveluiden kehittämiseen käytetään noin 25miljoonaa euroa. Näihin investointeihin on varattu rahaa jo aiempina vuosina, joka tekee ylijäämän maksamisesta mahdollista, kun rakentamista ei ole tehty lainarahalla, kertoo Mikko.
Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan tekemästä tuloksesta eli ylijäämästä takaisin omistajille. Ylijäämän suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PeeÄssään. Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksen maksamisesta tekee aina osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.
- Ylijäämänpalautus on erityisesti nyt tärkeä piristysruiske asiakasomistajiemme talouteen, onhan osuuskaupan sääntömääräinen tehtävä edistää omistajiensa taloudellista hyvinvointia. Toivomme, että se tuo helpotusta mahdollisimman monen asiakasomistajan arkeen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Sale Kangaslampi ei jatka hybridimyymälänä10.4.2026 19:00:00 EEST | Tiedote
Jatkossa Kangaslammin Salen aukiolot määrittyvät henkilökunnan läsnäolon mukaan.
Lottovoiton verran ylijäämänpalautusta maakuntaan – PeeÄssä maksaa 18,5 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta9.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 8.4.2026 maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta vuoden 2025 tuloksesta. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille tänä vuonna yhteensä 18,5 miljoonaa euroa.
PeeÄssä mukana suunnittelemassa Konttihovin aluetta Siilinjärvellä25.3.2026 14:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on mukana Siilinjärven kunnan suunnitteluvaraussopimuksessa Kiinteistökehittäjä Oy:n kanssa. Sopimus koskee noin 20 hehtaarin aluetta kunnan omistamilla maa-alueilla Toivalassa sijaitsevalla Konttihovin alueella.
PeeÄssän omistamissa hotelleissa selkeä kasvu kansainvälisten vieraiden majoittumisessa vuonna 202516.3.2026 14:03:43 EET | Tiedote
PeeÄssän hotelleissa vierailijoiden kansallisuuksista merkittävimpänä olivat Saksa, Ruotsi ja Iso-Britannia.
PeeÄssä panostaa Kuopion keskustan kehittämiseen ja käynnistää historiansa suurimman investointikokonaisuuden suunnittelun3.3.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Kuopion keskustasta osoitteessa Haapaniemenkatu 28, Kuopio sijaitsevan tontin ja siinä sijaitsevan rakennuksen vuokrasopimuksineen Kiinteistö Oy Haapaniemenkatu 28:lta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
