Yrittäjät tarjoaa liikkumisrajoituslaille osuvampia vaihtoehtoja
29.3.2021 10:12:03 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Liikkumisrajoituksilla on Yrittäjien mielestä parempia vaihtoehtoja, jotka sisältyvät Yrittäjien tänään eduskunnalle antamaan lausuntoon. Suomen Yrittäjät esittää liikkumisrajoituslain sijaan, että:
1. Kohdistetaan rokotuksia nopeasti ongelma-alueille, erityisesti Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle, joissa on rokotettu suhteellisesti vähemmän kuin muualla maassa.
2. Otetaan käyttöön nykyistä tiukempia kokoontumisrajoituksia ja lisätään tuntuvasti viestintää ongelmaryhmille lähipiirikontaktien välttämiseksi.
3. Säädetään nykyistä tarkemmin kauppojen ja palveluyritysten sallitusta yhtäaikaisesta enimmäisasiakasmäärästä. Palveluyrityksissä voidaan hyödyntää ajanvarausjärjestelmiä asiakasmäärien hallinnassa ja terveysturvallisen asioinnin varmistamisessa.
4. Jos liikkumisrajoituksia säädetään, ne on kohdennettava esimerkiksi kello 22 - 06 väliselle ajalle. Näin voidaan vähentää yksityistilaisuuksien kontakteja. Samalla voidaan kieltää kotona tapahtuvat yksityiset juhlat, joihin osallistuu muita kuin saman perheen jäseniä.
5. Maskipakko säädetään yleisenä sisätiloihin ja liikennevälineisiin, eikä velvoitetta kytketä liikkumisrajoituksiin.
Elinkeinovapautta ei pidä rajoittaa, kun tartunnat leviävät eritysiesti perhepiirissä
Yrittäjien mielestä elinkeinovapauden voimakas rajoitus on tarpeetonta, kun tartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti lähi- ja perhepiirissä.
- Mahdolliset rajoitukset on ehdottomasti kohdistettava tarkasti näihin tilanteisiin, asiantuntija Karoliina Katila sanoo.
- Pääkaupunkiseudulle ja Turun alueelle pitää kohdistaa nopeampia rokotustoimia, ja kokoontumisrajoituksia pitää entisestään tiukentaa ja valvoa, Katila lisää.
Yrittäjät muistuttaa, että kaupat ja palveluntarjoajat ovat panostaneet merkittävästi asioinnin turvallisuuteen ja omavalvontaan. Yritykset ovat valmiita tarvittaessa lisäämään entisestään turvallisen asioinnin takaamia toimia.
- Virus ei ole levinnyt juurikaan kaupoista tai palveluntarjoajien tiloista, Katila muistuttaa.
Tulkinnanvarainen esitys voi murentaa luottamusta kaikkia rajoitustoimia kohtaan
Eduskunnalle annettu esitys on Yrittäjien mielestä monella tapaa huono.
- Esitys ei ole selvä, tarkkarajainen eikä oikeasuhtainen. Se on epätarkka ja tulkinnanvarainen. Se on epäselvä niin kansalaisille kuin yrityksille. Se voi murentaa luottamusta kaikkia rajoitustoimia kohtaan, Pentikäinen sanoo.
- Esitys kohtelee yrityksiä eriarvoisesti. Rajoitukset kohdistuvat yrityksiin eri tavalla esimerkiksi koon perusteella. Se suosii suuria marketteja ja sorsii pieniä erikoiskaupan ja palvelualan yrityksiä. Se aiheuttaa matkailurajoitusten vuoksi ongelmia myös muualla maassa, hän toteaa.
- Rokotuksia pitää kohdentaa pahimmille tautialueilla. Ei ole järkeä, että rokotamme suhteellisesti eniten siellä, missä tautia on vähiten, ja vähiten siellä, missä tautia on eniten, Pentikäinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina Katilaasiantuntija
Puh:050 555 2433karoliina.katila@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme