Yrittäjät: Esitykset T&K-rahoituksen kasvattamisesta kannatettavia – toimeenpano aloitettava viipymättä
14.12.2021 12:13:04 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Osaaminen ja innovaatiot ovat yritysten tuottavuuden ja talouden kasvun kulmakiviä. Siksi Yrittäjät pitää huolestuttavana, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiojärjestelmän resurssit ovat viime vuosina rapautuneet.
Yrityksiin kohdistettujen julkisten kannusteiden pidemmän aikavälin trendi on ollut laskeva. Esimerkiksi Business Finlandin budjettirahoituksen taso tippui reaalisesti jaksolla 2008–2019 liki kolmanneksella. Verrokkimaihin nähden Suomi panostaa yritysten kehittymiseen vähän.
”Parlamentaarisen työryhmän esitykset luovat perustan kurssin kääntämiselle. Yritykset tarvitsevat tutkimus- ja kehittämisinvestoinneilleen ennustettavaa vipuvartta. Kunkin hallituksen on vuorollaan sitouduttava nyt sovitun tutkimus- ja kehittämispolitiikan ja -rahoitustavoitteen toteuttamiseen”, Kuismanen sanoo.
”Myös istuvan hallituksen on kannettava vastuunsa ja peruttava vuoden 2023 rahoitustason pudotus”, sanoo Kuismanen.
Yritykset kantavat nyt ja tulevaisuudessa päävastuun Suomessa tehdyistä tutkimus- ja kehittämisinvestoinneista kattaen niistä noin kaksi kolmasosaa. Valtiolla on silti merkittävä tehtävä yritysten uuden T&K-toiminnan vauhdittajana.
Erityisesti pk-yrityksiä on kannustettava kehittymään ja innovoimaan talouden ja teknologian murrosten keskellä.
”T&K-verovähennyksen on osoitettu kannustavan pk-yrityksiä tutkimus- ja kehittämispanostuksiin. Siksi nyt käytössä oleva verokannustin on säädettävä pysyväksi ja laaja-alaisemmaksi. Lisäksi kevyen byrokratian avustusmekanismeja, kuten innovaatioseteliä, on edelleen kehitettävä”, sanoo digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas Mikkilädigi- ja koulutusasioiden päällikkö
Puh:045 129 6791joonas.mikkila@yrittajat.fiMika Kuismanenpääekonomisti
Puh:050 356 0705mika.kuismanen@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjissä iso vaali perjantaina: Johto vaihtuu12.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee perjantaina Lahdessa järjestölle uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdokkaita on eri puolilta Suomea.
Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.
Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote
Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.
Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote
Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
