Yrittäjägallup: Yritysten yleistilanne parantunut aavistuksen
12.11.2020 10:15:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

- Maksuvaikeuksissa on 14 prosenttia, lopettamista pohtii 9 prosenttia ja konkurssiuhkaa kokee 4 prosenttia yrityksistä. Joka kymmenes tarvitsee lykkäyksiä maksuihin ja veroihin. Nämä ovat isoja yritysmääriä, Pentikäinen avaa tuloksia.
Kantar TNS:n kysyi yrittäjiltä koronakriisin vaikutuksista nyt kuudetta kertaa. Yrittäjägallupin tilasi Suomen Yrittäjät. Kyselyyn vastasi 1097 pienen ja keskisuuren yrityksen edustajaa.
Kaupan alalla joka viides on kasvanut
- Onneksi on myös pientä positiivista: esimerkiksi kaupan alalla joka viides yritys on pystynyt nostamaan myyntiään, kun ihmiset ovat uskaltautuneet ostoksille. Asiakkuus on parasta yritysten auttamista, Pentikäinen vetoaa.
Neljä viidestä pystyy säilyttämään työpaikat
Hyvä uutinen on se, että peräti 83 prosenttia vastaajista arvioi, että yrityksen työntekijämäärä pysyy syksyllä ennallaan. Neljä prosenttia uskoo jopa pystyvänsä palkkaamaan lisää.
22 prosenttia yrityksistä on joutunut lomauttamaan työntekijöitään. Tilanne ei ole syksyn aikana parantunut. Lomautuksia on eniten 5 - 9 työtekijän yrityksissä ja teollisuudessa. Irtisanomisista kertoo nyt isompi osuus kuin koko kriisin aikana, kahdeksan prosenttia. Eniten ovat joutuneet irtisanomaan yli 10 työntekijän yritykset, useimmiten teollisuudessa.
Yli kolmannes tarvitsee edelleen tukea
35 prosenttia yrityksistä kertoo tarvitsevansa suoraa tukea. Määrä on vähentynyt alkusyksystä.
- Määrä on edelleen korkea, vaikka on hieman laskenut. Tuen tarve korostuu Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pääkaupunkiseudulla, Pentikäinen sanoo.
Toivotuimmat yritystuet vastaajien mielestä olisivat arvonlisäveron alennukset (43 %), yksinyrittäjätuki (33 %) ja uudistettu kustannustuki (29 %). Kysymykseen sai valita useamman vaihtoehdon. Yksinyrittäjätuki korostuu yksinyrittäjillä ja kehittämistuki teollisuudella.
- Kriisin keskellä monet yritykset kehittävät tarmokkaasti liiketoimintaansa selvitäkseen. Tätä olisi tärkeä julkisen vallan tukea.
Yrittäjän työttömyysturvan tarve puolestaan on hieman lisääntynyt: nyt sitä kertoo hakeneensa 18 prosenttia yrityksistä, kun elokuussa osuus oli 15 prosenttia.
- Työmarkkinatukea tarvitsevat erityisesti yksinyrittäjät ja pienet työnantajat, joista yli viidennes on hakenut tai hakemassa työmarkkinatukea.
Hallitus saa seiskan - kokoomus mieluisin yrittäjille
Koronakriisin alussa yrittäjät olivat aika tyytyväisiä siihen, miten hallitus on hoitanut koronakriisiä: huhtikuussa yrittäjät antoivat hallitukselle arvonsanan 7,6. Arvosana on laskenut, ja on nyt 7,0. Tyytyväisimpiä ovat yksinyrittäjät ja kriittisimpiä teollisuus.
Yrittäjägallupissa kysyttiin myös yrittäjien puoluekannatusta. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien parissa. Sen kannatus on kantansa kertoneiden parissa 42 prosenttia. Perussuomalaiset on toinen 21 prosentilla.
- Kokoomus on ylivoimaisesti yrittäjien ykköspuolue. Keskusta ja vihreät ovat menettäneet yrittäjäkannatusta. Kiinnostavaa on Liike Nytin ja SDP:n selkeä nousu yrittäjien parissa, Pentikäinen sanoo.
Näin kysyttiin
- Yrittäjät on seurannut Yrittäjägallupilla yritysten tilannetta koronakriisissä maaliskuusta alkaen. Koronakriisin vaikutuksia tutkittiin nyt kuudennen kerran.
- Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
- Kyselyyn vastasi 1097 pk-yrityksen edustajaa.
- Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta.
- Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä.
- Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
- Tiedot kerättiin 28.10. - 4.11.2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme