Hätälä Oy

Ympäristöystävällinen kalaruoka nuorilta nuorille - WWF Nuoret ideoivat uutuustuotteen kotimaisesta muikusta

Jaa
Ympäristöjärjestö WWF Suomen nuoret vapaaehtoiset auttoivat oululaista kalanjalostusyritys Hätälä Oy:tä kehittämään nuoria houkuttelevan tuotteen kotimaisesta muikusta. Projekti on osa Hätälä Oy:n ja WWF Suomen yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää kestävistä kalakannoista peräisin olevien kotimaisten kalojen saavutettavuutta ja kysyntää. Osana yhteistyötä Hätälä tukee lahjoituksella WWF:n työtä kestävien kalavalintojen edistämiseksi.

Kotimaisen kestävästi pyydetyn luonnonkalan syöminen on hyväksi ympäristölle. Villikalojen ilmastovaikutus on vähäinen ja esimerkiksi särkikalojen kalastus poistaa vesistöistä haitallisia ravinteita. Kestävästi kalastetut lähivesien kalat ovat siis hyvä valinta ekologisesti valveutuneelle kuluttajalle, joita on paljon erityisesti nuoremmissa ikäluokissa.

Kotimainen luonnonkala ei kuitenkaan tahdo löytää tietään nuorten lautasille. Tuore kala saatetaan mieltää vaikeaksi valmistaa, ja myös mahdolliset ruodot arveluttavat.

Nuorten ideat muikun uuden muodon takana

Kotimaisen muikun kiinnostavuutta laskee myös maine vanhanaikaisena ruokana, joka käristetään pannulla tai suolataan ”tönköksi”. Vaivattomuutta arvostavan ruokatrendin myötä valmisruoat ja puolivalmisteet ovat kasvattaneet suosiotaan, ja etenkin nuoremmille ikäluokille kokonaisen kalan käyttö ruoanlaitossa voi olla vieras ajatus. Niinpä Hätälä Oy:ssä nähtiin järkevimmäksi kysyä nuoria kiinnostavan muikkutuotteen salaisuutta todellisilta asiantuntijoilta, eli nuorilta itseltään.

– Yhteistyö WWF Nuorten kanssa alkoi jo tuotteen ideointivaiheessa. Mietimme yhdessä, millaiset tuotteet sopivat nuorten elämäntapaan ja millaiset ominaisuudet estävät kalatuotteen valinnan omaan ostoskoriin, Hätälä Oy:n varatoimitusjohtaja Matti Isohätälä kertaa. – Raaka-aineeksi valikoitui muikku, koska sitä on saatavilla kalastajiltamme lähes ympäri vuoden, ja toisaalta sitä käytetään liian vähän.

Uuden tuotteen reunaehdot selkeytyivät jo projektin alkuvaiheessa: helppokäyttöinen, monipuolinen, ruodoton ja hyvänmakuinen pihvi. Monipuolisuuden nimissä valikoitui myös tulevan tuotteen nappimainen muoto: pienikokoiset pihvit sopisivat aterian lisäksi esimerkiksi hodarin tai pita-leivän täytteeksi.

Nuoret mukana muikunnuottauksesta tuotantoon asti

Tiivis yhteistyö eteni ideointivaiheesta Hätälä Oy:n tuotekehitykseen. WWF Nuoret toimivat makuraatina koe-erien maisteluvaiheessa, ja tuotetta kehitettiin edelleen heidän palautteensa pohjalta.

– Oli kiinnostavaa nähdä näin läheltä, miten tuotekehitysprosessi etenee elintarviketeollisuudessa ja kuinka monet asiat esimerkiksi tuotannon näkökulmasta vaikuttavat siihen. Vierailimme myös kahdesti Oulussa, joten pääsimme seuraamaan sivusta koko tuotantoprosessin: miten Hätälän kalastaja nuottaa muikkua Perämeren jäältä ja miten kalat siitä päätyvät Hätälän tehtaalle käsittelyyn, maustamiseen ja pakkaamiseen. Sen jälkeen tuote onkin valmis lähtemään kohti kaupan hyllyä, kertoo projektissa mukana ollut WWF Nuori Linda Laitinen.

Valmis tuote vihdoinkin kaupoissa

Tuotekehitysprosessi eri vaiheineen kesti kaiken kaikkiaan noin 12 kuukautta. Matti Isohätälä toteaa, että se on tyypillinen aika pidemmälle jalostetun kalatuotteen kehitykselle.

– Ei riitä, että pelkästään maku saadaan kohdalleen, vaan tuotteesta tehdään koe-eriä myös sopivan koon, muodon, suutuntuman ja värin löytämiseksi. Tuote myös lähetetään ulkopuoliseen laboratorioon ravintoarvojen määrittelyä ja säilyvyystestejä varten. Tuotannon suhteen pitää suunnitella ja ratkaista monia käytännön asioita, myös raaka-aineen saatavuuden näkökulmasta.

Hätälän Oy:n ja WWF Nuorten yhteistyön tuloksena syntynyt Muikkuli-muikkupihvi on saatavilla valikoiduista kaupoista 17.1.2023 alkaen. Myös tuotekehitykseen osallistuneet nuoret odottavat uutuutta innolla.

– Olemme innoissamme siitä, että saimme luotua Hätälän kanssa näin monikäyttöisen, herkullisen ja ympäristöystävällisen muikkupihvin. Toivottavasti kuluttajat ottavat Muikkulin omakseen ja suomalaisen kestävästi pyydetyn luonnonkalan maine erinomaisena raaka-aineena lähtisi taas nousuun, Linda Laitinen kertoo.  

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

WWF Suomi, asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen, juuso.lautiainen@wwf.fi, 045 188 4648 

Hätälä Oy, Katja Ruokolainen, katja.ruokolainen@hatala.fi, +358 050 4928 373

Muikkuli-muikkupihvi on myynnissä 200 g kuluttajapakkauksessa, joka sisältää 12 pihviä. Muikkuli valmistetaan Oulussa Hätälä Oy:n tehtaalla. Tuotteen pääraaka-aine on suomalaisten ammattikalastajien pyytämä kotimainen muikku. Lisätietoja tuotteesta: https://hatala.fi/tuotteet/muikkuli/

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

WWF Suomi, asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen, juuso.lautiainen@wwf.fi, 045 188 4648


Hätälä Oy, Katja Ruokolainen, katja.ruokolainen@hatala.fi, +358 050 4928 373

Kuvat

Lataa
Muikkuli smörre
Muikkuli smörre
Lataa
Muikkuli hodari
Muikkuli hodari
Lataa
Muikkuli risotolla
Muikkuli risotolla
Lataa
Muikkuli
Muikkuli
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hätälä Oy
Hätälä Oy
Palokankaantie 298
90410 Oulu

08 5626 000https://hatala.fi

Hätälä Oy

Hätälä Oy on Suomen suurimpia kalanjalostusyrityksiä, jonka tehtaalla käsitellään vuosittain n. 18 miljoonaa kiloa kalaa. Yritys työllistää vakituisesti noin 200 työntekijää ja sesonkiaikoina jopa 350. Kotimaista luonnonkalaa yritykselle toimittaa yli 400 suomalaista ammattikalastajaa. Hätälän tarina sai alkunsa vuonna 1938, kun Juho Isohätälä alkoi myydä kalaa merikaupunki Oulun kauppatorilla. Yritys siis viettää tänä vuonna 85-vuotisjuhliaan. Hätälä on edelleen perheyritys, jonka toimintaa ohjaavat perheyrityksen perinteiset arvot sekä vastuullisuus kalanhankinnasta lähtien. Lisätietoja: hatala.fi

WWF Suomi

WWF Suomion osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi 

WWF Nuoret on ryhmä ympäristöjärjestö WWF:n vapaaehtoisia, jotka ovat mukana ideoimassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa kestävään ruuankulutukseen liittyviä projekteja.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hätälä Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye