Software Finland ry

Yousician on Vuoden Digipalvelu 2020: ”Digitalisaatio voi tehdä jokaisesta muusikon” – Maailmassa jo kymmeniä miljoonia käyttäjiä

Jaa
Miten jokainen voi muuttua musiikin kuluttajasta muusikoksi? Vastaus on Yousician, Suomessa 10 vuotta sitten perustettu yhtiö, jonka sovellus opettaa soittamaan ja laulamaan. ”Yousician on ollut huikea menestystarina. Kun halusimme tämänvuotisella palkinnolla tuoda esiin digitalisaation mahdollisuudet kulttuurissa, Yousician oli itsestäänselvä valinta Vuoden Digipalveluksi 2020”, kertoo Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.
Vuoden Digipalvelu 2020 on Yousician, kuvassa Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür. Kuva: Mikke Pöyhönen, Photomikke Oy
Vuoden Digipalvelu 2020 on Yousician, kuvassa Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür. Kuva: Mikke Pöyhönen, Photomikke Oy

Lehdistötiedote 3.12.2020

Kaikki alkoi 10 vuotta sitten. Kaksi musiikkia osaamatonta ystävystä, sveitsiläinen fysiikan opiskelija Christian Thür ja suomalainen sähköinsinööri Mikko Kaipainen saivat idean. Voisiko soittamaan oppia uudella tavalla? Loppu on historiaa: Thürin ja Kaipaisen perustaman Yousicianin musiikinopiskelupeli ”löydettiin” Slushissa ja yhtiö on kivunnut huimaan menestykseen maailmalla. Nyt yritys palkittiin Vuoden Digipalvelu 2020 -palkinnolla, ainutlaatuisista ansioistaan.

”Yousician on niin loistava tarina, että sen voisi palkita vaikka millä perusteilla. Vuoden Digipalvelu kuitenkin esittelee nimenomaan digitalisaation avaamia uusia polkuja, ja siinä Yousician on tehnyt aivan ainutlaatuista työtä. Kuka tahansa voi nyt opetella soittamaan, hauskasti ja tehokkaasti. Se on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on innovaation kulttuurinen merkitys: Digitalisaatio antaa meille kaikille mahdollisuuden muuttua kulttuurin kuluttajista kulttuurin tekijöiksi”, perustelee Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Palkinnon koronaturvalliseksi rakennetussa hybridiseremoniassa torstaina otti vastaan Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür.

”On meille suuria kunnia saada tämä palkinto. Erityisesti sydäntäni lämmittää se, ettei palkintoa myönnetty vain taloudellisen menestyksemme perusteella, vaan alkuperäisen haaveemme mukaisesti: Olemme halunneet todella muuttaa ihmisten elämää, tarjota uutta aktiivista ja elämää rikastuttavaa tekemistä. Halusimme antaa ihmisille mahdollisuuden luoda itse kulttuuria”, kuvailee Thür tuntemuksiaan palkinnosta.

Palkinnon Thürille jakanut Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen jäsen Taija Engman nosti esiin Yousicianin menestyksen ällistyttävän mittakaavan.

”Kun käyttäjämäärissä puhutaan jo kymmenistä miljoonista kuukautta kohti, niin voihan tässä puhua yhtä aikaa sekä musiikkikulttuurin vallankumouksesta että huimasta taloudellisesta menestyksestä”, iloitsee Engman.

Engman on perustanut digitaalisen talouden liiketoiminta-alustan Good Signin, jota myöskin toimitusjohtajana luotsaa menestykseen. Engman osaa siis arvostaa onnistumista digitaalisen palvelun levittämisessä kaikkialle maailmaan.

”Yousician on myös todella sopiva vuoden 2020 voittajaksi, koska pandemian keskellä tämä digipalvelu on ollut entistäkin hienompi asia. Covid-19 on vähentänyt mahdollisuuksia kulttuuriin, viihteeseen, musiikkiin. Yousician tuo puolestaan lisää mahdollisuuksia. Luo hyvää oloa. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, ja varsinkin nyt koronan kurimuksessa, ovat pystyneet Yousician-sovelluksen avulla kehittämään soittotaitojaan juuri niin paljon kuin ovat itse halunneet”, hehkuttaa Engman.

Myös Rasmus Roiha arvostaa Yousicianin korona-aikana tarjoamaa kädenojennusta.

”Kyllä minuun teki vaikutuksen se, että kun korona keväällä esti normaalin musiikinopetuksen kuten miltei kaiken muunkin perinteisen opetuksen, Yousician muutti suunnitelmiaan ja tarjosi Yousician for Teachers -sovelluksen ilmaiseksi käyttöön. Sen ansiosta yli 100 000 opiskelijaa ympäri maailmaa pystyi paneutumaan musiikkiin ja soittamiseen, kun varmasti monella olivat seinät kaatumassa päälle. Hieno bisnes rakentuu hyvien arvojen varaan, Yousician on siitä erinomainen esimerkki”, kiittää Roiha.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi

Avainsanat

Kuvat

Vuoden Digipalvelu 2020 on Yousician, kuvassa Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür. Kuva: Mikke Pöyhönen, Photomikke Oy
Vuoden Digipalvelu 2020 on Yousician, kuvassa Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür. Kuva: Mikke Pöyhönen, Photomikke Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Software Finland ry
Software Finland ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://softwarefinland.fi

Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry

”Tuhatkertainen liikevaihto tavoitteena 5 vuodessa”, kertoo spogen.ai – Yli 40 % softayrityksistä kehittää uusia AI-palveluita: ”Kuka onnistuu?”25.11.2025 12:21:58 EET | Tiedote

Tekoäly tarjoaa huikeita mahdollisuuksia ohjelmistoyrityksille. Uusia AI-pohjaisia palveluja kehittää tai tuottaa jo yli 40 prosenttia yrityksistä, kertoo Jyväskylän Yliopiston yhteistyössä ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n (SF) toteuttama 2025 Ohjelmistoyrityskartoitus-tutkimus. ”Töitä tehdään valtavasti ja nyt kysymys kuuluu: Kuka onnistuu? Menestyminen on vaikeaa. Esimerkiksi Valtran kanssa yhteistyöhön päässyt spogen.ai on yksi onnistujista ja resepti vakuuttaa”, kiittää SF:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Valtran uusi älyassistentti on jo saanut maailmalla tärkeän palkintoehdokkuuden.

”ICEYE nostaa suomalaisen softaosaamisen maailmankartalle” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2025 -palkinto deep tech -yhtiön perustajille6.11.2025 17:52:57 EET | Tiedote

Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2025 -palkinnon ovat voittaneet ICEYE:n perustajat ja maailmanmenestykseen johtaneet Rafal Modrzewski ja Pekka Laurila. ”ICEYE on koko Suomelle tärkeä menestystarina. Suomalainen deep tech -yritys on onnistunut rakentamaan ohjelmistovetoisen data-alustan, josta on tullut kriittinen osa valtioiden, vakuutusyhtiöiden ja humanitaaristen toimijoiden päätöksentekoa – ja tekee sen globaalissa mittakaavassa”, kuvailee Software Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman.

”Digihoito tuottaa terveydenhuoltoon miljardiluokan säästöpotentiaalin” – Vuoden Digipalvelu 2025 -palkinnon on voittanut Terveyskylä6.11.2025 17:06:46 EET | Tiedote

Vuoden Digipalvelu 2025 -palkinnon saa Terveyskylä, Suomen yliopistosairaaloiden yhdessä rakentama kansallinen digiterveyden palvelukokonaisuus. “Voiton oikeutti ennen kaikkea Terveyskylän kiistaton yhteiskunnallinen merkitys. Palvelu tarjoaa jo nyt mallin sote-kriisin hallittuun purkamiseen digivahvisteisella hoidolla”, tiivistää tuomariston puheenjohtaja Riitta Raesmaa Terveyskylän merkityksen. “On hienoa, että yhteinen terveydenhuollon innovaatiomme saa ohjelmistoalalta näin upean tunnustuksen”, iloitsee palkinnon vastaanottanut HUS Konsernipalvelujen digikehitysjohtaja Sirpa Arvonen.

”Olemmeko todella AI-junan kyydissä?” Vuoden 2025 Digipalvelu -kisa luotaa myös Suomen pärjäämistä AI-vetoisessa digikehityksessä26.8.2025 09:01:01 EEST | Tiedote

Taas jaettavaksi avattu Vuoden Digipalvelu -palkinto on saanut tärkeän lisäulottuvuuden. ”Otamme voittajaa valitessamme enemmän huomioon teknologisen laadun ja innovatiivisuuden, joissa tekoälyn merkitys väistämättä korostuu”, kertoo tuomariston uusi puheenjohtaja Riitta Raesmaa. ”Tekoäly ja vastuullisuus nousevat kaikkialla esiin, mikä pitää huomioida. Nyt vain ehdotuksia!”, kehottaa palkinnon myöntävän ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. ”Kyse ei silti ole vuoden tekoälypalkinnosta”, Roiha muistuttaa – yhteiskunnallinen merkitys on keskeistä.

”Talouden käänne on tapahtunut” – Ohjelmistoala panostaa taas kasvuun ja työllistää enemmän: ”Paras kasvulukumme on 216 %”30.5.2025 10:17:18 EEST | Tiedote

Ohjelmistoala on palannut kasvu-uralle, kertoo alan uunituore Sykemittari-tutkimus. ”56 prosenttia ohjelmistoyrityksistä aikoo palkata uusia työntekijöitä, mikä on 10 prosenttiyksikön loikka vuoden takaisesta. Kaikkiaan kasvaa 77 %, vaikeuksissa on vain joka kymmenes”, kuvailee alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Taustalla on koko talouden käänne, todistaa nopeasti kasvavan Saarni Cloudin toimitusjohtaja Kaj Rintala. ”Asiakaskunnassa on katseet kasvussa ja tehdään enemmän investointeja.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye