YTN tyytyväinen sopimussuman purkautumiseen
– Olen tyytyväinen, että ensimmäiset sopimukset on vaikealla liittokierroksella saatu ja suma lähtee vihdoin purkautumaan. Jäsenistön kannalta tärkein tavoite toteutuu, kun kiky-tunnit poistuvat sopimuksista ja ilmaisen työn tekeminen päättyy. Inflaatioennusteisiin peilaten palkankorotukset pitänevät ylempien toimihenkilöiden ostovoiman ennallaan, YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki arvioi.
YTN:n osalta ensimmäisenä alana neuvottelutuloksen saavutti teknologiateollisuus. YTN:n ja Teknologiateollisuus ry:n välinen sopimus koskee yli 60 000 ylempää toimihenkilöä ja se on teollisuuden toiseksi suurin työehtosopimus.
YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa on tyytyväinen siihen, että vaikeasta lähtötilanteesta ja hankalista aiheista huolimatta neuvotteluosapuolet pystyivät koko pitkän neuvotteluprosessin aikana rakentavaan keskusteluun.
– On luottamusta rakentavaa, että pystyimme löytämään ratkaisut neuvottelemalla. Tämä antaa hyvän pohjan hakea ratkaisuja niihin asioihin, joihin tämä liittokierros ei tarjonnut mahdollisuuksia eikä uusi sopimus pureudu, Oksa sanoo.
Myös Oksa nostaa sopimuksen tärkeimmäksi asiaksi kiky-tuntien eli ilmaisen työn poistumisen. Hänen mukaansa sopimus tarjoaa muilta osin jotakin hyvää molemmille osapuolille.
– Sopimus antaa lisää mahdollisuuksia sopia vapaa-ajalla matkustamisen korvaamisesta sekä kiinnittää huomiota työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Toisaalta kiky-tuntien poistumisen myötä työnantaja saa lisää työkaluja joustoihin. Kaiken kaikkiaan pidän saatua sopimusratkaisua vallitseviin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, Oksa sanoo.
YTN:n neuvottelutilanteen etenemistä voi seurata osoitteessa ytn.fi/neuvottelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Hankamäkipuheenjohtaja
Puh:040 7096681teemu.hankamaki@ytn.fiPetteri Oksaneuvottelupäällikkö
Puh:040 577 0644petteri.oksa@ytn.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. YTN:n jäseninä on 20 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Arkkitehdit valmistautuvat lakkoon ensimmäistä kertaa13.5.2025 13:49:38 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi 13.5.2025 lakkovaroituksen arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen umpikujaan joutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Arkkitehtitoimistoissa työskentelevien arkkitehtien työehtosopimus päättyi jo 30.11.2024, ja neuvottelut ovat jatkuneet tuloksetta yli puoli vuotta.
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme