Ympäristöministeriön Elävät kaupunkikeskustat ry:ltä tilaama selvitys valmistui
10.1.2023 11:50:53 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote

Kyselytutkimuksella selvitettiin, miten vuoden 2022 muuttunut maailmanpoliittinen tilanne heijastuu omaan keskustaan. Mielipidettä kysyttiin kaupunkisuunnittelu- tai elinvoimajohtajalta, keskeiseltä keskustan elinkeinotoimijalta ja keskustayhdistyksen toiminnanjohtajalta. Jokainen vastasi kyselyyn itsenäisesti.
Kyselyn mukaan tilanne on vuoden aikana muuttunut jonkin verran. Helsingissä ja Lappeenrannassa muutos on ollut merkittävin.
Keskustojen elinvoimaa on myös laskettu näissä kahdeksassa kohdekaupungissa jo keväästä 2020. Keskustojen elinvoima-asiantuntija Martti Wilhelms päivitti marraskuussa elinvoimatiedot tutkimusta varten kohdekaupungeissa. Wilhelmsin mukaan näyttää siltä, että keskustoissa toimivat yritykset ovat saavuttaneet torjuntavoiton. Kauppojen määrä on hieman laskenut, mutta kehitys alkoi jo ennen pandemiaa. Ravintolat ovat säilyttäneet asemansa. Vapaat liiketilat ovat käytännössä keskimäärin pysyneet lähes samalla tasolla.
”On hienoa, että tutkimuksellakin todennetaan keskustan säilyttäneen elinvoimaisuuden ja vireyden näinä haastavina aikoina. Hyvinkään tiivis ja vilkas kaupunkikeskusta monipuolisine palveluineen erottuu edukseen moneen kaupunkiin verrattuna. On kuitenkin hyvä muistaa, että keskusta säilyy elinvoimaisena vain sillä, että yrittäjien palveluiden taso säilyy korkeana ja että kaupunkilaiset ostavat oman kaupungin liikkeistä ja käyttävät paikallisten palveluntuottajien palveluja,” Hyvinkään kaupungin elinkeinopäällikkö Jyrki Käki kommentoi.
”Hyvinkäällä on tehty työtä tapahtumallisuuden eteen jo useamman vuoden ajan ja se näkyy selkeästi keskustan elinvoimaisuutena. Keskustaan ulottuvilla tapahtumilla on suuri merkitys keskustan toimijoille, kun yksittäinen suurempi tapahtuma voi moninkertaistaa esimerkiksi kivijalkaliikkeen yhden päivän kävijät. Aktiivinen, toimiva yhteistyö kaupungin, yrittäjien ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa on Hyvinkäällä avain vetovoimaiseen tapahtumakeskustaan”, Hyvinkään kaupunkiyhdistyksen toiminnanjohtaja Suvi Viljanen sanoo.
”Hyvinkää on esimerkillinen kaupunkikehittäjä. Kaupungin ydin kauppakeskuksineen on esimerkki elävästä keskustakuvasta. Mallia kaikille Suomen keskustakehittäjille!”, EKK:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen kehuu Hyvinkäätä.
Kahdeksan kaupungin keskustakehittäjiltä kysyttiin lähivuosien kehittämisestä
Tärkeimmäksi eri keskustakehittäjät näkivät monipuolisen tapahtumallisuuden lisäämisen. Vuosittaiset kehittämisinvestoinnit ovat keskeisiä. Keskustojen saavutettavuutta on kaikilla liikkumismuodoilla vahvistettava.
Kaupunkisuunnitteluun on jatkossa lisättävä asiakaslähtöisyyttä ja kokemuksellisuutta. Lähitulevaisuudessa jokaista kaupunkia olisi tiivistettävä lisä-, täydennys- ja korotusrakentamisella.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen, Elävät Kaupunkikeskustat ry, puh. 040 555 3462
erityisasiantuntija Mika Ristimäki, ympäristöministeriö, puh. 029 525 0188
keskustojen elinvoima-asiantuntija, Martti Wilhelms, Salokorpi-Yhtiöt Oy, puh. 050 538 4334
VALTAKUNNALLINEN ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT (EKK) RY PÄHKINÄNKUORESSA *
www.kaupunkikeskustat.fi
Järjestö on perustettu 1997. Siihen kuuluu kattavasti kaupunkikeskustatoimijat ympäri Suomea. Jokainen yhdistyksen jäsen on mukana kehittämässä aktiivisesti omaa kaupunkikeskustaansa. Kehittämistyökaluihin kuuluvat esimerkiksi kaavoitus, rakenteellinen ja kaupunkikuvallinen kehittämistyö, kiinteistöjen ja kortteleiden jalostaminen, kaupallisten toimintojen kehittäminen sekä markkinointi- ja viestintätuotteet sekä keskustatapahtumat.
- jäseniä on 90 lähtien kaupungeista, kaupunkikeskustayhdistyksistä, keskusjärjestöistä ja keskustakehittämisen asiantuntijoista
- on kattojärjestö suomalaisten kaupunkikeskustojen kehittämisyhteistyölle
- edistää kaupunkikeskustojen kehittymistä
- synnyttää yhteistyötä eri kaupunkikeskustojen osapuolten välille, innostaa investointeihin, edistää asiantuntemusta
- järjestää seminaareja mm. Arktinen tutkimustorstai Rovaniemellä 24.3.2022, EKK 25 v. juhlakonferenssi Turussa 31.8.-1.9.
- opintomatkoja: 2006 Bilbao, 2007 Genova, 2008 Budapest, 2009 Berliini, 2010 Torino, 2011 Pietari, 2012 Lontoo, 2013 Praha/Dresden, 2014 Tallinna, 2015 Bratislava/Wien, 2016 Varsova, 2017 Parma/Bologna/Pavia, 2018 Pariisi, 2019 Hampuri/Bremen, 2022 Rotterdam/Amsterdam/Delft
- Ympäristöministeriö tukee toimintaa
KESKUSTAPALKINNOT VUODESTA 1999
1999 Kajaani, 2000 Lahti, 2002 Oulu, 2003 Kouvola, 2004 Pori, 2005 Joensuu, 2006 Vaasa, 2007 Jyväskylä, 2008 Imatra, 2009 Rauma, 2010 Kotka, 2011 Kokkola, 2012 Mikkeli, 2013 Kemi, 2014 Kuopio, 2015 Hyvinkää, 2016 Tampere, 2017 Helsinki, 2018 Lappeenranta, 2019 Tikkurila/Vantaa, 2020 Kouvola, 2021 Turku, 2022 Pietarsaari
VUOSITTAISET KESKUSTATEOT
2020 Senaatintorin yhteisterassi, 2021 Vekara-Varkaus -lastentapahtuma, 2022 Turun tapahtumamatot
Lisätietoja:
tj. Pokko Lemminkäinen
puh. 040 555 3462, valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry, sähköposti:pokko.lemminkainen@kaupunkikeskustat.fi
mediasivut: www.kaupunkikeskustat.fi
twitter: @PLemminkainen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki KäkiElinkeinopäällikkö
jyrki.kaki@hyvinkaa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Hyvin-kilpailu innosti satoja osallistujia – kiitos kaikille!2.2.2026 09:55:56 EET | Tiedote
Hyvin-kilpailussa pyysimme kaupunkilaisia keksimään oivaltavia Hyvin-sanontoja ja nokkelia kielileikkejä, jotka tuovat esiin Hyvinkään henkeä ja arjen hyviä hetkiä. Ideoita kerättiin verkossa, somekanavissa, kirjastolla ja museokeskus Taikassa. Kilpailuun osallistui sekä hyvinkääläisiä että innokkaita ideoijia myös muualta Suomesta.
Hyvinkään kaupunki käynnistää tapahtumakumppanuushaun19.12.2025 09:16:09 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä ja houkuttelevana elämyskaupunkina.
Hyvinkää kirkastaa viestiään ja uudistaa brändiään3.11.2025 11:17:20 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki uudistaa parhaillaan brändiään ja lanseeraa uutta viestintäkonseptiaan. Konsepti Hyvin kaupunki korostaa kaupungin omaleimaisuutta ja tuo esille Hyvinkään vahvuudet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

