Yrityksiä perustetaan aktiivisesti – Uusyrityskeskukset kannustavat myös omistajanvaihdoksiin
8.11.2021 10:49:43 EET | Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK | Tiedote

Keski-Pohjanmaan alueella uusien yritysten perustamisvauhti on palannut melko lailla normaalille tasolleen, oltuaan vuosi sitten samaan aikaan korkeammalla kuin koskaan korona-pandemian alun aiheuttaman muutaman kuukauden shokkijakson jälkeen.
- Asiakasmäärät uusyritysneuvonnassa ovat olleet koko ajan kuitenkin hienoisessa kasvussa. Yrityksen perustamisintoon hillitsevästi vaikuttaa epäilemättä myös alueemme erittäin hyvä työllisyystilanne. Hyvässä työtilanteessa pitkällekin edenneet suunnitelmat yrityksen perustamisen suhteen ovat jääneet joissakin tapauksissa vielä hautumaan, kertoo KOSEKin yrityskehittäjä ja uusyritysneuvoja Sami Viljanen
Pitkään jatkunut paine terveydenhuollossa näkyy edelleen hoitohenkilöstön haluna vaihtaa alaa oman yrityksen perustamisen myötä.
- Tietoisuus omistajanvaihdoksesta yhtenä tapana aloittaa yrittäjänä on selkeästi lisääntymään päin, mutta sopivista ostettavista yrityksistä on edelleenkin pulaa. Eläköityviä yrittäjiä alueelta kyllä löytyy, mutta hyvästä kehityksestä huolimatta omistajanvaihdosta aletaan edelleen usein miettimään liian myöhään yrityksen myyntiä ajatellen. Prosessit ovat joskus vuosia kestäviä, ja pitää myös muistaa, että omistajanvaihdos ei ole pelkkää tekniikkaa vaan myös elämäntyön jättäminen muiden hoitoon on usein se isoin haaste luopuvalle yrittäjälle koko asiassa, jatkaa Viljanen.
Tammi-syyskuun aikana perustettiin valtakunnallisesti Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla yhteensä 4996 uutta yritystä. Tämä on 18 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavalla tarkastelujaksolla ja kolme prosenttia enemmän kuin ennen koronaa, vuoden 2019 tarkastelujaksolla. Uusia asiakkaita oli nyt 8021, mikä on myös 18 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Reilusti yli puolet uusista asiakkaista (62 %) perusti yrityksen.
Koko Suomen tasolla vain muutama prosentti neuvontaan tulleista asiakkaista päätyi yrittäjäksi omistajanvaihdoksen kautta.
– Suomessa yrittäjyys lähtee vielä hyvin usein liikkeelle omasta ideasta ja yritysneuvontaan tullaan siinä vaiheessa, kun idea on jo aika pitkälle mietitty. Toivon, että toimivan yrityksen jatkaminen nousisi nykyistä useammin vaihtoehdoksi. Yrityksen ostaminen voi olla ketterä polku yrittäjäksi, kertoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.
Uusyrityskeskukset voivat saattaa yrityksestä luopuvat ja yrittäjyyttä suunnittelevat yhteen
Juuri julkaistun Omistajanvaihdosbarometrin mukaan yli 55-vuotiaita yrittäjiä on Suomessa 74 000 ja heistä yli puolet aikoo luopua yritystoiminnastaan viimeistään vuonna 2024. Selvityksen mukaan alasajo uhkaa lähivuosina 25 000 yritystä. Jatkajien löytäminen on suurin haaste.
Uusyrityskeskus on hyvä paikka saada yritystoiminnasta luopuvat ja yrittäjyyttä suunnittelevat kohtaamaan.
– Tähän mennessä omistajanvaihdosten eteen tehty työ on ollut lähinnä myyjien herättelyä. Nyt on aika vaikuttaa yrittäjyyttä suunnitteleviin ja tuoda esiin edut, joita toimivan yrityksen jatkamiseen liittyy, Kallama toteaa.
Omistajanvaihdosten edistäminen on vahvasti Uusyrityskeskusten agendalla. Suomen Uusyrityskeskukset ry on juuri saanut yhdessä Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Suomen Yrittäjien sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton kanssa hankerahoituksen maaseutuyritysten omistajanvaihdosekosysteemin kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen matalan kynnyksen palveluverkosto myyjille ja ostajille.
– Lähdemme innolla rakentamaan omistajanvaihdosten ekosysteemiä. Se, että toimiviin, vakiintuneisiin yrityksiin saadaan jatkajia, on paitsi myyjän ja ostajan etu myös koko Suomen etu. Se pitää talouden pyörät pyörimässä, Kallama sanoo.
LIITTEET TAULUKKO_Perustetut_yritykset_Uusyrityskeskuksissa_alueittain_1.–3.nelj.2021
Lisätietoja
KOSEK, yrityskehittäjä ja uusyritysneuvoja Sami Viljanen
sami.viljanen@kosek.fi, puh.
Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Susanna Kallama
susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi, puh. 040 587 2445
Yhteyshenkilöt
Timo LahtinenToimitusjohtaja
Puh:+358 50 420 7722timo.lahtinen@kosek.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Sjundeklassarna i Kiviniityn koulu gör en djupdykning i Östersjön och närvattnen – den förnyade Östersjödagen för samman skolan, experterna och näringslivet14.8.2026 11:04:27 EEST | Pressmeddelande
Kiviniityn koulu och KOSEK ordnar tillsammans med näringslivet i regionen, Karleby Universitetscenter Chydenius, Centria FUI och Håll Skärgården Ren rf Östersjödagar 19-20.8.2026 för sjundeklassarna i Kiviniityn koulu. Detta är första gången ett mångvetenskapligt lärområde ordnas för sjunde klassen i Kiviniityn koulu med ett så omfattande samarbetskoncept.
Kiviniityn 7.-luokkalaiset sukeltavat Itämeren ja lähivesien maailmaan - uudistettu Itämeripäivä yhdistää koulun, asiantuntijat ja elinkeinoelämän14.8.2026 11:04:27 EEST | Tiedote
Kiviniityn yläkoulu ja KOSEK järjestävät yhteistyössä alueellisen elinkeinoelämän, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen, Centria TKI:n ja Pidä saaristo siistinä ry:n kanssa koulun 7.-luokkalaisille kaksipäiväiset Itämeripäivät 19.–20.8.2026. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun 7. luokan monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan Kiviniityssä näin laajalla yhteistyökonseptilla.
KOSEKin yrittäjyyskasvatuksesta ponnistanut yhteistyö: Nuoret esittelevät 3D-tulostuksen ja yritysyhteistyön tuloksia Kongsberg Maritimella (mediakutsu ja tiedote)21.5.2026 14:12:26 EEST | Tiedote
Kokkolan suomalaisessa lukiossa toteutettiin keväällä 2026 3D-tulostuksen opintojakso yhteistyössä Kongsberg Maritime Finland Oy:n kanssa. Opintojakso on yksi esimerkki KOSEKin yrittäjyyskasvatuksen puitteissa kehitettävästä yhteistyömallista, jonka tavoitteena on edistää käytäntöjä, joiden avulla oppilaitokset voivat toteuttaa vastaavaa yritysyhteistyötä luontevana osana opetusta.
Nytt projekt utvecklar hållbar cykelturism i Karleby11.2.2026 08:14:34 EET | Pressmeddelande
Karlebynejdens Utveckling Ab (KOSEK) har i januari inlett utvecklingsprojektet Kestävän pyörämatkailun Kokkola. Projektets syfte är att stärka Karlebys ställning som ett hållbart och attraktivt mål för cykelturism.
Uusi hanke kehittää kestävää pyörämatkailua Kokkolassa11.2.2026 08:14:34 EET | Tiedote
Kokkolanseudun Kehitys Oy (KOSEK) on käynnistänyt tammikuussa Kestävän pyörämatkailun Kokkola -kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa Kokkolan asemaa kestävänä ja houkuttelevana pyörämatkailukohteena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

