Yrittäjät tartuntatautilain muutoksista: Elinkeinovapautta ei tule rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä
25.9.2020 05:07:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Lausuntoaika lakiehdotuksesta tartuntatautilain muuttamiseksi päättyy 27. syyskuuta. Ehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittaja voitaisiin edellyttää rajoittamaan asiakasmääriään ja jopa sulkemaan asiakastilansa määräajaksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tavoite on muuttaa tartuntatautilakia niin, että tartuntataudin torjuntatoimia voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön ilman poikkeusoloja.
- Ymmärrämme tarpeen luoda riittävät työkalut epidemian hallintaan tilanteessa, jossa tartuntatilanteen kehittymistä ei voida tarkoin ennustaa, Janne Makkula sanoo.
Koronavirustartuntojen leviämisen estämistä koskevat toimenpiteet ja rajoitukset on tarkoitus kohdistaa tarkoituksenmukaisesti epidemiologisen tilannekuvaan pohjaten.
Yritysten torjuntatoimiin on luotettava
Rajoittavien päätöksien lisäksi ehdotetaan, että jatkossa yleiset hygieniatoimenpiteet olisivat velvoittavia kaikissa asiakastiloissa.
- Monet yritykset ottivat jo keväällä omasta tahdostaan käyttöönsä erilaisia koronaviruksen torjuntatoimia. Yrityksillä on vahva intressi tartuntojen leviämisen estämisessä. Niiden käyttöönottamiin tartuntoja ja altistumisia estäviin toimiin on luotettava, asiantuntija Karoliina Katila Suomen Yrittäjistä toteaa.
Yrittäjien mukaan on hyvä, että ehdotuksessa kynnys asiakastilojen sulkemiseen on asetettu korkealle. Sulkeminen voisi koskea ainoastaan esityksessä lueteltuja toimintoja, joihin liittyy erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle.
- Lievimmän haitan periaatteen toteutumiseksi elinkeinotoimintaa koskeviin rajoituksiin tulee siirtyä vasta, jos aikaisemmat lievemmät toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, Katila sanoo.
Päätöksien kohteena voisi olla vain sellaiset tilat, joissa tavanomaisesti oleskelee yli 10 henkilöä samanaikaisesti. Lisäksi soveltavuus edellyttää tartuntojen ilmaantuvuutta koskevien kriteerien käsillä oloa.
- Vaikka laki asettaa reunaehdot rajoituspäätöksille, tilannekohtaista välttämättömyysharkintaa on käytettävä, Katila sanoo
Rajoituksista aiheutuvat tulojen menetykset on korvattava
Asiakasmäärien rajoitukset ja tilojen sulkemista koskevat päätökset merkitsevät voimakasta puuttumista elinkeinovapauteen. Rajoitukset aiheuttaisivat lisäkustannuksia elinkeinonharjoittajille ja vähentäisivät merkittävästi liiketoiminnan tuloja.
- Rajoitusten toimeenpano saattaa merkitä jo keväällä alkaneen ahdingon syventymistä ja johtaa pahimmassa tapauksessa jopa konkurssiin. On siis erittäin tärkeää, että rajoitusten aiheuttamat tulojen menetykset korvataan yrityksille, Katila sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiKaroliina Katilaasiantuntija
Puh:050 555 2433karoliina.katila@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Esitys yhdistelmävakuutuksesta jää puolitiehen27.8.2026 13:46:45 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen yhdistelmävakuutuksesta. Yrittäjät on esittänyt tätä pitkään. ”On tärkeää, että myös työttömyysturvassa voi jatkossa vakuuttaa työsuhteisen ja yrittäjätyön erilaisia yhdistelmiä”, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten sanoo.
Yrittäjägallup: Riikka Purra pk-kentän suosikki pääministeriksi25.8.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on suosituin vaihtoehto seuraavaksi pääministeriksi pk-yritysten keskuudessa. Purraa kannattaa 20 prosenttia vastaajista ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa 17 prosenttia. Kokoomus on menettänyt puoluekannatustaan selvästi perussuomalaisille, mutta on edelleen suosituin yrittäjien ja pk-yritysten edustajien keskuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

