Ylöjärvelle nousee uusi päiväkoti Soppeenmäkeen – katto valjastetaan tuottamaan aurinkoenergiaa

Soppeenmäen päiväkoti rakennetaan sekä tiloiltaan että tekniikaltaan ajanmukaiseksi vastaamaan erilaisten ryhmäkokoonpanojen ja toimintojen tarpeisiin hoitopäivän aikana. Päiväkodissa jokaisella ryhmällä on omat, muuntojoustavat tilansa. Muuntojoustavuus mahdollistaa tulevaisuudessa iltahoidon sekä esiopetusryhmien sijoittumisen päiväkodin tiloihin.
Päiväkodin keskiössä sijaitsevat yhteinen ruokailutila ja monitoimisali. Monitoimisalia voidaan käyttää monipuolisesti eri toimintoihin kuten liikunnallisiin leikkeihin, peleihin ja muihin motoriikkaa kehittäviin aktiviteetteihin sekä iltakäytössä muun muassa ryhmäliikuntaan. Ruokailutilan ja monitoimisalin voi myös yhdistää yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa sekä päiväkoti että iltakäyttäjät voivat järjestää erilaisia tilaisuuksia.
Puurakenteinen päiväkoti on yksikerroksinen ja sen hyötypinta-ala on noin 1 000 m². Päiväkodin isolla piha-alueella on omat aidatut pihansa ja monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja eri ikäryhmille.
RTS-ympäristöluokitus antaa päiväkodille kotimaisen ympäristötakuun
Päiväkoti rakennetaan saavuttamaan neljän tähden eli toiseksi korkein RTS-ympäristöluokitus. RTS-ympäristöluokitus on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus rakentamiselle ja kiinteistön ylläpidolle. Neljän tähden RTS-luokitus varmistaa päiväkotiin muun muassa energiatehokkuuden, kosteudenhallinnan, sisäilman sekä ylläpidon kannalta kestävät ratkaisut.
Päiväkodista tulee A-energialuokkaa, ja siinä tähdätään todella pieneen E-lukuun eli kokonaisenergiankulutukseen. Päiväkodista saadaan tavanomaista energiatehokkaampi erityisesti ilmanvaihdon tilakohtaisella hiilidioksidi- ja lämpötietoon perustuvalla ohjauksella sekä energiatehokkaalla valaistuksella, jonka tehotaso on kolmasosa standardikäytön mukaisesta. Lisäksi rakennuksessa käytetään uusiutuvia energialähteitä. Päiväkodin katolle asennetaan aurinkopaneelijärjestelmä, joka tuottaa kesäkuukausina suuren osan rakennuksen sähkönkulutuksesta.
”Meille oli selvää, että lähdemme tavoittelemaan päiväkodille mahdollisimman korkeaa ympäristöluokitusta. Ympäristö ja laatu ovat suunnittelussamme aina vahvasti keskiössä. Kehitämme aktiivisesti rakentamiemme kiinteistöjen ympäristöystävällisyyttä ja valitsemme koko elinkaaren kannalta toimivimmat ja kustannustehokkaimmat ratkaisut. Kestävää rakentamista on myös toteuttaa laadukas tilaajan sekä käyttäjien toiveet huomioon ottava päiväkoti”, kertoo Laptin palvelu- ja toimitilayksikön hankekehityksestä ja myynnistä vastaava johtaja Tuomas Lindfors.
Lapti on toteuttanut aiemmin useita päiväkoteja, kuten esimerkiksi päiväkoti Nappulaniemen Tampereella, Pilke-päiväkodin Nokialla, Katuman päiväkodin Hämeenlinnassa sekä Sasin päiväkodin Hämeenkyrössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Lindfors, johtaja, hankekehitys ja myynti, palvelu- ja toimitilat, Rakennusliike Lapti Oy, p. 040 590 3917, tuomas.lindfors@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden liike- ja toimitilojen, koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen sekä päivähoito- ja hoivakiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä noin 570 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Hämeenlinnan yhteiskoulun tulevan uudisrakennuksen ja liikuntahallin peruskivi muurattiin – perustuksiin valettiin historiallinen aikakapseli1.6.2023 17:00:00 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen on päässyt vauhtiin. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen johdolla 1. kesäkuuta tulevan, alueen asukkaat yhteen kokoavan monitoimikeskuksen työmaalla. Perustuksiin valettiin ajankuvaa ja tietoa uudesta koulusta mutta myös alkuperäisen koulurakennuksen peruskiven aikakapseli, joka löytyi vanhan koulun purkutöiden yhteydessä.
Tasanteen uuden hirsipäiväkodin rakentaminen alkaa Tampereella17.5.2023 10:15:00 EEST | Tiedote
Tasanteen uuden päiväkodin rakentaminen alkaa toukokuussa 2023 Tampereella. Vanhat päiväkotirakennukset puretaan ja korvataan yhdellä uudisrakennuksella, joka toteutetaan massiivihirsirakenteisena. Tällä hetkellä päiväkoti toimii väistötiloissa Olkahisen koulun kentällä. Tasanteen päiväkodin pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy. Rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2024, ja rakennus otetaan käyttöön elokuussa 2024.
Ojalan päiväkodin ja koulun rakentaminen on alkanut – massiivipuurunkoisen rakennuksen hiilijalanjälki ja kokonaisenergiankulutus minimoidaan15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Voimakkaasti tulevina vuosina kasvavalle Ojalan asuinalueelle Tampereella nousee uusi massiivipuurunkoinen päiväkoti ja koulu, jonka hiilijalanjälki ja kokonaisenergiankulutus pyritään minimoimaan. Ojalan päiväkoti tarjoaa paikat 160 lapselle ja koulu 150:lle esi- ja alkuopetuksen oppilaalle. Kokonaisuuden suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Pää- ja arkkitehtisuunnittelijana kohteessa toimii Sweco Architects Oy. Koulu ja päiväkodin omistajaksi tulee kiinteistösijoitusyhtiö NREP, joka vuokraa tilat Tampereen kaupungille. Rakentaminen käynnistyi mittavilla louhinnoilla huhtikuussa, ja Ojalan päiväkoti ja koulu avaavat ovensa elokuussa 2024.
Opiskelijatornitalo UNOn työmaa Oulussa julistautui Suomen siisteimmäksi työmaaksi8.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Oulussa rakennetaan poikkeuksellista kohdetta. Kaupungin uudeksi maamerkiksi kohoaa Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön opiskelijatornitalo UNO, josta tulee 16-kerroksinen ja 53,4 metrin korkuinen eli Oulun 3. korkein asuinkerrostalo. Ainutlaatuinen UNO on myös sisältä: asukkaat pääsevät nauttimaan puhtaasta sisäilmasta, sillä opiskelijatornitalon puhtausluokka on paras P1, mikä on vielä harvinaista asuinkerrostalolle. Poikkeuksellinen on tulevan tornitalon työmaakin. Se on julistautunut Suomen siisteimmäksi työmaaksi.
Arkkitehtuurikilpailun voittanut Jätkän Kruunu tuo odotettuja perheasuntoja Jätkäsaaren ytimeen – Lapti aloittaa asuntojen ennakkomarkkinoinnin4.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Jätkäsaaren ytimeen nousee arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen Jätkän Kruunu, joka tarjoaa monen kokoisia asuntoja ja paljon erityisesti isoja perheasuntoja. Jätkän Kruunun on suunnitellut kohteen arkkitehtuurikutsukilpailun voittanut Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy. Asuinkerrostalon rakentaa Rakennusliike Lapti Oy, joka käynnistää asuntojen ennakkomarkkinoinnin. Asuntojen rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2023, jolloin asunnot ovat muuttovalmiita kesällä 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme