Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Keski-Pohjanmaalle

”Keski-Pohjanmaan maakunta kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia. Alueen omalla yrittäjyyskasvatuksella on suuri merkitys. Se osoittaa maakunnan nuorille koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia, joiden avulla varmistamme osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuuden koko Keski-Pohjanmaan alueella myös pitemmällä aikavälillä”, toteaa Kokkolanseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Timo Lahtinen.
Toimintakeskuksen käyttäjiä ovat keskipohjalaiset perusasteen opiskelijat ja elinkeinoelämä. Yhtenä tavoitteena on vahvistaa oman maakunnan veto- ja pitovoimaa etenkin lasten ja nuorten keskuudessa. Yrittäjyyskasvatuksella voidaan tukea lasten ja nuorten yrittäjämäistä asennetta sekä kasvattaa innovatiivisia ja rohkeita osaajia tulevaisuuden työelämään. Näin voidaan saada niin tulevaisuuden kasvuyrittäjiä, yritystoiminnan jatkajia kuin työntekijöitä alueen yrityksiin.
”Kokkolan opetuspalveluilla on pitkät perinteet yrittäjyyskasvatuksessa. Rakentamalla konkreettinen fyysinen ja digitaalinen yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristö astutaan seuraavalle tasolle. Oppimisympäristö tulee palvelemaan koko maakunnan perusopetuksen oppilaita ja toisen asteen opiskelijoita yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa”, kertoo Kokkolan kaupungin sivistysjohtaja Terho Taarna.
”Yrittäjyyskasvatus on äärimäisen tärkeää kasvatustyötä, jolla tehdään konkreettisia toimenpiteitä: haluamme vahvistaa maakunnan elinvoimaisuutta, vastata tulevaisuuden haasteisiin nimenomaan osaavan työvoiman näkökulmasta. Tarvitsemme jatkossakin osaajia työelämään ja jatkajia alueemme yrityksiin”, YritysKannus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Oravainen.
Toimintaa lähdetään suunnittelemaan KOSEKin hallinnoimassa YES! Keski-Pohjanmaa -valmisteluhankkeessa. Hanke on saanut Keski-Pohjanmaan liiton myöntämän AKKE-rahoituksen ajalle 2.1.-30.9.2023. Keski-Pohjanmaan kunnat (Kokkola, Kannus, Perho ja Kaustisen seutukunta) ovat mukana hankkeessa kuntarahaosuuksilla.
”Jo valmisteluhankkeen alkumetreillä on käynyt selväksi alueen sivistys- ja opetuspalveluiden, elinkeino- ja yrityselämän sekä kehitysyhtiöiden yhteinen tahtotila yrittäjyyskasvatuksen kehittämiselle. Oma alueellinen oppimisympäristö ja toimintakeskus koetaan tärkeäksi osaksi tulevaisuuden yrittäjyyskasvatusta”, iloitsee YES! Keski-Pohjanmaa -hankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka.
Hankkeen neljän ensimmäisen kuukauden aikana tehtyyn kartoitustyöhän ovat osallistuneet maakunnan kahdeksan kunnan sivistystoimet ja opetuspalvelut, lähes 40 alueen yritystä sekä yli 300 kuudennen ja yhdeksännen luokan oppilasta eri puolilta Keski-Pohjanmaata.
Lisätietoa tulevaisuuden visioista ja missiosta sekä oppimisympäristöstä antavat hankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka ja toiminnan kehittämisessä aktiivisesti mukana olevat Keski-Pohjanmaan alueen toimijat.
Valmisteluhankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka: 040 6712366, sari.yli-hukka@kosek.fi
KOSEKin toimitusjohtaja Timo Lahtinen, 050 420 7722, timo.lahtinen@kosek.fi
Kokkolan kaupungin sivistysjohtaja Terho Taarna, 0447809254, terho.taarna@kokkola.fi
Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajala, 040 051 7380, lauri.laajala@perho.com
YritysKannus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Oravainen, 040 778 4262, jukka.oravainen@kannus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Mellersta Österbottens Företagsmarknad samlade åter deltagare från hela landskapet11.4.2025 10:50:57 EEST | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens Företagsmarknad, som ordnades lördagen den 5 april i Karleby, sammanförde åter personer som är intresserade av att köpa eller sälja ett företag. Evenemanget har etablerat sin plats i Mellersta Österbotten och samlade deltagare från alla håll i landskapet.
Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinat keräsi jälleen osallistujia laajalta alueelta11.4.2025 10:50:57 EEST | Tiedote
Lauantaina 5.4. Kokkolassa järjestetyt Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinat houkuttelivat jälleen yrityksen ostosta ja myynnistä kiinnostuneet yhteen. Tapahtuma, joka on vakiinnuttanut paikkansa Keski-Pohjanmaalla, keräsi osallistujia ympäri maakuntaa.
Studerande vid Kokkolan suomalainen lukio och Centria samarbetade för att kartlägga Rådhusets framtida användning24.3.2025 15:48:16 EET | Pressmeddelande
Karleby stad och Karlebynejdens Utveckling Ab, KOSEK ordnade ett gemensamt studieavsnitt tillsammans med Yrkeshögskolan Centria och Kokkolan suomalainen lukio. Helheten som skräddarsytts för de studerande vid yrkeshögskolan och gymnasiet kombinerar Centrias kurs Customer Experience Management med studieavsnittet Business and Economics som hör till valfria studier vid Kokkolan suomalainen lukio. Den gemensamma helheten gav de studerande en sektorsövergripande och praktiskt inriktad studieerfarenhet.
Kokkolan suomalaisen lukion ja Centrian opiskelijat kartoittivat Raatihuoneen tulevaisuuden käyttöä yhteistyössä24.3.2025 15:48:16 EET | Tiedote
Kokkolan kaupunki ja Kokkolanseudun kehitys KOSEK järjestivät yhteisen opintojakson Centria-ammattikorkeakoulun ja Kokkolan suomalaisen lukion kanssa. Ammattikorkeakoulun ja lukion opiskelijoille räätälöity kokonaisuus yhdisti Centrian Customer Experience Management -kurssin ja KSL:n vapaavalintaisiin opintoihin kuuluvan Business and Economics -opintojakson. Yhteinen kokonaisuus tarjosi opiskelijoille monialaisen ja käytännönläheisen oppimiskokemuksen.
Karleby stad, Perho och KOSEK stärker företagarfostran5.3.2025 14:54:19 EET | Pressmeddelande
Karleby stad, Perho kommun och Karlebynejdens Utveckling Ab (KOSEK) har tecknat avtal om att erbjuda företagarfostran i årskurserna 7–9 och gymnasierna i Karleby och Perho. Genom avtalen förverkligar KOSEK företagarfostran som en del av sin normala verksamhet, i samarbete med undervisningstjänsterna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme