Intrum Oy

Yritysten maksuviiveet ja konkurssien määrä kääntyivät nousuun

Jaa
Intrumin uusimman tutkimuksen mukaan maksuviiveellisten yritysten osuus kasvoi vuoden 2022 viimeisellä vuosineljänneksellä 12,13 % vuoden takaiseen verrattuna. Myös konkurssien määrän kasvu on kiihtynyt loppuvuonna 2022. Yritysten toimintaa haastavat nousevat kustannukset, Venäjän-kaupan voimakas supistuminen ja kuluttajakysynnän heikentyminen.
Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet kasvuun.
Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet kasvuun.

Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että maksuviiveitä oli yli 18 300 yrityksellä eli 5,33 % suomalaisista yrityksistä. Maksuviiveellisten yritysten osuus kasvoi 12,13 prosentilla vuodentakaiseen ajankohtaan verrattuna. Osuus supistui hieman verrattuna vuoden 2022 edeltävään kvartaaliin, jolloin maksuviiveellisten yritysten lukumäärä oli korkeimmillaan koronapandemian puhkeamisen jälkeen. Maksuviiveellisten yritysten osuudessa esiintyy luontaista kausivaihtelua, joka selittää osuuden laskua vuoden lopulla. Verrattuna vuoteen 2021 maksuviiveellisten yritysten osuus kasvoi lähes kaikissa toimiala- ja yrityskokoluokissa. Voimakkainta kasvu oli majoitus- ja ravitsemistoiminnan alalla, missä osuus nousi 11,3 prosentista 13,6 prosenttiin. Myös maakuntatason tarkastelussa kasvua vuodentakaiseen tapahtui kautta maan.

Vuosi 2022 toi uusia haasteita taloudelliseen toimintaympäristöön

Viime vuosi oli monella tapaa haastava yrityksille. Kiihtyvä inflaatio nosti tuotantokustannuksia ja korkojen nousu vaikutti yritysten rahoituskustannuksiin. Myös energian ja muiden tuotannontekijöiden hinnan nousu vaikuttaa yrityksiin, mikä voidaan havaita tasaisena kasvuna maksuviiveellisten yritysten osuudessa. Hyökkäyssota Ukrainassa johti useimpien yritysten irtautumiseen Venäjän-kaupasta ja lisäsi entisestään inflaatiopainetta etenkin energiahinnoissa. Lisäksi Kiinan jatkuvat koronasulut ovat aiheuttaneet häiriöitä globaaleissa toimitusketjuissa.

Maksuviiveiden määrään vaikuttaa yritysten taloudellisen tilanteen ja toimintaympäristön lisäksi taloudellisen aktiivisuuden taso. Talouden aktiivisuuden tason palautuminen korona-ajan jälkeen heijastuu tutkimuksessa erityisesti majoitus- ja ravitsemisalaan, jossa kärsittiin vielä koronarajoitusten vaikutuksista loppuvuonna 2021. Lisäksi ala on kärsinyt myös venäläisturismin loppumisesta.

Maksuviiveet ennakoivat yritysten vakavampia maksuvaikeuksia eli maksuhäiriöitä ja konkursseja tehokkaasti.

- Tutkimuksemme mukaan 84 prosentilla yrityksistä, joille oli rekisteröity maksuhäiriömerkintä viimeisen kuuden kuukauden aikana, löytyi merkintä Intrumin maksuviiverekisteristä jo ennen maksuhäiriömerkintää. Viime vuoden lopulla konkurssiin asetettujen yritysten määrän kasvu on kiihtynyt, joten toimintaympäristön haasteet ja maksuviiveiden määrän merkittävä kasvu näkyy nyt konkurssidatassa, Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala kertoo.

Talouden elpymisestä rohkaisevia merkkejä ilmassa

Suomen pankin ennusteen mukaan Suomen talous ajautuu tänä vuonna lievään taantumaan ja BKT supistuu 0,5 %*. Toisaalta Elinkeinoelämän keskusliiton joulukuun luottamuusindikaattori kertoo yritysten luottamuksen laskun pysähtyneen pitkälti palveluyritysten valoisempien tulevaisuudennäkymien johdosta**.

Alkuvuoden hyvät uutiset suurista teollisuusinvestoinneista Suomeen valavat uskoa talouden aktiviteettitason elpymisestä. Raaka-aineiden ja komponenttien saatavuus on jo nyt hieman parantunut. Inflaation odotetaan hidastuvan tämän vuoden aikana viiteen prosenttiin, jolloin kuluttajien ostovoima kasvaa mikä taas parantaa yritysten kasvuedellytyksiä.

Iskalan mukaan yritysten kannattaa kuitenkin turvata saatavansa ja varmistaa rahoituksensa mahdollisimman hyvin.

- Siitä huolimatta, että tunnelin päässä näkyy valoa, epävarmuus ja vaikea ennustettavuus jatkuvat. Luottoriskit ovat selvästi kasvaneet viime vuoden toisella puoliskolla. Yritysten on hyvä varmistaa asiakkaiden ja toimittajien maksukyky ennakkoon. Kun luottotietolaki muuttui joulukuun alussa, luotettavin tapa yritysten luottokelpoisuuden selvittämiseen on tarkastaa ajantasainen maksukyky maksuviiveiden avulla.

Intrum julkaisee neljännesvuosittain yritysten maksuviiveiden kehitystä kuvaavan raportin pohjautuen yhtiön omaan dataan yli 340 000 suomalaisesta yrityksestä. Tämän raportin data on kerätty ajanjaksolta 1.10. - 31.12.2022. Seuraava maksuviiveraportti ilmestyy huhtikuussa. 

Muut lähteet:

*Suomen Pankin tiedote 16.12.2022, **Elinkeinoelämän keskusliitto: Luottamuusindikaattori, joulukuu 2022

Lataa yritysten maksuviivetutkimus Q4/2022

Lataa Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti 2022

Lisätietoja:

Intrum Oy, Viestintä

puh: +358 46 5002, sähköposti: viestinta@intrum.com

Juha Iskala, myyntijohtaja, Intrum Oy
puh: +358 50 370 6333, email: juha.iskala@intrum.com 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet kasvuun.
Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveet ja konkurssit ovat kääntyneet kasvuun.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkinoilla Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä maksuviiveiden kanssa, Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2021 liikevaihto oli 1,75 miljardia euroa. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye