Suomen Yrittäjät

Yritysten perintäkuluille tulossa rajat - ”Aivan erinomainen asia”

Jaa

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että yritysperinnässä asetetaan euromääräiset kulukatot perintäkuluille. - Tämä on aivan erinomainen asia, sillä vuosien varrella lukuisat pienyritykset ovat joutuneet maksamaan huomattavan korkeita kuluja lainsäädännön puutteellisuuden vuoksi, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä iloitsee. Suomen Yrittäjät on jo pitkään vaatinut, että suuriin perintäkuluihin on puututtava.

Työryhmä jätti perintätoimintaa suitsivat mietintönsä 17.9.2021. Mietinnössä esitetään paitsi perintäkulujen kohtuullistamista, myös joukko muita toimenpiteitä, joilla erityisesti pieniin yrityksiin kohdistuvaa perintää järkevöitetään nykyisestä. Yrittäjät ovat tuoneet esille, että korkeiden perintäkulujen lisäksi perinnässä aiheutetaan kustannuksia esimerkiksi lähettämällä lukuisia perintäkirjeitä tai lähettämällä vaatimuksia hyvin tiuhaan tahtiin.

- Olemme selvittäneet, että pientenkin pääomien kohdalla perintätoimisto on voinut laskuttaa yrittäjiltä useiden satojen eurojen kulut yhdestä perintäkirjeestä, sanoo Suomen Yrittäjiä työryhmässä edustanut lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen. Tilanne ei ole enää vuosiin ollut kohtuullinen, minkä vuoksi esitetyt muutokset ovat tervetulleita, hän jatkaa.

Uudistus on hyödyllinen myös velkoja-asemassa olevalle yritykselle.

- Kun velallisen perintätoimistolle maksamat kulut ovat kohtuulliset, velkoja saa saatavansa nopeammin ja varmemmin, muistuttaa Toivonen.

Myös trattaperintää esitetään kohtuullistettavaksi

Työryhmä esittää muutoksia myös trattaperintään. Tratta, eli julkisuusuhkainen maksukehotus on perintäkeino, jota käytetään yritysperinnässä. Esityksen mukaan trattaperinnän sekä protestoinnin määräaikoja pidennetään nykyisestä. Trattaperintä on yrittäjän ja yrityksen näkökulmasta ankara perintäkeino, koska se aiheuttaa ilman viranomaiskäsittelyä saajalleen maksuhäiriömerkinnän.

- Esitys on hyvä, sillä yritys on voinut saada maksuhäiriömerkinnän vain esimerkiksi sen vuoksi, ettei Postin jakelu ole toiminut odotetulla nopeudella, sanoo Toivonen. Jossain tilanteissa tratta ei ole koskaan edes saapunut velalliselle. Tilanne on ollut monen yrityksen ja yrittäjän kannalta kestämätön.

Yrittäjien peruspalvelut turvattava

Suomen Yrittäjät katsoo, että seuraavaksi pitää turvata lainsäädännöllä pienyritysten mahdollisuus saada elinkeinonharjoittamisen kannalta välttämättömät palvelut kuten pankki- ja vakuutus- sekä tietoliikennepalvelut.

- Hallitus linjasi tästä puoliväliriihessä ja nyt pitäisi laittaa toimeksi. Jos epäonnistumisen jälkeen ei saa esimerkiksi pankkitiliä tai vakuutusta, hukataan resursseja ja menetetään työpanos. Tähän ei Suomella ole varaa. Yrittäjyyden tukeminen on myös fiksua työvoimapolitiikkaa, Makkula toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme