Lowell Suomi Oy

Yritysten velkamäärät merkittävässä kasvussa – poikkeusaika hidasti kassankiertoa

Jaa
Tuoreen Lowell Analyysin mukaan yritysten ja kuluttajien velkamäärät jatkavat kasvuaan. Analyysin perusteella yritysten yksittäisten velkojen euromääräinen kasvu on selkeästi voimakkaampaa kuin velkojen kappalemäärien kasvu. Kuluttajista vanhenevalla väestöllä, erityisesti 50-54 -vuotiailla, on entistä enemmän haasteita laskujensa kanssa.
Kuvassa on käytetty indeksiä kuvaamaan sekä velkojen kappale- että euromäärää siten, että tilannetta verrataan 1.1.2017 tasoon.
*viimeinen vertailujakso on 3kk
Kuvassa on käytetty indeksiä kuvaamaan sekä velkojen kappale- että euromäärää siten, että tilannetta verrataan 1.1.2017 tasoon. *viimeinen vertailujakso on 3kk

Suomen suurimpiin luotonhallintayhtiöihin kuuluvan Lowellin tilastojen mukaan pidentynyt poikkeusaika on hidastanut yritysten kassankiertoa.

Yritysten kassankiertoon vaikuttava poikkeusaika alkoi jo marraskuussa 2019 postilakon myötä ja jatkui koronan aikana. Vuoden 2019 lopussa näkyy selkeä poikkeama, jolloin yritykset siirsivät laskuja perintään huomattavasti tavallista myöhemmin. Ilmiötä selittää postilakosta johtuneet alkuperäisten laskujen eräpäivän siirrot. Lakko viivästytti perinnän toimenpiteiden aloitusta, mikä kasvatti velan ikää perinnän alkuhetkellä keskimäärin 38 prosenttia.

Velan iän kehitys perinnän alkuhetkellä

Velan iän kehitys perinnän alkuhetkellä

Kuvaaja sisältää sekä kuluttaja- että yrityslaskut. Laskun perintään siirtämisestä ja ajankohdasta päättää aina laskuttava yritys.

Analyysin perusteella näyttää, että postilakko kasvatti velan ikää koronan ensimmäistä aaltoa rajummin. Yhteiskunnallisesti laajemmin vaikuttanut koronatilanne ei heijastunut yhtä merkittävästi perinnän aloitukseen, vaikka yritykset myönsivät maksuaikajoustoja.

Monet yritykset ovat nyt luopumassa maksujoustoistaan, ja tilanne näyttää olevan normalisoitumassa.  

Arvion mukaan yritysten myöntämät, koronan ensimmäisestä aallosta johtuvat maksuaikajoustot on nyt käytetty, ja laskuja siirtyy perintään lähes yhtä paljon kuin samaan aikaan edellisvuonna.

Yritysten velkamäärät merkittävässä kasvussa

Yritysten velkamäärä on kääntynyt kasvuun sekä euroissa että kappalemäärissä. Huomioitavaa on, että yritysten yksittäisten velkojen euromääräinen kasvu on selkeästi voimakkaampaa kuin velkojen kappalemäärien kasvu.

Yritysten velkamäärän kasvu ei toistaiseksi heijastu vireille pantujen konkurssien määrään. Tähän vaikuttaa osaltaan tammikuun 2021 loppuun asti voimassa oleva väliaikainen konkurssilaki. Koronatilanteen seurauksena säädetty väliaikainen konkurssilaki rajoittaa yritysten asettamista konkurssiin 1.5.2020 - 31.1.2021 välisenä aikana. Myös kuluttajien velkaantuminen on heikentänyt yritysten kassankiertoa.

Yritysten velkamäärän kehitys

Kuvassa on käytetty indeksiä kuvaamaan sekä velkojen kappale- että euromäärää siten, että tilannetta verrataan 1.1.2017 tasoon.

Vanhenevan väestön maksuvaikeudet ilmenevät yhä aiemmin

Analyysin mukaan myös kuluttajien kokonaisvelkamäärä ja etenkin vanhenevan väestön maksuvaikeudet jatkavat kasvuaan. Alle 45-vuotiaisiin sen sijaan kohdistuu vuosi vuodelta vähemmän perintätoimeksiantoja.

Yli 45-vuotiaat maksavat laskunsa ajallaan yhä harvemmin. Muutos on nähtävissä nyt myös 50-54 -vuotiailla, joiden perintätoimeksiannot ovat kääntyneet nousuun vuoden 2019 jälkeen.

Nuoremmissa ikäluokissa, 20-44 -vuotiaissa, perintätapauksien määrässä on nähtävissä selvää laskua vuoteen 2019 verrattuna. Myös alle 20-vuotiaiden maksukäyttäytyminen on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana ja näyttää olevan vakiintumassa. Koko väestöön suhteutettuna eniten perintätapauksia on kuitenkin 30-44 -vuotiailla.

Lowellin uudet perintätapaukset suhteutettuna koko väestöön

Lowellin uudet perintätapaukset suhteutettuna koko väestöön

Vertailussa käytetty Suomen väestöä kuvaava luku perustuu Tilastokeskuksen julkaisuun vuodelta 2019.

1.9.2019 voimaan tulleen korkokaton säätelyn toivottiin jarruttavan kokonaisvelkamäärän kasvua. Heinäkuun alusta joulukuun loppuun (1.7.-31.12.2020) sovelletaan lisäksi  väliaikaisesti kuluttajasuojalain korkokattoa, joka säätää kuluttajille myönnettävien vakuudettomien lainojen enimmäiskoron 10 prosenttiin.

Yritysten tarjoamat joustot maksuaikoihin ovat johtaneet perinnän aloituksen viivästymiseen. Ennusteiden mukaan vaikutukset perinnän kokonaisvelkamäärään näkyvät tilastoissa vasta myöhemmin. Kolmen viime kuukauden aikana avoin velkamäärä on kasvanut jo 17 prosenttia.

Kuluttajien velan kokonaismäärän kehitys Lowellilla

Kuvaaja kertoo kuluttajien kokonaisvelkamääärän prosentuaalisesta kehityksestä. Vertailuluvuksi on valittu kuluttajien keskimääräinen kokonaisvelkamäärä 1.1.2016.
* viimeinen vertailujakso on 3kk

Lowell Analyysi

Lowell Analyysi kuvaa yritysten ja kuluttajien velkamäärää ennen oikeudellisia toimenpiteitä ja julkista maksuhäiriömerkintää. Analyysi pohjautuu Suomen suurimpiin luotonhallintayhtiöihin kuuluvan Lowellin laajaan tietokantaan, ja huomioi sekä loppusyksyn 2019 postilakon että keväällä 2020 alkaneen poikkeustilan vaikutuksia maksukäyttäytymiseen.

Taloustilanteen vaikutukset ja muutokset lainsäädännössä näkyvät viiveellä perintätoimenpiteissä ja julkisissa maksuhäiriömerkinnöissä. Lowell Analyysi havainnollistaa velkamäärän kehityksessä näkyviä trendejä jo ennen virallisia merkintöjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eveliina Nera, viestintäpäällikkö, Lowell Suomi Oy, +358 44 020 3622, eveliina.nera@lowell.com

Kuvat

Kuvassa on käytetty indeksiä kuvaamaan sekä velkojen kappale- että euromäärää siten, että tilannetta verrataan 1.1.2017 tasoon.
*viimeinen vertailujakso on 3kk
Kuvassa on käytetty indeksiä kuvaamaan sekä velkojen kappale- että euromäärää siten, että tilannetta verrataan 1.1.2017 tasoon. *viimeinen vertailujakso on 3kk
Lataa
Kuvaaja sisältää sekä kuluttaja- että yrityslaskut. Laskun perintään siirtämisestä ja ajankohdasta päättää aina laskuttava yritys.
Kuvaaja sisältää sekä kuluttaja- että yrityslaskut. Laskun perintään siirtämisestä ja ajankohdasta päättää aina laskuttava yritys.
Lataa
Vertailussa käytetty Suomen väestöä kuvaava luku perustuu Tilastokeskuksen julkaisuun vuodelta 2019.
Vertailussa käytetty Suomen väestöä kuvaava luku perustuu Tilastokeskuksen julkaisuun vuodelta 2019.
Lataa
Kuvaaja kertoo kuluttajien kokonaisvelkamääärän prosentuaalisesta kehityksestä. Vertailuluvuksi on valittu kuluttajien keskimääräinen kokonaisvelkamäärä 1.1.2016. 
* viimeinen vertailujakso on 3kk
Kuvaaja kertoo kuluttajien kokonaisvelkamääärän prosentuaalisesta kehityksestä. Vertailuluvuksi on valittu kuluttajien keskimääräinen kokonaisvelkamäärä 1.1.2016. * viimeinen vertailujakso on 3kk
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lowell Suomi Oy
Lowell Suomi Oy
PL 20
20101 Turku

https://www.lowell.fi

Lowell on yksi Euroopan ja Suomen suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Pohjoismaat liittyivät osaksi Lowell Groupia vuonna 2018, kun Lowell osti Intrumilta Lindorffin liiketoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa sekä Intrum Justitian liiketoiminnan Norjassa. Suomessa Lowell on tarjonnut luotonhallinnan palveluja jo yli 50 vuotta. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye