Yrittäjiltä sata ehdotusta Elvy Suomi -ohjelmassa kasvun vauhdittamiseksi
17.10.2020 13:01:59 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjien liittokokous hyväksyi lauantaina Elvy Suomi -ohjelmaan liittyvän kannanoton. Elvy Suomi -ohjelmassa on sata ehdotusta hallitusohjelmaan Suomen uudistamiseksi.
Elvy Suomi -ohjelma korostaa yrittäjyyden merkitystä ja rakenneuudistusten tärkeyttä.
- Suomi tarvitsee enemmän kuin koskaan yrityksiä ja kasvuhakuisia yrittäjiä. Se on olennaista, koska yrittäjät luovat työtä ja kasvua. Siksi tarvitsemme yrittäjyyttä tukevia rakenneuudistuksia, Mäkynen korostaa.
- Aivan erityisesti tarvitaan työmarkkinauudistuksia. Emme selviä, jos työllisyysaste ei olennaisesti nouse. Pitää lisätä voimakkaasti työpaikkasopimista, uudistaa työttömyysturvaa, joustavoittaa työelämän sääntelyä ja helpottaa nuorten työllistymistä, Mäkynen listaa.
- Korkeampi työllisyys on välttämätöntä myös julkisen talouden kannalta. Koronakriisi kasvattaa rajusti velkataakkaa. Suomella pitää olla uskottava polku julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Yrittäjillä ja yrityksillä on siinä keskeisin rooli, hän muistuttaa.
Yrittäjät korostaa, että muuallakin kuin työmarkkinoilla tarvitaan rakennereuudistuksia: pitää lisätä kilpailua, yksityistää toimintoja, toteuttaa monituottajamalliin tukeutuva sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus, edistää ilmastonsuojelua sekä lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Myös kasvua tukevalla veropolitiikalla on suuri merkitys.
- Verotuksen tulee kannustaa yrittäjyyteen ja riskinottoon. Jos niin ei käy, yrittäjät kaikkoavat. Yrittäjäriski on usein suuri ja poikkeaa sijoittajariskistä. Sen pitää näkyä verotuksessa, Mäkynen sanoo.
Liittokokous valitsee järjestölle myös uuden puheenjohtajan, kun Jyrki Mäkysen kausi päättyy. Valinnat tehdään myöhemmin lauantaina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiJyrki Mäkynenpuheenjohtaja
Puh:0400 364 791jyrki.makynen@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjissä iso vaali perjantaina: Johto vaihtuu12.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee perjantaina Lahdessa järjestölle uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdokkaita on eri puolilta Suomea.
Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.
Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote
Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.
Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote
Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme