Suomen Yrittäjät

Yrittäjät EU-vaaleissa: Pk-yritykset ovat eurooppalaisen työllisyyden paras turva

Jaa

Toukokuun europarlamenttivaalit ovat tärkeät yrittäjille. Vaaleissa ratkaistaan, millaiset kasvun ja yrittäjyyden edellytykset Eurooppaan seuraavan viiden vuoden aikana rakennetaan.

- Eurooppa on yrityksille ja yrittäjille erittäin tärkeä, sillä EU avaa suomalaisyrityksille lähes 500 miljoonan kuluttajan kotimarkkinat, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

- EU myös ohjaa laajalti yrityksiin vaikuttavaa sääntelyä. Siksi on olennaista, että EU-vaaleissa valitaan parlamentaarikkoja, jotka ymmärtävät yrittäjyyttä.

Sen lisäksi, että Eurooppa on tärkeä yrittäjille, myös yrittäjät ovat tärkeitä Euroopalle:

- Kolme työpaikkaa neljästä syntyy pk-yrityksiin. Pk-yritykset ovat eurooppalaisen työllisyyden sekä työntekijöiden hyvinvoinnin paras turva.

Pentikäinen huomauttaa, että Eurooppa on myös arvoyhteisö, joka puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja markkinataloutta.

- Se on erittäin tärkeä ja menestyksekäs rauhanprojekti, jonka kehittämisessä pitää olla vahvasti mukana.

Suomen Yrittäjät vaikuttaa Euroopan unionin asioihin sekä Suomessa että Brysselissä, ja 115 000 jäsentämme tekevät meistä eurooppalaisittain ison elinkeinoelämän järjestön.


Yrittäjien tavoitteena on kestävän kasvun Eurooppa

Suomen Yrittäjät julkisti Kestävän kasvun Eurooppa -vaaliohjelmansa tänään. Päätavoitteet on tiivistettävissä kuuteen kohtaan:

  1. Pk-yritysten kasvun mahdollisuuksia on parannettava vahvistamalla sisämarkkinasääntöjä. Se avaa ovia myös laajempaan kansainvälistymiseen. Myös digitalisoitumista tulee edistää.
  2. Yritykset ovat keskeisiä toimijoita ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja siihen on EU:ssa panostettava enemmän. Päästövähennykset pitää toteuttaa kustannustehokkaasti.
  3. Työllistämisen helpottaminen on tärkeä EU-sääntelyn tavoite. Työmarkkinoille ei tarvita lisää jäykkyyksiä, vaan yrityskohtaista työehtojen määrittelyä on edistettävä.
  4. EU:n rahoitussääntelyssä on kiinnitettävä aktiivisesti huomiota siihen, miten sääntely vaikuttaa asiakkaisiin. Talous- ja rahaliiton perusrakenteet on uudistettava.
  5. Yhteisten varojen käytön tulee tukea Euroopan tulevaisuuden kannalta keskeisiä elementtejä kuten talouskasvua, työllisyyttä ja pk-yritysten kilpailukyvyn kehitystä.
  6. EU-lainsäädännön pitää perustua aina huolelliseen vaikutusten arviointiin, jotta sääntelyllä vastataan yrittäjien ja kansalaisten todellisiin tarpeisiin ja yrittäjyyteen kannustetaan.


FAKTA: EU ja yrittäjyys numeroina

  • EU:ssa toimii yli 24 miljoonaa yritystä.
  • Niistä 94 prosenttia työllistää alle 10 työntekijää.
  • Yksinyrittäjien merkitys on suuri, sillä he muodostavat 61 prosenttia kaikista EU-alueen yrityksistä.
  • Suomalaisyritysten viennistä noin 60 prosenttia suuntautuu muihin EU-maihin ja tuonnista 73 prosenttia tulee EU-alueen sisältä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Mannerheimintie 76 A
00101 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 383 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

He kamppailevat Vuoden nuori yrittäjä -palkinnosta10.5.2019 07:54:40 EESTTiedote

Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun finaaliin ylsivät Espoossa toimiva kalakauppias Max Grönholm (28), konttiravintolayrittäjä Jarna Kaplas (32) Savosta, markkina- ja mielipidetutkimuksia tarjoava yrittäjä Johannes Karjula (31) Keski-Suomesta, marja- ja vihannestilaa pyörittävät Tiina ja Mikko Kohonen (30 ja 33) Etelä-Savosta sekä korkealaatuisen teen ja kahvin valmistukseen keskittynyt yrittäjä Arttu Muukkonen (34) Etelä-Karjalasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme