YTN:n puheenjohtajana jatkaa Teemu Hankamäki
- Tällä hetkellä meille on tärkeintä saada meneillään oleva, erityisen haasteelliseksi osoittautunut neuvottelukierros maaliin ja sopimukset aikaan, puheenjohtaja Teemu Hankamäki sanoo. -Jäsenemme odottavat palkankorotuksia, jotka takaavat heidän ostovoimansa ja huomioi lisäksi, että suomalaisen asiantuntijan palkkataso on alhainen keskeisiin kilpailijamaihin vertailtuna, Hankamäki huomauttaa.
- Työelämän kehittämisen osalta haluamme ensi vuonna vaikuttaa yt-lain uudistamiseen ja kilpailukieltosopimusten käytön rajaamiseen, joiden piirissä on laaja joukko jäseniämme, Hankamäki jatkaa.
Varapuheenjohtajiksi valittiin puheenjohtaja Samu Salo Insinööriliitosta, työmarkkinajohtaja Riku Salokannel Suomen Ekonomeista ja yksikönjohtaja Ville-Veikko Rantamaula Tradenomeista.
Lisäksi hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Hannele Aikio (TEK), Ari Anttila (TEK), Kariliina Huovila (Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat), Kosti Hyyppä (Ekonomit), Minna Hälikkä (Vakava), Jyrki Kopperi (IL), Lasse Laurikainen (IL), Salla Luomanmäki (Akavan Erityisalat) ja Jaana Meklin (Suomen Lakimiesliitto).
YTN:n organisaatio vahvistuu tässä kuussa, kun 16.12. toimistolla aloittaa aiemmin syksyllä valittu uusi järjestöpäällikkö Katariina Styrman. Samalla aiemmin omien töiden ohella hoidettu pääsihteerin tehtävä lakkaa.
- Strategiamme mukaisesti kehitämme organisaatiotamme ja järjestöpäällikkö tuo toimintaamme vakautta ja tehoa. Toimiston henkilöstön vahvistaminen jatkunee ensi vuoden aikana, arvio Hankamäki. - Se mahdollistaa YTN-liittojen palveluksessa olevan henkilöstön osaamisen paremman kohdentamisen neuvottelu- ja sopimustoimintaan, Hankamäki summaa.
Parhaillaan käynnissä on suurten teollisuuden alojen neuvottelukierros ylempien toimihenkilöiden osalta. Lisäksi on jo käynnistynyt muutamien ensi vuonna päättyvien sopimusten neuvottelut esimerkiksi rahoitus- ja energia-alalla. Neuvottelukierroksen tilanteesta löytyy lisätietoa osoitteesta ytn.fi/neuvottelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Hankamäkipuheenjohtaja
Puh:040 7096681teemu.hankamaki@ytn.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. YTN:n jäseninä on 20 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Arkkitehdit valmistautuvat lakkoon ensimmäistä kertaa13.5.2025 13:49:38 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi 13.5.2025 lakkovaroituksen arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen umpikujaan joutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Arkkitehtitoimistoissa työskentelevien arkkitehtien työehtosopimus päättyi jo 30.11.2024, ja neuvottelut ovat jatkuneet tuloksetta yli puoli vuotta.
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme