Yrittäjät: Lapset, nuoret, yrittäjät ja työntekijät huomioon koulutuspanostuksissa
15.6.2020 07:02:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Lausuntokierros oppivelvollisuuden laajentamisesta päättyy 15. kesäkuuta.
- Osaaminen on silta yli vaikeiden aikojen, joten hallituksen on tehtävä osaamiseen ja koulutukseen panostuksia. Niukat yhteiset varat on kuitenkin sijoitettava viisaasti, Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät pitää oppivelvollisuusuudistuksen taustalla olevia tavoitteita oikeina. Jokaisen nuoren olisi tärkeätä suorittaa toisen asteen tutkinto. Hallituksen esittämä oppivelvollisuuden laajentaminen on kuitenkin Yrittäjien mielestä keinona väärä.
- Se ohjaa leijonanosan koulutuksen niukoista lisäresursseista maksuttomiin oppimateriaaleihin ja koulumatkoihin, Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen toteaa.
- Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on harkitsematon linjaus, koska ammatillisen koulutuksen rahoitus on edellisten hallituskausien aikana supistunut. Säästöt ovat näkyneet paitsi oppilaitosten opetuksessa myös työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ohjauksessa, johon erityisesti pienyritykset kaipaavat tukea, Vartiainen toteaa.
- Tässä tilanteessa lisäresurssi olisi käytettävä opetuksen ja ohjauksen vahvistamiseen varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa, ammattioppilaitoksissa ja työpaikoilla, Vartiainen jatkaa.
Koronapandemia lisää painetta yritysläheisten oppimispalvelujen kehittämiseen
Kantarin Yrittäjille tammikuussa tekemän Yrittäjägallupin mukaan 46 prosentilla pk-yrityksistä oli ollut vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa. Yli 10 henkilön yrityksistä 73 prosenttia oli kokenut ongelmia. Haasteita oli yhtäläisesti ympäri Suomen. 30 prosenttia ilmoitti osaajapulan estäneen yrityksen kasvua.
- Pandemia kiihdyttää teknologiamurrosta. Elinkeinot ja ammatit muuttuvat entistä nopeammin. Moni työntekijä ja yrittäjä on tilanteessa, jossa vanhoilla opeilla ei voi jatkaa. Jos tarve tietojen ja taitojen päivittämiselle oli kasvussa jo ennen koronaa, on se kriisin jälkeen vielä kertaluokkaa isompi, Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä toteaa.
Hallituksen käynnistämä jatkuvan oppimisen parlamentaarinen uudistus on tämän vuoksi Yrittäjien mielestä tärkeä. Sen on ulotuttava hallitus- ja oppositiopuolueiden yhteisen strategian saattelemana yli hallituskausien.
- Osana uudistusta olisi käynnistettävä korkeakoulujen oppisopimustyyppisen järjestelmän valmistelu sekä yrityslähtöisten osaamisverkostojen kokeilu. Ensimmäinen vastaisi korkean osaamisen kysynnän kasvuun. Jälkimmäinen toisi oppimispalvelut lähemmäksi yritysten arkea ja rakentaisi yrityksiin väkevämpää osaamisen johtamisen kulttuuria, Mikkilä sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiMarja VartiainenKoulutusasioiden asiantuntija
Puh:044 985 5005marja.vartiainen@yrittajat.fiJoonas Mikkilädigi- ja koulutusasioiden päällikkö
Puh:045 129 6791joonas.mikkila@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla24.7.2026 09:10:52 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.
Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava23.7.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme