Ylemmät Toimihenkilöt YTN

YTN sopi ainoana teollisuudessa perhevapaista

Jaa
Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden pitkä neuvottelurupeama sai viimein päätöksen, kun tänään 14.2. sopijaosapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Uusi sopimus tuo palkankorotusten lisäksi merkittävän parannuksen työelämän tasa-arvoon palkallisten vanhempainvapaiden muodossa.

- Saimme tärkeän tavoitteemme perhevapaiden kirjaamisen osalta maaliin ja sovimme siitä ainoana palkansaajajärjestönä teollisuudessa, sanoo puheenjohtaja Teemu Hankamäki. - Tämä on merkittävä päänavaus ja nyt yhdenvertaisessa vanhemmuudessa päästään eteenpäin.

Sopimus tuo molemmille vanhemmille 32 päivää palkallista vapaata ja synnyttävälle vanhemmalle lisäksi palkallisen 40 päivän raskausvapaan. Aiemmin ei-synnyttävän vanhemman palkallinen vapaa oli ainoastaan viisi päivää.

Palkat nousevat sopimuskauden aikana yhteensä kuusi prosenttia ja koko sopimuksen kustannusvaikutus on seitsemän prosenttia. Alan ylempien toimihenkilöiden palkat nousevat ensimmäisenä vuonna yleiskorotuksena kolme prosenttia, minkä lisäksi työnantaa jakaa 0,5 prosenttia. Sopimus sisältää prosentin kustannusvaikutteisen kertaerän, joka on 12,5 prosenttia kuukausipalkasta ja se maksetaan maaliskuun palkanmaksun yhteydessä.

Vuonna 2024 palkat nousevat 1,3 prosentin yleiskorotuksella ja 1,2 prosentin työnantajaerällä.

- Työnantajalle korotustaso oli selvästi kynnyskysymys ja olemme pettyneitä siihen, ettei taso ole sama kuin muilla henkilöstöryhmillä, kertoo neuvottelupäällikkö Petteri Oksa. - Meille tärkeintä kuitenkin oli saada palkanjakomallissa yleiskorotuksen osuus suuremmaksi ja niitä maksetaan nyt yli 70 prosenttia kiinteistä korotuksista, mikä on hyvä suhde. Tällä turvataan jäsentemme ansiokehitystä. Arvioimme, että ratkaisu oli tässä pitkin hampain hyväksyttävissä.

Palkallisten perhevapaiden edistämiseen vastineena muutosneuvotteluaikoihin ja lomautusneuvotteluaikoihin tulee pieniä muutoksia.

- Näissä tilanteissa työpaikoilla ratkaisevaa on yt-lain sisällön noudattaminen, eivät itse ajat. Tämä on kirjattu myös sopimukseen. Nyt on yrityksillä näytön paikka, että näin todella tapahtuu, Oksa vaatii.

Aiemmin ilmoitettu lakko 15.-17.2. nimetyissä teknologiateollisuuden yrityksissä peruuntuu ja alalle asetettu ns. venymiskielto päättyy välittömästi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

http://www.ytn.fi/

Olemme Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta.

Solmimme työehtosopimuksia valtakunnallisesti työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi teemme myös yrityskohtaisia sopimuksia. Jäseninämme on akavalaista 19 liittoa, joiden kautta edustamme yli 176 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekeviä eri toimialoilla.

Toimimme asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotason tehtävissä työskentelevien hyvän, reilun, kannustavan ja yhdenvertaisen työelämän puolesta.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme