Ylioppilasjuhlia vietetään 4.6.2022 - Espoon kaupungin lukioissa lakitetaan yli 1400 ylioppilasta
3.6.2022 14:26:19 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
- Espoon ylioppilaat ovat valmistuneet hienosti, vaikka heidän lukioajalleen on osunut koronan vuoksi poikkeuksellisia opetusjärjestelyitä kuten etäopetusta. Haluan onnitella lämpimästi jokaista ylioppilasta ja samalla kiittää lukioiden henkilökuntaa erinomaisesta työstä nuorten tukemisessa. Olen iloinen kaikkien nuorten ja lukioiden puolesta, että ylioppilaat saavat nyt painaa lakin päähänsä, kuvailee toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalveluiden johtaja Tapio Erma.
- Hienoa, että nyt voidaan myös ylioppilasjuhlat järjestää. Onnellista juhlapäivää ylioppilaille ja heidän läheisilleen!
Ylioppilasjuhlia vietetään 4.6.2022. Uusien ylioppilaiden nimet on julkaistu Espoon lukioiden omilla nettisivuilla heidän osaltaan, jotka ovat antaneet julkaisuun suostumuksensa.
Keväällä 2022 ylioppilaaksi valmistuneiden ylioppilastutkinnon kaikkien aineiden keskiarvojen keskiarvo Espoon suomenkielisissä lukioissa oli 4,59. Valtakunnallinen keskiarvo oli 4,33. Kuninkaantien lukio menestyi Espoon kaupungin lukioista parhaiten ja sijoittui valtakunnallisesti kolmanneksi.
Arvosanan ja keskiarvon suhde on seuraava: L (7), E (6), M (5), C (4), B (3), A (2) ja I (0).
Espoossa on 10 suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen lukio sekä runsaasti erilaisia painotuksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia erikoistumiseen. Modernit oppimisympäristöt, kansainvälistä yhteistyötä ja projekteja, urheilua, tieteitä ja taiteita – lukio on täynnä mahdollisuuksia!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Ermatoisen asteen koulutuksen johtajaEspoon kaupunki / toisen asteen koulutuksen tulosyksikkö
Puh:+358 46 877 3216tapio.erma@espoo.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun hakuaika vuonna 2026 on päättynyt20.3.2026 09:01:32 EET | Tiedote
Espoon kaupungin lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen sekä tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen oli paljon hakijoita kevään 2026 yhteishaussa. Kotikunnan vastuuna on varmistaa jokaiselle perusopetuksen päättävälle nuorelle opiskelupaikka.
Esbo generalplan 2060 går vidare – beslutsprocessen för planförslaget inleds19.3.2026 13:15:04 EET | Pressmeddelande
Esbo generalplan 2060 -arbetet framskrider. Planutkastet var framlagt 2024. Nu har ett generalplaneförslag utarbetats utifrån responsen och de nya utredningarna, och stadsplaneringsnämnden inleder behandlingen av det vid sitt möte den 25 mars 2026. Målet är att lägga fram planförslaget till påseende under hösten 2026.
Espoon yleiskaava 2060 etenee – kaavaehdotuksen päättäjäkäsittely alkaa19.3.2026 13:15:04 EET | Tiedote
Espoon yleiskaava 2060 -työ etenee. Kaavaluonnos oli nähtävillä 2024. Nyt palautteiden ja uusien selvitysten pohjalta on valmisteltu yleiskaavaehdotus, jonka käsittelyn kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa kokouksessaan 25.3.2026. Tavoitteena on asettaa kaavaehdotus nähtäville syyskaudella 2026.
Progress in Espoo Master Plan 2060 – decision-maker process for plan proposal begins19.3.2026 13:15:04 EET | Press release
Espoo Master Plan 2060 work proceeds. The draft plan was available for public review in 2024. Now a master plan proposal has been prepared based on the feedback and further studies, and the City Planning Committee will begin to process it in its 25 March 2026 meeting. The plan proposal is estimated to be available for public review in autumn 2026.
Espoo valmistelee kiellon kasvot kokonaan peittävästä pukeutumisesta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa19.3.2026 09:10:17 EET | Tiedote
Tunnistettavuus ja turvallisuus ovat keskeisiä lähtökohtia varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimialan hallinto valmistelee ja tulee linjaamaan kasvot peittävästä pukeutumisesta kevään 2026 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme