CLC Climate Leadership Coalition

Yritysjohtajat luopuvat päästöistään nollapäästöpäivänä - ja haastavat suomalaiset työpaikat mukaan some-kampanjaan

Jaa

Lehdistötiedote 18.9.2017. Ensi torstaina on hyvä tilaisuus nähdä monen suomalaisen pienen ja suuren yrityksen johtoa ja henkilöstöä pyöräilemässä tai kävelemässä töihin isommalla joukolla. Climate Leadership Councilin koordinoimassa some-kampanjassa yritysjohtajat lupaavat vähentää päästöjään nollapäästöpäivänä, torstaina 21.syyskuuta.

Stein-Erik Vellan
Stein-Erik Vellan

- Nollapäästöpäivä on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että pienilläkin teoilla on merkitystä, eikä yksikään oikea valinta ole turha. Minä jätän torstaina auton parkkiin ja kannustan myös koko Telia Finlandin henkilöstöä kulkemaan torstaina julkisilla liikennevälineillä, pyöräillen tai kävellen, lupaa Telian toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan

Myös Lassila-Tikanojan toimitusjohtaja Pekka Ojanpää tulee torstaina pyörällä töihin, ja haastaa yrityksen muutkin työntekijät nousemaan pyörän selkään.

IBM:n suurasiakasmyynnin johtaja Kari Huoponen aikoo nollapäästöpäivänä pyöräillä noin 10 kilometrin työmatkansa ja syödä vain kasvisruokaa sekä innostaa muitakin mukaan päästöjen vähentämistalkoisiin. Huoponen on jo omassa arjessaan ottanut askelia kestävämpään elämäntapaan.

- Autoni vaihtuu pian hybridiin ja pyrin syömään kasvispainotteisesti, maitotuotteita en juurikaan käytä. Kerrostaloasuntoni lämpötilan pidän matalana energian säästämiseksi.

IBM kannustaa koko henkilöstöään osallistumaan Nollapäästöpäivään jakamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen ja kertomalla, kuinka suuri vaikutus yhteisellä ponnistuksellamme voi olla maapallomme hyvinvointiin.  

Sitran projektijohtaja Kari Herlevi on jo miettinyt valmiiksi nollapäästöpäivän ruokalistan. ­ - Juhlistan nollapäästöpäivää tänään tekemällä kasvispainotteista sesonkiruokaa, kurpitsakeittoa, ja juomalla leivän ruokahävikistä tehtyä olutta.

Nesteen vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Simo Honkanen pienentää ilmastopäästöjään torstaina pyöräilemällä työmatkat kotoa työpaikalle. Myös Nordea aktivoi koko henkilöstöään mukaan kampanjaan. Esimerkiksi rahastojohtaja Hanna Porkka kertoo pienentävänsä hiilijalanjälkeään säästämällä ympäristöystävälliseen rahastoon.

- Pidämme nollapäästö-kampanjaa tärkeänä, koska ympäristöasiat muun muassa ilmastonmuutos vaikuttavat koko yhteiskuntaan ja näiden asioiden merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Ne vaikuttavat myös tuotteisiin ja palveluihin, joita asiakkaamme tarvitsevat.

Helenin yhteiskuntavastuujohtaja Maiju Westergren lupaa nollapäästöpäivänä keskittyä ruokahävikin ja energiahävikin vähentämiseen.

- Omassa arjessani aion minimoida ruokahävikkiä. Helen puolestaan kierrättää energiaa ja hyödyntää hukkalämmöt lämpöpumpuilla.

Yritysjohtajat haastavat esimerkillään kaikki suomalaiset mukaan nollapäästö-kampanjaan ja kertomaan valinnoistaan omissa ja yritysten some-kanavissa.

- Kansalaisilla on ratkaiseva vaikutus siihen, missä kunnossa jätämme planeetan tuleville sukupolville. Tutkimusten mukaan kansalaisten valinnat synnyttävät yli puolet Suomen hiilijalanjäljestä, muistuttaa CLC:n toiminnanjohtaja Jouni Keronen.

Kampanjaan on helppoa liittyä mukaan kertomalla, mistä päästöistä aikoo luopua tai mitä vähentää, sekä lisäämällä viestiin esimerkiksi hashtagit  #nollapaastopaiva #zeroemissionsday 

Yhteyshenkilöt

LISÄTIETOJA JA HAASTATTELUPYYNNÖT:

Toiminnanjohtaja Jouni Keronen, Climate Leadership Council, puh. 050-4534881.

CLC Viestintä / Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu@framillafinland.fi,
Viestintätoimisto Framilla, puh. 050-5710199

Kuvat

Stein-Erik Vellan
Stein-Erik Vellan
Lataa
Kari Huoponen
Kari Huoponen
Lataa
Kari Herlevi. Kuvaaja Miikka-Pirinen.
Kari Herlevi. Kuvaaja Miikka-Pirinen.
Lataa
Simo Honkanen
Simo Honkanen
Lataa
Hanna Porkka
Hanna Porkka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

CLC Climate Leadership Coalition
CLC Climate Leadership Coalition



http://clc.fi

CLC ry:n (Climate Leadership Council) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.

NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄ. Nollapäästöpäivän juuret ovat Kanadan Nova Scotiassa. Idean isä on Ken Wallace ja hänen graafisen alan yrityksensä Sealevel  (http://zeroemissionsday.org/). Päivän tavoitteena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kiinnittää huomiota haitallisiin päästöihin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition

Suomalaisyritykset ehdottavat ”hiililakia” ilmastotavoitteiden ja -suunnitelmien pohjaksi9.10.2018 15:21Tiedote

TIEDOTE 9.10.2018. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n julkaiseman 1,5 asteen ilmastotavoite -raportin mukaan lämpeneminen saavuttaisi +1,5 astetta vuosien 2030 ja 2052 välillä, jos kasvihuonekaasupäästöt jatkavat kasvuaan nykyisellä tahdilla. Raportti havainnollistaa, että kahden asteen lämpeneminen olisi ihmiskunnan kannalta liian vaarallista ja meidän tulisi ottaa tavoitteeksemme pysäyttää globaali lämpötilan nousu 1,5 asteeseen.

Pohjoismaiset yritykset, finanssisektori ja järjestöt vaativat EU:ta kiireellisesti päivittämään hiilidioksidipäästötavoitteet13.6.2018 14:33Tiedote

Pohjoismaiset yritykset, finanssisektori ja järjestöt vaativat julkilausumassaan EU:ta ja sen jäsenvaltioita sopimaan uusista, riittävän kunnianhimoisista ilmastotavoitteista Pariisin sopimuksen vahvistamiseksi. Allekirjoittajat kiirehtivät EU:n johtajia asettamaan nollapäästötavoitteen vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin, jos IPCC:n (International Panel on Climate Change) esiintuomat tutkimustulokset niin osoittavat. EU:n tulisi myös sopia sitovasta hiilibudjetista jäljellä oleville kasvihuonekaasuille. Myös vuosille 2030 ja 2040 aiemmin asetut tavoitteet tulisi päivittää ja sovittaa yhteen uuden nollapäästötavoitteen mukaan. Pohjoismaat, kaupungit ja yritykset ovat jo asettaneet omat kurssinsa kohti hiilineutraaliutta, jotta vuoden 2050 tavoite toteutuisi. Julkilausuma julkistettiin Suomen Ilmastohuippukokouksessa keskiviikkona 13.6.2018, joka on osa YK:n suosittelemaa Talanoa-dialogi -prosessia. Tilaisuudessa keskeiset päättäjät keskustelivat ilmastotoimenpiteistä. Samana päivänä j

Yritysten viesti ministereille: lisää älyä pohjoismaisille energiamarkkinoille22.5.2018 09:00Tiedote

Pohjoismaista pitää kehittää maailman älykkäin vähäpäästöisen energian markkina-alue. Näin vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin sekä rakennetaan Pohjoismaiden tulevaisuuden kilpailukykyä, toteaa yrityksiä, yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja kaupunkeja edustava Climate Leadership Coalition ehdotuksessaan Pohjoismaiden hallituksille ja alan toimijoille. Pohjoismaiden energiaministerit kokoontuvat tänään tiistaina 22.5. keskustelemaan yhteisten energiamarkkinoiden kehittämisestä Jorma Ollilan vuonna 2017 laatiman raportin pohjalta. - Pohjoismaat ovat aiemminkin toimineet tiennäyttäjinä rajat ylittävän yhteistyön kehittämisessä energiamarkkinoilla ja hyötyneet yhteistyöstä monin tavoin. Nyt tarvitsemme yhtenäistä visiota Nord Pool -markkina-alueen tulevaisuudesta, Jorma Ollila toteaa. Ollila on CLC:n henkilöjäsen ja on ollut mukana laatimassa ehdotusta. Energiamarkkinoilla on kovat muutospaineet ja lukuisia haasteita, kuten sähkön tuotannon ja kysynnän hallinnointi sääriippuvaisen sähkön

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme