Yliopiston Apteekin uusi kumppaniapteekki Kotkaan

Kotkan 2. apteekki liittyy Yliopiston Apteekin kumppaniapteekkiketjuun maaliskuussa 2023. Apteekki sijaitsee Kotkan ydinkeskustassa kauppakeskus Pasaatissa, joka on Kaakkois-Suomen 2. suurin kauppakeskus.
Yliopiston Apteekin kumppaniapteekkikonseptiin kuuluvat laajat aukioloajat, kattava tuotevalikoima, koko perheen hyvinvointiin tarkoitetut YA-tuotteet, ensiluokkainen palvelu ja kanta-asiakasohjelma.
”Aloitan apteekkarina erittäin hyvillä mielin, kun voin alusta asti toimia Yliopiston Apteekin kumppanina. Kumppanuuden myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä paremman tuotevalikoiman ja asiakaskokemuksen", apteekkari Mika Kaaja sanoo.
”On hienoa, että kumppaniapteekkiketjumme laajenee myös Kymenlaaksoon. Voimme yhdessä tarjota erinomaista palvelua Kotkan alueen asiakkaille”, Suomen apteekeista vastaava johtaja Hanna-Mari Store Yliopiston Apteekista sanoo.
Yliopiston Apteekilla on 17 oman apteekin lisäksi viisi kumppaniapteekkia, jotka sijaitsevat Kotkan lisäksi Hämeenlinnassa, Rovaniemellä, Tampereella ja Vantaalla.
"Otamme mielellämme kumppaniksemme apteekkeja, joilla on kiinnostusta yhteistyöhön ja kykyä toimia konseptimme mukaisesti”, Store toteaa.
Lisätietoja
Hanna-Mari Store
johtaja, apteekkiliiketoiminta
Yliopiston Apteekki
hanna-mari.store@ya.fi
p. 09 5420 4575
Mika Kaaja
apteekkari
Kotkan 2. apteekki, Pasaati-kauppakeskus
mika.kaaja@apteekit.net
p. 050 408 4322
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Muista suojata iho alkukesän auringolta17.5.2023 08:40:15 EEST | Tiedote
Lämpimät päivät kutsuvat viettämään aikaa ulkona. Auringosta ja lämmöstä voi nauttia, kun aurinkosuoja on kunnossa. Paras suoja auringolta ovat peittävät vaatteet. Paljaana oleva iho tulee suojata aurinkovoiteella.
Miten suojata koirat ja kissat punkeilta?25.4.2023 09:25:09 EEST | Tiedote
Punkit ovat levittäytyneet Suomessa laajoille alueille aina pääkaupunkiseudulta pohjoiseen. Punkit viihtyvät metsissä ja ruohikoissa, ja niitä voi löytyä pihapiiristäkin. Lue asiantuntijamme vinkit lemmikkien suojaamiseen punkeilta.
Asiantuntijan vinkit siitepölyallergian hoitoon12.4.2023 10:15:57 EEST | Tiedote
Joka viides suomalainen saa siitepölystä allergisia oireita. Asiantuntijamme kertoo vinkit siitepölyallergian hoitoon.
Yliopiston Apteekki aloittaa lääkkeiden pikakuljetukset Woltin kanssa5.4.2023 11:32:17 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki tuo verkkoapteekkiinsa ya.fi uuden nopean toimitustavan ja aloittaa yhteistyön Woltin kanssa. Lääkkeet ja hyvinvointituotteet toimitetaan asiakkaalle noin tunnissa.
Yliopiston Apteekin vuosikertomus 2022 on julkaistu24.3.2023 10:58:51 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekilla on merkittävä rooli suomalaisessa terveydenhuollossa. Tavoitteenamme on edistää ihmisten hyvinvointia. Tuottomme käytetään vuosittain koulutukseen ja tutkimukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme