Ympäristöministeriö on myöntänyt avustusta Vantaanjoen valuma-alueen vesilaitosten pumppaamopäästöjen hallintaan
13.6.2019 06:00:00 EEST | HSY | Tiedote

Vantaanjoen valuma-alueen vesilaitokset ovat asettaneet visiokseen jätevesiylivuotojen loppumisen. Tavoitteen saavuttamiseksi laitokset ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2012. Pitkäjänteisen työn tuloksena jätevesiylivuotojen määrää on saatu vähennettyä merkittävästi.
Toukokuussa Ympäristöministeriö myönsi avustusta Vippa-hankkeelle, jossa Vantaanjoen vesistön jätevesiin liittyvää riskiä pienennetään edelleen kehittämällä vesilaitosten toimintatapoja. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia vesien hyvän tilan saavuttamiseksi.
Myönnetty avustus mahdollistaa uusien, digitalisaatioon perustuvien teknologioiden kartoittamisen ja pilotoinnin. Pilottien tulosten perusteella päivitetään jätevesipumppaamoiden varustelu ja käytön toimintamalli. Samalla parannetaan toimintavarmuutta ottaen huomioon siihen liittyvät uudet haasteet.
Hulevedet usein syyllisiä ylivuotoihin
Jätevesiylivuotojen syynä on entistä harvemmin pumppaamoiden tekninen vika. Sen sijaan huonokuntoisten viemäriputkien ja kiinteistöiltä suoraan jätevesiviemäriin johdettujen hulevesien aiheuttamat järjestelmän ylikuormitustilanteet ovat tavallisia esim. rankkasateiden yhteydessä.
- Tehokkainta ja taloudellisinta olisi uusia kiinteistön tonttijohdot ja -viemärit yhtä aikaa vesilaitoksen runkoverkoston saneerauksen kanssa. Samassa yhteydessä tulee eriyttää kiinteistön hulevedet eli sade- ja sulamisvedet jätevesiviemäristä, HSY:n ympäristöasiantuntija Aninka Urho muistuttaa.
Vippa-hankkeessa tuotetaan kiinteistöjen viemärisaneeraukseen liittyviä viestintäaineistoja yhteisesti koko Suomen vesihuoltolaitosten käyttöön.
Hankkeen vastuullinen vetäjä on HSY, projektissa ovat mukana vesihuoltolaitokset Riihimäeltä, Hyvinkäältä, Nurmijärveltä, Tuusulasta, Keravalta ja Järvenpäästä. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä sekä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry.
Hankebudjetti on n. 168 000 €, ympäristöministeriön avustuksen osuus on enintään 82 000 €. Hankkeen toteutusaika: 1.6.2019–31.5.2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
projektipäällikkö, ympäristöasiantuntija Aninka Urho
aninka.urho(at)hsy.fi p. 050 412 3177
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kasvava ilkivalta purkukohteissa vaikeuttaa rakennusosien uudelleenkäyttöä pääkaupunkiseudulla3.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Ilkivaltaa tapahtuu lähes jokaisessa pääkaupunkiseudun tyhjillään olevassa, purkua odottavassa rakennuksessa, kertoo HSY:n julkaisema selvitys. Ilkivalta heikentää mahdollisuuksia käyttää uudelleen purkukohteiden rakennusosia ja irtaimistoa.
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

