Suomen Yrittäjät

Yrittäjät pettyi, kun yritystukityöryhmä ei päässyt sopuun

Jaa

- Olisimme olleet valmiita hakemaan kunnianhimoista ratkaisua yritystukien uudistamiseen. Nyt olisi ollut hyvä hetki sitoutua pitkäjännitteiseen yritystukien leikkaus- ja uudelleenkohdentamisohjelmaan, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen kommentoi yritystukityöryhmän työn tyssäämistä.

Suomen Yrittäjät on pettynyt siihen, että parlamentaarinen yritystukityöryhmä ei päässyt yhteisymmärrykseen tukien karsimisesta tai uudelleen kohdentamisesta.

- Oleellista ei olisi ollut tukien nopea karsiminen, vaan kohdentaminen talouden uudistamista edesauttaviin kohteisiin kuten tutkimukseen ja tuotekehitykseen, pääekonomisti Kuismanen sanoo.

Kuismanen oli mukana työryhmässä pysyvänä asiantuntijajäsenenä. Hänen mukaansa olisi yhteiskunnan etu, jos myös elinkeinoelämä pystyisi kantamaan oman osansa tarvittavissa rakenteellisissa uudistuksissa.

- Seuraavan hallituksen on otettava asiassa johtajuus itselleen ja edettävä yritystukien uudistamisessa. Julkisen talouden tulevat haasteet ovat niin isot, että yritystuet on kohdennettava sinne, missä niiden vaikuttavuus on suurin mahdollinen, Kuismanen sanoo.

Ryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen kompromissiehdotus noin 60 miljoonaa euroa nettosäästöä tuovaan uudistukseen olisi Kuismasen mukaan ollut hyvä alku jatkotyölle. Suomen Yrittäjien arvion mukaan oikean kokoluokan uudistus pidemmällä aikavälillä olisi noin puolen miljardin euron luokkaa.

- Puheenjohtaja Mauri Pekkariselle on annettava erityiskiitokset asiantuntevuudesta ja sitkeydestä hakea kompromissia, Kuismanen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Mannerheimintie 76 A
00101 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 62 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme