Reilu kauppa ry

Yritysvastuun tulisi keskittyä yritysten ydintoimintaan

Jaa

Järjestöt käynnistävät kampanjan kannustaakseen suomalaisyrityksiä avaamaan omia tuotantoketjujaan ja ottamaan kantaa läpinäkyvämmän tuotannon ja talouden puolesta.

Tunnetut yritykset maailmalla ja Suomessa ovat ottaneet näkyvästi kantaa esimerkiksi maahanmuutto-, ilmasto- ja seksuaalivähemmistökysymyksiin. Yhteiskunnallisiin keskusteluihin osallistumisen rinnalla on tärkeää, että yritykset pitävät huolta omista tuotantoketjuistaan.

- Tekstiilialan yritys saattaa tietää, missä tuotteet on ommeltu, mutta harvoin tietää sitä, mistä raaka-aineet tulevat. Elintarvikealan yritys muistaa pitää huolen, että lopputuote on hyvä ja turvallinen, mutta tuotanto-olosuhteiden hyvyydestä ja turvallisuudesta kerrotaan vähän, sanoo Reilu kauppa ry:n vastuullisuuspäällikkö Tytti Nahi.

Noin 25 miljoonan ihmisen tiedetään olevan pakkotyössä ja että noin 152 miljoonaa lasta tekee terveydelleen tai koulunkäynnilleen haitallista työtä. Nämä eivät ole meistä irrallisia lukuja, sillä meidän vaatteemme ja ruokamme ovat usein heidän työnsä tulosta.

Tunneketjusi-kampanja haastaa suomalaiset tekstiili- ja elintarvikealan yritykset

Reilu kauppa ry, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Eettisen kaupan puolesta ry ovat käynnistäneet kampanjan, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota yritysten tuotantoketjujen läpinäkyvyyteen.

- Yritysten tulee tuntea ketjunsa, sillä se on vastuullisen yritystoiminnan ensiaskel. Vasta sen jälkeen yritys voi alkaa kartoittaa oman tuotantonsa ihmisoikeusongelmia ja alkaa tehdä töitä niiden korjaamiseksi, Nahi jatkaa.

Tunneketjusi-kampanjan haaste on suunnattu suomalaisille tekstiili- ja elintarvikealan yrityksille. Vastuullisesti tuotettua ruokaa ja tekstiileitä toivova kuluttaja on tervetullut allekirjoittamaan haasteen osoitteessa reilukauppa.fi/tunneketjusi.

Kampanja jatkuu lokakuuhun asti. Kampanjan järjestäjät keräävät yrityksiltä vastauksia haasteeseen ja julkistavat kampanjan lopputuloksen Reilun kaupan viikolla 22. – 28. lokakuuta.

Vastuullisuus on enemmän kuin markkinointitermi

Kasvava joukko yrityksiä tekee töitä vastuullisuutensa eteen. Ne kartoittavat tuotteiden alkuperää, käyttävät vastuullisuussertifioituja raaka-aineita ja tekevät yhteistyötä ammattiliittojen kanssa.

Silti vaaditaan vielä paljon työtä. Vaatevallankumous-kampanjan keräämien tietojen mukaan maailman sadasta suurimmasta vaatemerkistä 32 julkistaa tehtaansa, 14 antaa tietoa tehtaiden alihankkijoista, mutta yksikään ei julkaise raaka-aineidensa lähteitä. Yhteensä 34 merkkiä on sitoutunut maksamaan elämiseen riittäviä palkkoja, mutta vain neljä brändiä raportoi edistyneensä palkkojen parantamisessa.

Elintarvikealan yrityksillä ei ole yhtään puhtaammat paperit. Finnwatch- ja SOMO-yritysvastuujärjestöjen tutkimukset ovat viime vuosina löytäneet lapsityötä, pakkotyötä, laittoman matalia palkkoja ja muita vakavia työ- ja ihmisoikeuksien loukkauksia esimerkiksi kahvin, teen, ananasmehun, sokerin, palmuöljyn, broilerin ja tonnikalan tuotannosta.

Kansainvälisesti yritysten vastuu työ- ja ihmisoikeuksista on selkiytynyt viimeisen vuosikymmenen sisällä. YK:ssa on sovittu Yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet, joiden mukaan yritysten pitää tunnustaa julkisesti, että niillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia. Lisäksi niiden tulee kartoittaa oman toimintansa ja tuotantoketjujensa ihmisoikeusongelmat, minimoida ja korjata ne sekä raportoida julkisesti suurimmat ongelmansa ja edistyksensä niiden korjaamiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vastuullisuuspäällikkö Tytti Nahi, Reilu kauppa ry, 040 772 4247

Viestintäpäällikkö Laura Ventä, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK), 044 024 1275

Toiminnanjohtaja Lotta Staffans, Eettisen kaupan puolesta ry, 040 573 0806

Kuvat

Noin 152 miljoonaa lasta tekee terveydelleen tai koulunkäynnilleen haitallista työtä. Tunneketjusi-kampanjan tavoitteena on saada yritykset kiinnittämään huomiota tuotantoketjujensa läpinäkyvyyteen. Kuva: Sean Hawkey
Noin 152 miljoonaa lasta tekee terveydelleen tai koulunkäynnilleen haitallista työtä. Tunneketjusi-kampanjan tavoitteena on saada yritykset kiinnittämään huomiota tuotantoketjujensa läpinäkyvyyteen. Kuva: Sean Hawkey
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reilu kauppa ry
Reilu kauppa ry
Kuortaneenkatu 1
00520 Helsinki

045 1275179http://www.reilukauppa.fi
Reilu kauppa parantaa perhetuottajien ja suurtilojen työntekijöiden oloja sekä ympäristön hyvinvointia kehitysmaissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry

Uusi Suomen ennätys: kaikkien aikojen suurin määrä osallistujia Reilun kaupan kahvitauolla9.5.2019 20:38:17 EESTTiedote

Eri puolilla Suomea järjestettiin tänään tuhansia Reilun kaupan kahvitaukoja, joilla yritettiin lyödä ruotsalaisten hallussa oleva Reilun kaupan kahvinjuonnin maailmanennätys. Yhden päivän kampanjaponnistukseen lähti mukaan lukuisia itsekseen kahvitelleita suomalaisia sekä suuri joukko isoja ja pieniä organisaatioita, joiden kahvitauoilla nautittiin Reilun kaupan kahvia.

Tervetuloa Reilun kaupan messuille 27.3.2019 klo 10-16!11.2.2019 10:14:56 EETKutsu

Messuilla voi tutustua suureen osaan Suomessa saatavilla olevista Reilu kauppa -sertifioiduista tuotteista. Esillä on myös tuotteita, jotka eivät vielä ole Suomen markkinoilla. Laaja valikoima on esillä rennossa basaarimaisessa miljöössä, jossa voi nauttia eturivin artistien esityksistä, verkostoitua muiden vastuullisuudesta kiinnostuneiden alan toimijoiden kanssa ja osallistua Reilun kaupan vaalipaneeliin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme