Valtiokonttori

Yrityksille suunnattujen uusien koronatukien haku alkaa heinä-elokuussa

Jaa

Valtiokonttori avaa sulkemiskorvauksen haun keskisuurille ja suurille yrityksille torstaina 15.7. kello 9.00. Elokuussa haettavaksi tulee kustannustuen neljäs kierros sekä kiinteiden kattamattomien kustannusten korvaus.

Valtiokonttori avaa 15.7. kello 9.00 keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvauksen haun. Korvaus koskee yrityksiä ja konserneja, joissa on vähintään 50 työntekijää ja joiden asiakastiloja määrättiin viime keväänä suljettavaksi asiakkailta viranomaisen päätöksellä tartuntatautilain nojalla tai majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla. Korvausta voivat hakea esimerkiksi ravintolat, kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät tai sisäleikkipuistot. 

Sulkemiskorvaukseen sovelletaan uutta EU:n valtiontukiohjelmaa, jossa koronatukien maksimisumma on 10 miljoonaa euroa. Tukiohjelmalla on mahdollista myöntää myös niin sanottua kiinteiden kattamattomien kustannusten korvausta yrityksille, joille ei voida myöntää enempää kustannustukea aiemman tukiohjelman mukaisen 1,8 miljoonan euron tukikiintiön täytyttyä. Tämän tuen samoin kuin kustannustuen neljännen kierroksen hakuaika alkaa 17.8. Kustannustuen neljännellä hakukierroksella yritykset voivat hakea tukea maalis-toukokuulta. 

Sulkemiskorvaushakemuksen liitteeksi tarvitaan raportti tilintarkastajalta

Keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvausta hakevan yrityksen/konsernin on toimitettava hakemuksen liitteenä tilintarkastajan raportti sulkemiskauden ja vertailukauden liikevaihdosta, sulkemiskauden tappioista sekä palkka- ja muista kustannuksista. Hakemuslomake on toimitettava Valtiokonttoriin hakuajan puitteissa 13.8. klo 16.15. mennessä. Tilintarkastajan raportti on toimitettava lokakuun loppuun mennessä. 

Keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvauksella voidaan korvata 70 prosenttia sulkemiskauden tulojen ja kustannusten erotuksesta. Sulkemisajan tappio voi olla korkeintaan palkkojen ja joustamattomien kulujen yhteissumma sulkemisen kohteena olevan liiketoiminnan sulkemisajalta. Yritys- ja konsernikohtainen enimmäistukimäärä on 1,8 miljoonaa euroa. Tuesta vähennetään sulkemisaikaan ja koronapandemiaan liittyvät vakuutuskorvaukset sekä muut samoihin kustannuksiin kohdistuvat valtiontuet. 

Keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvausta haetaan aina konsernitasolla, eli konserniin kuuluva yritys ei voi hakea korvausta yksin. Vaatimuksena on myös, että yrityksen liikevaihto on laskenut sulkemiskaudella yli 30 prosenttia verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon. Mikäli yritys kuuluu konserniin, tarkastellaan liikevaihdon laskua konsernitasolla. 

Lisätietoa keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvauksesta sekä sen hakemisesta löytyy Valtiokonttorin verkkosivulta valtiokonttori.fi/suurtensulkemiskorvaus 

Suurille yrityksille tukea entistä joustavammin 

Sulkemiskorvaukseen sovellettavan uuden EU:n valtiontukiohjelman ansiosta on mahdollista myöntää myös niin sanottua kiinteiden kattamattomien kustannusten korvausta yrityksille, joilla EU:n määrittelemä aiempi koronatukien enimmäismäärä 1,8 miljoonaa euroa on jo täynnä tai täyttymässä ja joille ei siis voida myöntää enempää kustannustukea. Tämä helpottaa erityisesti keskisuurten ja suurten yritysten tilannetta. Tuen enimmäismäärä on miljoona euroa. 

Tuen ehdot poikkeavat hieman tavallisesta kustannustuesta. Tukena maksetaan osuus tukikauden tappiosta eli kustannuksista, joita ei pystytä tuloilla kattamaan. Korvaukseen oikeuttavat tukikauden tappiot voivat olla enintään yrityksen tukikauteen kohdistuvien kustannustukilain mukaisten palkkakulujen ja muiden joustamattomien kulujen määrä. Tuen osuus on liikevaihdon laskua vastaava prosenttiosuus, josta vähennetään 30 prosenttiyksikön omavastuu. Tuen ehtona on, että yrityksen liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.3.–31.5.2021 verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2019. Jos yritys kuuluu konserniin, tappiota ja liikevaihtoa tarkastellaan konsernitasolla. Myös tähän tukimuotoon vaaditaan liitteeksi tilintarkastajan raportti. 

Kustannustuesta jo neljäs hakukierros – ehdot säilyvät ennallaan 

Kustannustuen neljännen kierroksen hakuaika alkaa 17.8. ja tukea voi hakea maalis-toukokuulta. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi laskenut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden. Kaikkien toimialojen yritykset voivat jatkossakin hakea kustannustukea. Valtioneuvosto antaa erikseen asetuksen toimialoista, jotka voivat hakea tukea ilman lisäperusteluja. Näitä ovat toimialat, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella. Jos yritys ei kuulu asetuksessa määriteltyyn toimialaan, sen on perusteltava erikseen liikevaihdon lasku koronan takia.

Yksinyrittäjät voivat edelleen hakea kustannustukea. Tuki on vähintään 2000 euroa, jos tuen ehdot täyttyvät. Tuen enimmäismäärä on jatkossakin miljoona euroa. Lisätietoa kustannustuesta löytyy verkkosivulta haekustannustukea.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valtiokonttori
Valtiokonttori
PL 14
00054 VALTIOKONTTORI

https://www.valtiokonttori.fi

Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.

Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille. 

Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme