Yrittäjät: Työllisyys ei parane itsestään - tarvitaan vaikuttavia työllisyystoimia
14.5.2019 13:02:55 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Suomen Yrittäjien työvaliokunta käsitteli hallitusneuvottelutilannetta tiistaina Lappeenrannassa. Se muistutti, että hallitusohjelmassa pitää tunnustaa talouden tosiasiat. Vaikka talous kasvaa, kasvu on hidastumassa.
Suomen taloudessa on myös muita ongelmia: otamme edelleen velkaa, työllisyysaste on liian alhainen ja kestävyysvaje suuri. Tilannetta eivät helpota pilvet maailmantaloudessa, Yrittäjät muistuttaa hallitusneuvottelijoita.
”Historiallinen tilaisuus korjata tämä epäoikeudenmukaisuus”
Uudet työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
- Ne voivat työllistää enemmän, jos työllistämisen esteitä puretaan ja paikallista sopimista lisätään myös lakimuutoksin. Aivan välttämätöntä on purkaa sopimisen kieltoja, jotka syrjivät järjestäytymättömiä yrityksiä ja niiden työntekijöitä, Mäkynen sanoo.
- Sopimisen kiellot estävät työehtosopimuksissa sovitun paikallisen sopimisen laajenemisen yleissitovaan kenttään. Ne asettavat myös yritykset ja niiden työntekijät eriarvoiseen asemaan. Nyt on historiallinen tilaisuus korjata tämä epäoikeudenmukaisuus, Mäkynen sanoo.
Yrittäjien verotusta voi uudistaa, muttei kiristää
Yrittäjien mielestä yrittäjien verotusta voi uudistaa mutta sitä ei voi kiristää. Osinkoverotuksen kiristäminen leikkaisi kasvua ja työllisyyttä.
Mäkynen tunnustaa, että mahdollinen kansanrintamahallitus aiheuttaa huolia yrittäjille, koska vaalien alla moni Säätytalolla mukana oleva puolue oli kiristämässä yrittäjien verotusta ja torjumassa työmarkkinauudistuksia.
- Tämä voi heijastua investointeihin ja työllisyyteen. Siksi on tärkeää, että hallitusohjelma vähentää huolia.
- On kuitenkin tärkeä antaa hallitusneuvottelijoille työrauha ja mahdollisuus. Yrittäjät tukee kaikin tavoin hyvän hallitusohjelman rakentumista, hän lisää.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiJyrki Mäkynenpuheenjohtaja
Puh:0400 364 791jyrki.makynen@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme