ELY-keskukset

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset 2022 jaettu

Jaa

Neljätoista valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävää ympäristökasvatus- tai -valistushanketta saa tänä vuonna ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraista valtionavustusta. Avustukset myöntää keskitetysti Keski-Suomen ELY-keskus.

Hankkeille tarkoitettua määrärahaa saa käyttää laajasti erilaisiin kestävää kehitystä edistäviin kasvatuksellisiin ja valistuksellisiin hankkeisiin. Hakua ei myöskään rajattu hakukierrosta koskevilla sisällöllisillä tai kohderyhmään liittyvillä painopisteillä, vaan hakijoille annettiin vapaus hakea avustusta monenlaisiin hankkeisiin. Erityistä huomiota kiinnitettiin kuitenkin siihen, että avustusta suunnataan myös alueellisesti merkittäville hankkeille valtakunnallisesti merkittävien hankkeiden lisäksi.

Hakemuksissa painottuivat vahvasti luonnon monimuotoisuus ja luontosuhde. Poikkeuksellisen paljon saatiin luontokoulutoimintaan liittyvä hakemuksia. Jonkin verran avustuksia haettiin myös kiertotalouteen, luonnonvarojen kulutukseen, vesistöihin, kulttuuriympäristöön ja ilmastoon liittyviin hankkeisiin sekä laaja-alaisiin, kestävää kehitystä monipuolisesti edistäviin hankkeisiin. Yhteensä hakemuksia saatiin 56. Avustuksia haettiin yhteensä 1,9 miljoonan euron edestä.

Avustusta on päätetty jakaa seuraaville hankkeille:

  • ENO Schoolnet ry: Pohjois-Karjalan ympäristökasvatusverkoston kehittäminen - 9 000 €
  • Curatio Byggnadsvårdsförening i Åboland rf, Turunmaan korjausrakentamisyhdistys ry: Turunmaan rakennusperintö tulevaisuudessa - nuoriso ja kestävä asuminen. Det Åboländska byggnadsarvet i framtiden – ungdomen och hållbart boende - 10 000 €
  • Aura Trädgårdsvänner fr: ”Mesibaari” - 13 000 €
  • Elonkierron Ystävät ry: Luonnonvarojen lukutaitoa Elonkierto-puistosta - 32 000 €
  • Luontokoulu Tikankolo: Alueellisen ympäristökasvatustoiminnan rakentaminen ja käynnistäminen Satakunnassa - 17 500 €
  • Ähtärin Zoo Resort Oy: Luontokoulu tutuksi Etelä-Pohjanmaalla - 28 000 €
  • Teijon Alueen Kyläyhdistys ry: Teijon luontokoulun toiminnan vakiinnuttaminen - 32 800 €
  • Pyhäjoen 4H-Yhdistys ry: LOIMU - Luonnosta Oppien Ja Innostuen - 26 700 €
  • Världsarvet i Kvarken rf, Merenkurkun maailmanperintö ry: Världarvspedagog i Kvarkens skärgård - 27 000 €
  • Vantaan kaupunki: Lähiluonto-opastuksen kehittäminen ja levittäminen - 35 000 €
  • Famoso Oy: Huippueläin haussa - 19 000 €
  • Luonto-Liitto ry: Haavoittuva monimuotoisuus – ilmastonmuutos ja luontokato -hanke - 39 300 €
  • OKKA-säätiö sr: Kohti kestävää ja hyvää elämää – järjestöt ja vapaa sivistystyö ekososiaalisen sivistyksen edelläkävijöinä - 30 000 €
  • Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry; Finlands natur- och miljös-kolförbund rf: ULOS-UT-OUT 2023: TULEVAISUUSTAITOJA JA TEKIJÖIDEN TÖRMÄYTYKSIÄ - 21 000 €

Valtion budjetista osoitettiin hankkeille 330 000 euroa, ja lisäksi jaetaan 10 300 euroa aiemmin päättyneiltä hankkeilta vapautuneita määrärahoja.

Yleisten edellytysten täyttymisen lisäksi harkinnassa kiinnitettiin huomiota muun muassa hankkeen tarpeellisuuteen ottaen huomioon alueellinen tilanne. Avustuksia suunnattiin myös hankkeisiin, joilla vahvistetaan jo käynnistetyn laadukkaan toiminnan ympäristökasvatuksellista vaikuttavuutta. Joidenkin hankkeiden erityiseksi vahvuudeksi nähtiin oivaltava tapa tavoittaa kohderyhmä. Tärkeää valtakunnallista kehittämistyötä tuettiin myös. Aiempien vuosien tapaan myös listan ulkopuolelle jää useita laadukkaita ja tarpeellisia hankkeita.

Hankekohtaiset avustuspäätökset perusteluineen toimitetaan hakijoille kesäkuun aikana.

Seuraava mahdollisuus hakea ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta on ensi syksynä. Hakuaika avautuu mitä todennäköisimmin lokakuun puolivälissä ja päättyy marraskuun lopussa. Ympäristöministeriö ja ELY-keskukset tiedottavat haun käynnistymisestä.

Lyhyet kuvaukset rahoitetuista hankkeista ja lisätietoa avustuksesta: https://www.ely-keskus.fi/avustukset-ymparistokasvatus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, tanja.tuulinen@ely-keskus.fi, p. 0295 024 669

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Tio projekt inom vattenkompetens fick totalt 1,76 miljoner euro i stöd från programmet Tillväxt och internationalisering av vattenkompetens jord- och skogsbruksministeriet1.7.2022 14:14:42 EEST | Tiedote

Finansiering som utlysts från Finlands program för hållbar tillväxt ges till tio utvecklingsprojekt. Projekten understöder tillväxt och internationalisering av vattenkompetens genom att stärka partnerskap och helhetsutbud som har nyhetsvärde och kommersiell potential också internationellt.

Kommun- och Organisation -Helmi specialunderstöd kan ansökas i september-oktober29.6.2022 11:35:25 EEST | Tiedote

Specialunderstödet för konkreta restaurerings-, iståndsättnings- och vårdåtgärder, som för-bättrar Helmi-livsmiljöers tillstånd, är avsett för kommuner och organisationer. Ansökningsti-den pågår under perioden 15.9-31.10.2022. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland (NTM-centralen) beviljar det riksomfattande understödet. Enligt miljöministeriets omdöme kommer nya ansökningstillfällen att ordnas ända fram till år 2030.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme