Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Jätelakiesitys on parantunut - korjattavaakin jää

Jaa

– Jätelakiesitys on parantunut alkuperäisestä, vaikka siihen jääkin ongelmia. Kaksoisjärjestelmä säilyy edelleen sekalaisen jätteen ja lietteen kuljetuksissa, mikä on tärkeä yrittäjyyden ja kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Hallitus pääsi sopimukseen jätesäädöspaketin sisällöstä. Jos paketti toteutuu hallituksen suunnitelmien mukaan, kunnat voivat jatkossakin päättää, miten sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetuksen voidaan alueilla järjestää.

- Yrittäjyyden edistämisen, kuntademokratian toteutumisen sekä asukkaiden valinnanvapauden kannalta on tärkeää, että oikeus valita alueen kuljetustapa säilyy kunnilla. On hyvä, että yrittäjyyden toimintaedellytykset säilyvät osittain jätehuollossa, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Kunta saa valita kahdesta vaihtoehdosta: asukkaan valinta -mallista, jossa kuntalaiset saavat valita itse oman jätteenkuljettajansa tai kunnan mallista, jossa viranomainen tekee päätöksen asukkaiden puolesta.

Kunnille on jäämässä muutenkin melko laaja harkintavalta siitä, kuinka yrittäjäystävällisesti ne suhtautuvat alueensa pienyrityksiin. Sekajätteen, lietteen ja muun kuin erilliskerätyn pakkausjätteen keräyksessä asukkaan valintaan perustuva kuljetustapa edesauttaa pienempien yritysten pärjäämistä kilpailussa sekä työllistämään.

Lopulliset lakipykälät eivät ole vielä valmiit.

– Siksi on vielä mahdoton arvioida, miten uudistus kokonaisuudessaan vaikuttaa jätekuljetusalaan, Mikael Pentikäinen huomauttaa.

Kilpailutuksessa muistettava pienet yrikset

Esitykseen jää parannettavaakin. Jatkossa taajamissa olevien taloyhtiöiden, joissa on vähintään viisi huoneistoa, pitää kerätä erikseen esimerkiksi lasi, metalli ja muovi. Näiden erilliskerättyjen pakkausjätteiden kuljetukset hoitaisi jatkossa kunta. Nämä kuljetukset tulee tulee kilpailuttaa hankintalain mukaisesti.

- Kilpailutuksissa kuntien kannattaa huolehtia, että oman alueen pienet yritykset voivat osallistua niihin, Toivonen muistuttaa.

- Yrittäjyyden ja asukkaiden valinnavapauden kannalta on kuitenkin myönteistä, että kunta voisi jatkossakin päättää, että pienemmiltä kiinteistöiltä ja haja-asuntusalueilta yritykset voivat hoitaa pakkausjätehuoltoa vapaasti asiakkaan kanssa sopien, Toivonen sanoo.

Lakiesitys etenee eduskuntaan vuoden 2021 alkupuolella.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Näin EU-rahat tulee käyttää tehokkaasti pk-yrityksien elvyttämiseen29.12.2020 11:04:38 EETTiedote

Yrittäjien aluekehitysohjelma tarjoaa ehdotuksia koronasta toipumiseen. Yrittäjät haluaa, että elpymisvarat on käytettävä pk-yrityksien uuden kasvun vahvistamiseen. Suomessa on lähivuosina käytössä ennätysmäärä varoja yrityksien ja alueiden kehittämiseen. – Sitä pitää käyttää nyt ensisijaisesti pk-yritysten elpymiseen, sanoo Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme