Yrittäjiltä hoitoalan pelastuspaketti, Kela-korvaukset tuplattava
18.8.2022 08:30:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Suomen Yrittäjät ja Suomen Kuntoutusyrittäjät julkaisee hoitoalan konkreettisen pelastuspaketin.
Järjestöjen toimenpide-esitykset hallitukselle ja hyvinvointialueille:
1. Siirretään henkilömitoituksen täytäntöönpanoa. Vanhuspalvelulain 0,7 henkilömitoituksen toimeenpanoa siirretään ainakin vuoden 2024 alkuun. Tavoite olisi mahdotonta toteuttaa nykyresurssein ja kelpoisuusehdoin. Jo nykyinen 0,6 mitoitus on vaikeuttanut palveluiden järjestämistä epätarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi on hyödynnettävä entistä laajemmin hoiva-avustajien ja tukitehtäviä tekeviä henkilöiden resursseja.
2. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten leikkausaikeet perutaan, korvauksen määrä tuplataan jakorvattavia kohteita lisätään. Korona-ajan hoitovelan purkamiseksi ja hoitotakuuseen pääsemiseksi Kela-korvausta laajennetaan määräaikaisella lailla esimerkiksi vuosille 2023–2024. Samalla saadaan yksityisen sote-yritysten resurssit ja osaaminen suomalaisten käyttöön.
3. Palvelusetelit otetaan laajalti käyttöön kunnissa, kuntayhtymissä ja hyvinvointialueilla. Palvelusetelillä pientenkin sote-yritysten ammattitaito ja resurssit saadaan suomalaisten käyttöön. Palveluseteleiden tulee arvoltaan vastata palvelun todellisia kustannuksia. Lisäksi sote-alan julkiset hankinnat on jaettava lain edellyttämällä tavalla osiin, jotta myös pk-yritykset voivat niihin tarjota osaamistaan.
4. Otetaan digiloikka etä- ja virtuaalipalveluiden hyödyntämisessä ja liikkuvien sote-palveluiden käytössä. Julkisen sektorin on siirryttävä digiaikaan ja otettava etävastaanotot laajamittaisesti osaksi palveluntarjontaansa. Mallia voi ottaa yksityisen sektorin toimivista käytänteistä.
5. Lisätään hoitoalan aloituspaikkoja ja kehitetään oppisopimuskoulutusta niin, että hoitoalan ammattilaiset pääsevät nopeammin töihin. Näin oppisopimuksella valmistunut voitaisiin nopeammin ohjata osaamista vastaavaan tehtävään
6. Houkutellaan sote-osaajia ulkomailta. Luovutaan saatavuusharkinnasta ja luodaan koulutusjärjestäjien kanssa nopeita koulutusväyliä, joilla voidaan nopeasti perehdyttää osaajia hoitoalalle sekä tarjotaan laadukasta kielikoulutusta.
7. Julkaistaan kustannukset avoimesti, läpinäkyvästi ja vertailukelpoisesti. Hyvinvointialueiden on otettava käyttöön läpinäkyvä ja yhtenäinen julkisen ja yksityisen sektorin kustannuslaskentamalli. Näin julkisen ja yksityisen sote-palvelutuotantoa voitaisiin pätevästi vertailla keskenään.
8. Toteutetaan tulevalla vaalikaudella sote-uudistuksen korjaussarja. Korjaussarjan keskeisin tavoite olisi aidon monituottajamallin mahdollistaminen. Tällöin useat pienemmät yritykset ovat mukana tuottamassa palveluita omilla vahvuuksillaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Yrittäjissä elinkeinopolitiikan asiantuntija Henrik Wickström, 044 555 3885, henrik.wickstrom@yrittajat.fi ja johtaja Harri Jaskari, 050 512 2874, Suomen Yrittäjät, harri.jaskari@yrittajat.fi, (työmatkalla 18.8.–21.8.2022).
Suomen Kuntoutusyrittäjissä toiminnanjohtaja Satu Grekin, p. 050 550 3488, satu.grekin@kuntoutusyrittajat.fi
Harri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiHenrik WickströmElinkeinopolitiikan asiantuntija / Sakkunnig inom näringspolitik
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@yrittajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme