Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Budjetti väärää talouspolitiikkaa

9.9.2021 15:37:03 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
Suomen Yrittäjät on pettynyt hallituksen budjettiesitykseen. ”Talousarvio lisää aivan liikaa velkaa tässä suhdannetilanteessa. On vastuutonta, että hallitus ei toteuta sopeutustoimia eikä tee aitoja työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia”, johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.
Pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers

Hallituksen pitäisi tasapainottaa julkista taloutta ja vahvistaa taloudellista kriisinsietokykyä, kun suhdannetilanne on vahva, Yrittäjät toteaa.

”On varma, että koettu kriisi ei jää viimeiseksi. Jos velkalastimme ei kevene, kykymme ottaa vastaan suhdanteen heikkeneminen ja seuraava kriisi on heikkoa”, Kuismanen sanoo.

Yritysten kasvua hidastaa tällä hetkellä erityisesti työvoimapula. Sen ratkaisemiseksi olisi tarvittu paljon vahvempia toimia kuin hallitus esittää.

”Työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistavat rakenneuudistukset jäävät tekemättä. Työvoimapulaan ei ole luvassa näillä lääkkeillä olennaista helpotusta. Hallitus lykkää tapansa mukaan uudistuksia. Olisi pitänyt uudistaa työttömyys- ja muuta sosiaaliturvaa”, Kuismanen sanoo.

Yrittäjät antaa kiitosta hallitukselle siitä, että budjetissa on myös joitakin hyviä askeleita tutkimuksen ja tuotekehityksen ja maahanmuuton vauhdittamisen sekä opiskelijoiden työnteon helpottamisen osalta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote

Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote

Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye